Elokuuta ja koulun alkua on odotettu. Joku on odottanut innolla ja jännityksellä, hankkinut kenties ensimmäisen ison repun ja opetellut uuden koulumatkan. Toinen ei ole halunnut ajatellakaan koulua, vaikka siinä ei olisikaan mitään sen kummempaa jännitystä. Hän ei vaan haluaisi palata arkeen ja aikaisiin aamuihin. Kolmatta koulun alku pelottaa, ahdistaa ja valvottaa. Useilla lapsilla ja nuorilla on ikäviä kokemuksia koulusta ja he ovat saattaneet kohdata kiusaamista päivittäin. Koulukiusaaminen jättää syvät jäljet ja sillä on vakavia ja pitkäkestoisia seurauksia kiusattujen elämään.
Koulukiusaaminen on väkivaltaa ja väkivaltaan puuttumattomuus on lasten kaltoinkohtelua. Kaikkien lasten elämässä olevien aikuisten tehtävä on lisätä turvallisuutta uskaltamalla puuttua väkivaltaan koulussa ja lasten arjessa. Kouluissa on suuri määrä aikuisia, jotka päivittäin kuuntelevat, lohduttavat, rauhoittavat ja kulkevat lasten ja nuorten mukana. He tekevät arjessaan valtavan hyvää työtä. Turvallinen ja traumoja ymmärtävä kouluympäristö auttaa myös oppimisessa.
Koska kiusaaminen ei usein näy päällepäin, siitä kannattaa kysyä suoraan. Lapselta voi kysyä, tunteeko hän olonsa turvalliseksi koulussa ja koulumatkoilla. Lapselta voi myös kysyä, kiusataanko jotain toista lasta luokassa. Toisinaan lapsi ja nuori ei kerro kiusaamisesta edes kysyttäessä ja siksi olisi hyvä puhua turvallisuudesta riittävän usein. Voi olla, että lapsi uskaltautuu puhumaan vasta useamman kysymyksen tai keskustelun jälkeen.
”Ainut mitä apua siihen kohtaan oon tuntunu haluavani tai mistä voisi olla apua, on ollut se, että joku olis ollu vieressä vaan — että jaksa vielä, kohta se loppuu. — Sekin ois riittänyt, just se vertaistuki, että joku ois nähny ja ymmärtäny tilanteen, että millasta se on ja et siitä ois vaan pystynyt puhumaan että miten hirveetä se oli.” Kokemusasiantuntija, mies 30v
Kokemusasiantuntijan kommentista välittyy tarve toisen ihmisen tuelle koulukiusaamistapauksissa. Yksin jääminen on musertavaa. Kouluväkivallan ehkäisyssä on tärkeää aikuisten kiinnostus ja läsnäolo kaikissa lapsen elinympäristöissä, myös somessa. Toivon ja turvallisuuden luominen on aikuisten tehtävä.
Kaikille turvallista koulun alkua, muistetaan kysyä kiusaamisesta!
Heli Isotalus
Kirjoittaja on erityisluokanopettaja ja hanketyöntekijänä Violan Lasten ja nuorten väkivallaton koulu ja arki -hankkeessa.
Viola – Väkivallasta vapaaksi ry:ssä on alkanut Lasten ja nuorten väkivallaton koulu ja arki -hanke. Hankkeessa pyritään lisäämään turvallisuutta lasten ja nuorten elinympäristöissä ja lieventämään väkivallan aiheuttamia vaikutuksia. Hankkeessa on kaksi työntekijää vuosina 2023-2025.
Heli Isotalus
puhelin: 050 365 9056
e-mail: heli.isotalus@violary.fi
Heli Nylén
puhelin: 050 4723594
e-mail: heli.nylen@violary.fi