Vuoristoisen Andien rinteillä kerrotaan tarinaa vanhasta miehestä. Hän vaelsi viikoittain kantamuksen kanssa ylös vaikeakulkuista rinnettä omaan kyläänsä, ja seuraavalla viikolla vuorollaan alas. Polku oli hänelle tuttu. Kuitenkin kävi niin, että mies putosi sumuisena aamupäivänä monttuun. Vahinkoa ei käynyt ja hän kiipesi ylös jatkaen pölyisenä matkaa. Niin mies alkoi katsoa aina tarkemmin eteensä, kuitenkin muistaen virheensä ja halunsa kiivetä montusta ylös.

Siirryn ajatuksissani luontevasti seuraavan keski-ikäisen miehen tarinaan kaupungin omakotitaloalueelta. Tähän minulla on hänen lupansa, vaikka hän ei tunnistettava olekaan. Hän on vasta aloittanut kiipeämisen omasta montustaan. Sinne hänet tiputti henkisesti oman aggression tunnistaminen.  Havahtuminen pienissä osissa siihen, miten kova ääni, syyttely ja välinpitämättömyys vaikuttivat kielteisesti omaan lapseen. Tämä aiheutti jatkuvaa erimielisyyttä myös puolison kanssa.

Kun olen saanut seurata kertomuksen miehen polun alkuvaiheita, näkyviin ovat tulleet syyllisyyden ja häpeän tunteet. Kun omaan ajatteluun avautuu, vahvistuu kyky ja halu ymmärtää oman käyttäytymisen merkityksiä. Ajatuksissaan on halunnut toimia eri tavalla kuin omat vanhemmat, mutta onkin toiminut samoin. Tässä kohtaa tunnistan hänen motivaationsa turvalliseen muutokseen omassa suhteessaan lapseen ja perheeseen.

Onneksi merkittäviä asioita alkaa tapahtua. Polulla edetessä on kuin pieniä portaita: pyritään tunnistamaan omia tunteita ja puhumaan niistä läheisille, osataan asettua toisen ihmisen asemaan ja tunnistamaan miltä oma käytös läheisistä voi tuntua. Joskus tällaiseen prosessiin voi tarvita myös ulkopuolista tukea. Tässä on hyvä ymmärtää, että on kyse pitkäjänteisestä muutostyöstä ja tietoisesta työskentelyn prosessista. Ajattelen, että se on mahdollista. Toivo on olemassa. Tavoitteena turvallinen arki omassa perheessä.

Näen tässä vaihtoehtoisten tarinoiden löytämisen omaan elämään ja kysymyksen siitä, mitkä ovat ihmisen omat mahdollisuudet vaikuttaa siihen. Andien mies kertoi tipahtamisestaan monttuun kylän vanhimalle, se jotenkin helpotti oloa.  Siitä alkoi sen kertomuksen polku eteenpäin.

Kari Hallikainen
Erityistyöntekijä
Viola-väkivallasta vapaaksi ry