Seuraavan lyhyen muistikuvan kertomisille on siinä esiintyvän henkilön lupa, vaikka häntä ei siitä muutenkaan pysty tunnistamaan. Kevään jo ollessa pitkällä, aamuisessa työhuoneessani istui vaitonaisena kahden pienen lapsen äiti. Hän oli omasta halustaan ja tarpeestaan ollut yhteydessä ja sovimme työskentelyn aloitukselle sopivan hetken, kun lapset olivat jo hoitopaikassa. Hän kertoi omista tunnetiloistaan, joissa esiin nousi keskeisesti omat syyllisyyden ja häpeän tunteet. Tunteet siitä, ettei osaa olla lasten kanssa tarpeettomasti hermostumatta ja käyttämättä voimakasta ääntä. Jopa niin, että se on tuntunut lapsista pelottavalta. Pääsimme tästä kaikesta puhumaan ja hänen kertomansa mukaan yhteinen keskustelu helpotti oloa ja auttoi alentamaan paineen tunnetta, jota oli ajan kuluessa kertynyt. Tässäkin tarinassa, niin kuin valitettavan monessa muussakin kohtaamisessa meidän työssämme ajan virta vie lapsuuden muistoihin ja sellaisiin lähisuhteen väkivallan malleihin, jotka ovat jättäneet jäljen oman mielen kerroksiin. Ja kun ajatuksena on ollut, etten minä ainakaan koskaan toimi samalla tavalla kuin omat vanhemmat. Tässä hän nyt oli kertomassa sellaista tarinaa omasta elämästä, jota ei olisi halunnut kertoa.
Kun nyt ajattelen tuota kohtaamista keväällä, niin huomaan miettiväni mitä siinä tapahtui? Ensimmäisenä ajattelen, että nuori äiti tuli kuulluksi ja se tuntui olevan hänelle helpottava tunne. Hän teki itsensä avoimeksi. Paljasti häpeän itsessään ja aivan kuin tarve asioiden peittelylle olisi poistunut. Pohdinta kasvatukseen liittyvien tilanteiden ennakoimisesta ja omien tunteiden hallinnasta tuntui nousevan merkittävään rooliin, kuin myös omat henkisen jaksamisen kysymykset ja mitä sille voi tehdä. Kun elämässä oli myös paljon hyvää ja arvokasta. Se hyvä vain jäi helposti noiden muiden varjojen alle.
”Yksi itsestä vastuun ottamisen muoto on häpeän työstäminen – itsensä kuoriminen on kuin kuorisi sipulia. Ihmismielessä on sitä enemmän putsattavaa, mitä enemmän on tapahtunut kaikenlaista. Sipulin kuoriminen on siksi niin tärkeää, että tarve peittelylle häviää sitä mukaa, kun katsoo rohkeasti ja hyväksyvästi kaikkea sitä, mitä itsessä on. Meissä on valoja ja varjoja, ihan kaikkea hyvää mutta myös rumaa, raadollista ja noloa, mitä ihmisyyteen kuuluu.” (Häpeästä valoon, Miia Moisio, 2021)
Vuoden vaihtuessa uudeksi monelle meistä saattaa nousta tarve uudistaa jotain elämässä tai tehdä asioita toisin kuin ennen. Paljon tämän toteutumisessa on kiinni kulloisenkin asian merkityksestä kiinnittyä elävästi omaan mieleen ja motivaation siemenen kasvamisesta ja voimistumisesta vankaksi rungoksi.
Turvallisille raiteille -hankkeen ohjelma pyrkii ennaltaehkäisemään lähisuhteissa tapahtuvaa väkivaltaa. Kuntoutusohjelma on tarkoitettu lähisuhteissan väkivaltaa käyttäneille sekä omasta käyttäytymisestä huolestuneille henkilöille.
Turvallisille raiteille -hanketiimi toivoo kaikille hyvää ja turvallista Uuden vuoden alkua.
Terhi, Maria ja Kari
