Naisiin kohdistuva parisuhdeväkivalta on suomalaisessa yhteiskunnassa edelleen tunnistamaton ja piilossa oleva ilmiö. Joka kolmas suomalainen nainen on kohdannut väkivaltaa, joka tarkoittaa siis lähes miljoonaa naista. (Muukkonen 2017, 10.) Naisiin kohdistuva parisuhdeväkivalta voidaan määrittää sukupuolistuneeksi ilmiöksi, koska siihen vaikuttavat edelleen vahvasti erilaiset rakenteelliset ja asenteelliset käsitykset naisten ja miesten rooleista. Väkivalta on ihmisoikeusloukkaus ja vakava yhteiskunnallinen ongelma.
Nainen parisuhdeväkivallan uhrina
Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ilmenee jokaisessa yhteiskuntaluokassa ja se käsittää erilaisia muotoja fyysisestä, psyykkisestä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Henkisen väkivallan kokeminen voi olla kokemukseltaan pahempaa kuin fyysinen väkivalta. (Marttala 2012, 42–43.) Henkinen väkivalta muuttaa pikkuhiljaa uhrin persoonallisuutta ja saa hänet mukailemaan tekijän haluja ja tarpeita. Pitkään jatkuva henkinen väkivalta murtaa uhrin identiteetin, jolloin uhri usein syyllistää itseään tilanteesta.
Naiseuteen liittyy monia odotuksia esimerkiksi hyvästä äitiydestä tai vaimoudesta, jolloin väkivalta on usein hyväksyttyä ja sen kokemista vähätellään. Parisuhdetta määrittävät ja ohjaavat sukupuolittuneet roolit ja odotukset. Nämä muovaavat riippuvuuksia ja valtasuhteita parin välillä. (Ronkainen 2017, 32.)
Suomi on yhä edelleen korkealla väkivaltatilastoissa ja väkivallan kokemukset ovatkin melko arkipäiväisiä Suomessa (Ronkainen 2008, 389). 1990-luvulta alkaen parisuhdeväkivallan tekijän rangaistavuuteen on tullut useita lakimuutoksia. Raiskaus avioliitossa kriminalisoitiin vuonna 1994 ja lisäksi vainoaminen tuli rangaistavuuden piiriin vuonna 2014. Lakimuutoksista huolimatta naisiin kohdistuva väkivalta ei ole vähentynyt Suomessa (Lidman 2015, 51).
Naisten avun hakemista estävät tekijät
Pro gradu -tutkielmassamme tarkastelimme parisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisten autetuksi tulemisen esteitä. Tutkimusaineistona käytimme valmista aineistoa, joka on kerätty Lapin yliopiston ja Viola ry:n yhteistyönä toteutetussa hankkeessa. Tutkimuksen tuloksena olemme jäsentäneet naisten avun hakemisen esteet sisäisiin ja ulkoisiin esteisiin.
Sisäiset esteet
Naisten tunteet vaihtelivat rakkaudesta häpeään ja syyllisyyteen. Tunteille oli yhteistä se, että naiset näkivät parisuhdeväkivallan syyt muualla kuin tekijässä. He syyllistivät parisuhdeväkivallasta itseään ja kokivat huonommuuden tunteita parisuhteessa. Naiset ovat usein alisteisessa asemassa suhteessa kumppaniinsa.
Naiset näkivät kumppanissaan ja elämäntilanteessaan väkivallasta huolimatta niin paljon hyviä asioita, että he jaksoivat uskoa ja toivoa, että väkivalta loppuisi ja tekijän muuttuisi. Naiset kannattelivat ja pitivät yllä kulisseja. Keskeisin syy kulissien ylläpitämiseen oli halu säilyttää ehjä koti ja perhe, ainakin ulospäin. Väkivaltaa salataan ja piilotellaan viimeiseen asti. Naiset sietivät kohtuuttoman paljon huonoa kohtelua ja joutuivat tinkimään omasta hyvinvoinnistaan.
Väkivalta itsessään kuormittaa uhria ja vie voimavaroja. Kun tähän yhdistyvät erilaiset haastavat elämänvaiheet, kuten esimerkiksi ruuhkavuodet, nousee avun hakemisen kynnys yhä korkeammaksi. Parisuhdeväkivallalle on tyypillistä, ettei sitä haluta tunnistaa, eikä myöntää. Osalle naisista väkivalta voi olla niin tuttua ja normaalia, että vasta avunpiiriin hakeutuminen saa ymmärtämään oman tilanteen vakavuuden. Naiset myös kieltävät väkivallan olemassaolon tietoisesti, sillä he eivät halua, eivätkä kykene myöntämään sitä. Väkivallan unohtaminen ja kieltäminen toimi monen naisen selviytymismekanismina arjessa.
Ulkoiset esteet
Naisten avun hakemisen esteinä oli useampia tekijöitä, jotka tulivat uhrin ulkopuolelta. Estävinä tekijöinä avun hakemiselle olivat ihmissuhteisiin liittyvät asiat, kuten esimerkiksi läheisten tuen puute. Myös väkivallan tekijän uhkailu, pelottelu ja syyllistäminen toimivat merkittävinä esteinä naisten avun hakemiselle. Naiset pelkäsivät jopa henkensä puolesta, että tekijä avun hakemisen seurauksena satuttaisi heitä tai muuta perhettä.
Tiedon puute, taloudellinen tilanne ja käytettävissä olevat resurssit vaikuttivat naisten avun hakemiseen. Uhrit eivät ole tietoisia avun hakemisen väylistä tai he eivät osanneet hakea apua. Usein naiset pelkäsivät, että miten he pärjäisivät taloudellisesti mahdollisen eron jälkeen. Myös asuinpaikka voi estää avun hakemisen ja saamisen, sillä palveluiden piiriin pääseminen voi olla mahdotonta etäisyyksien ja siihen liittyvien tekijöiden vuoksi.
Myös palvelujärjestelmä voi toimia ulkoisena esteenä avun saamiselle. Väkivallan uhrit kokivat liian usein parisuhdeväkivallan vähättelyä ja sivuuttamista työntekijän taholta palvelujärjestelmässä. Tyypillistä oli, että sosiaali- -ja terveydenhuollon ammattilaisilla ei ollut riittävästi tietoa ja kykyä tunnistaa ja auttaa parisuhdeväkivallan uhreja. Kun uhrit kokivat liian paljon sivuuttamista ja vähättelyä, avun hakeminen koetaan lopulta turhaksi. Yhteiskunnallisiin tekijöihin liittyvät myös erilaiset rakenteelliset ongelmat, kuten epäkohdat lainsäädännössä, kuten lähestymiskieltoa koskevissa asioissa. Tietämättömyys ja asenteet parisuhdeväkivaltaa kohtaan läpäisevät usein jokaisen yhteiskunnan osa-alueen, niin palveluissa, lainsäädännössä ja päätöksenteossa. Ilmiö on leimallinen ja häpeällinen uhrille, ja on kestämätöntä, että vastuu avun hakemisesta ja väkivallan esille tuomisesta on lähes aina vain uhrilla.
Parisuhdeväkivalta näkyväksi yhteiskunnassa
Lähi- ja peruspalvelut toimivat merkittävässä roolissa väkivallan uhrin tunnistamisessa. Väkivaltaa kokeneilla on useita kontakteja eri aloilla työskenteleviin ammattilaisiin, jolloin heillä on mahdollisuudet tunnistaa ja kohdata väkivalta perheessä. (Skaffari ym., 2021.) Kun autetuksi tulemisen esteitä tehdään näkyviksi, väkivallan uhrien palveluja voidaan kehittää.
Suomi on saanut kritiikkiä naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisystä, ja väkivaltatyöhön ei suunnata tarpeeksi resursseja. Tämä kertoo myös siitä, ettei ilmiötä oteta tarpeeksi vakavasti. Vaikka uhrin auttaminen ja tietoisuus parisuhdeväkivallasta on lisääntynyt, on heidän asemansa edelleen huono. Parisuhdeväkivallan ilmiö tunnustetaan, mutta palvelujärjestelmässä ei ole systemaattista käytäntöä tai yhdenmukaisia toimintatapoja parisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisen auttamiseksi. Uhrit toivoivat, että perustason palveluissa jokaiselta kysyttäisiin parisuhdeväkivallasta yleisenä ja kartoittavana kysymyksenä. Vaikka naisiin kohdistuu Suomessa paljon väkivaltaa, palveluverkosto edelleen riittämätön ja palvelut ovat usein vaikeasti löydettävissä.
Parisuhdeväkivallan uhrin auttaminen vaatii edelleen asenteiden muuttumista ja tietoisuuden lisäämistä yhteiskunnassa. Poliittisten päätöstentekijöiden tietämättömyys heijastuu suoraan väkivaltatyöhön ohjattaviin resursseihin ja lainsäädäntöön. Päättäjien ulostulot parisuhdeväkivallan todellisuudesta voisivat saada uhrit hakemaan apua rohkeammin. Ilmiön näkyväksi tekeminen olisi tärkeää uhrien autetuksi tulemisen kannalta, sillä se auttaisi väkivallan tunnistamisessa ja avoimuuden luomisessa.
Salla Puhakka ja Johanna Ålander
Lapin yliopisto
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta
Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaamme ” Parisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisten autetuksi tulemisen esteet ”. Lapin yliopisto, 2022.
Lähteet
Hurtig, Johanna & Nikupeteri, Anna & Laitinen, Merja 2014: Väkivallan kohtaaminen rakenteellisen oikeudenmukaisuustyön kysymyksenä. Teoksessa Pohjola, Anneli & Laitinen, Merja & Seppänen, Marjaana (toim.): Rakenteellinen sosiaalityö. Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja 2014. Unipress. Eurooppa, 250–280.
Lidman, Satu 2015: Väkivaltakulttuurin perintö. Sukupuoli, asenteet ja historia. Gaudeamus. Tallinna.
Marttala, Pia 2011: Parisuhdeväkivallan monet muodot. Teoksessa Hannus, Riitta & Mehtola, Sirkku & Natunen, Luru & Ojuri, Auli (toim.) Veitsen terällä. Naiseus ja parisuhdeväkivalta. Ensi -ja turvakotien liitto. Hämeenlinna, 37–50.
Muukkonen, Tiina 2017: Tehdään jalkautuvaa väkivaltatyötä! Teoksessa Havu, Elina & Kovanen, Tuulia & Lehtonen, Maiju & Uusitalo, Sanna (toim.): Askeleita jalkautuvaan väkivaltatyöhön. Hyvinvoinnilla väkivaltaa vastaan. Ensi- ja turvakotien liitto. 10–11. https://issuu.com/ensi-jaturvakotienliitto/docs/askeleita_jalkautuvaan_v__kivaltaty. Viitattu 20.10.2021.
Ronkainen, Suvi 2008: Kenen ongelma väkivalta on? Suomalainen hyvinvointivaltio ja väkivallan toimijuus. Yhteiskuntapolitiikka 73 (2008):4.
Ronkainen, Suvi 2017: Mitä väkivalta on? Teoksessa Niemi, Johanna & Kainulainen, Heini & Honkatukia, Päivi (toim.): Sukupuolistunut väkivalta. Oikeudellinen ja sosiaalinen ongelma. Vastapaino. Tampere, 19–35.
Skaffari, Pia & Nikupeteri, Anna & Laitinen, Merja 2021: Auttamisjärjestelmän kriittiset kohdat parisuhdeväkivallan kokijoiden näkökulmasta. Tutkimusraportti. Lapin yliopisto. https://ensijaturvakotienliitto.fi/violary/wp-content/uploads/sites/31/2021/09/Raportti-070921_yhteensovitetut-toimintamallit_valmis.pdf?x14354 Viitattu 24.2.2022
