Oli aika, jolloin koin, että en ole tasa-arvoinen puolisoni kanssa. Tuntui, että minulla ei ollut sananvaltaa missään asiassa. Hän sai tulla ja mennä miten halusi, kun taas minun olisi pitänyt olla aina näkyvillä ja saatavilla. Mieheni sanoi, että täällä määrää vain yksi ja se et ole sinä.
Kuinka minä, ennen arvonsa ja itsensä tunteva nainen, muutuin itselleni vieraaksi ja ajan myötä toisen halujen ja tahtojen vuoksi naiseksi, joka tunsi olevansa arvoton, vailla omia haluja, unelmia ja haaveita.
Epätasa-arvoinen parisuhde ei ole hyväksi, kenenkään ihmisen hyvinvoinnille.
Tuli aika, kun halusin muutoksen elämääni ja pois myrkyllisestä parisuhteesta. Parisuhteesta, jossa koin olevani heikompi ja arvottomampi kuin toinen osapuoli.
Tasa-arvoisessa parisuhteessa molemmilla voi olla omia haaveita ja unelmia, joita tavoitella. Ei parisuhde ole sitä, että toinen osapuoli joutuu luopumaan tärkeinä ja kiinnostavina pitämistään asioista.
Tasa-arvo on parisuhteen perusta. Toinen ei ole toisen yläpuolella.
Tasa-arvoisessa parisuhteessa on hyvä olla. Molemmilla on myös omaa elämää kodin seinien ulkopuolella. Tasa-arvoisessa parisuhteessa molemmat osapuolet seisovat rinnakkain katsoen samaan suuntaan.”
Kansainvälistä naistenpäivää vietettiin YK:n julistamana ensimmäisen kerran 48 vuotta sitten. Sukupuolten välisen tasa-arvon periaate on vahvistettu YK:n peruskirjaan jo huomattavasti aiemmin, vuonna 1945. Edelleen tänä päivänä naisten ja tyttöjen oikeudet ympäri maailman ovat jatkuvasti uhattuina, sukupuolten välisen tasa-arvon ollessa kaukainen haave. YK:n pääsihteeri Antonio Guterresin tuoreen arvion mukaan 300 vuoden päässä.
Työtä tavoitteen eteen riittää meillä Suomessakin, tilastotiedon kertoessa muun muassa yli 40 % suomalaisnaisen joutuneen miehen tekemän fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai uhkailun kohteeksi täytettyään 15 vuotta. Viime vuonna puolestaan Ensi- ja turvakotien liiton väkivaltatyön avopalveluissa autettiin ennätysmäärä asiakkaita, joista yli 11 000 autetusta suurin osa oli naisia.
Hyvinvointi ja tasa-arvo ovat väkivallan vastavoimia ja turvallisuuden perusta. Naisiin kohdistuvalta väkivallalta ja syrjinnältä ei voi sulkea silmiään. Emme voi odottaa 300 vuotta. Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi, nähdyksi ja rakastetuksi sukupuoleen katsomatta jo tänään.
Turvallista ja tasa-arvoista naistenpäivää 2023 toivottaa:
Viola ry, lähisuhdeväkivaltatyön avopalvelut
Tekstin takana:
kokemusasiantuntija Aini (nimi muutettu) ja Elisa Saari-Lahikainen lähisuhdeväkivaltatyön avopalveluista