Hyppää sisältöön

Vauvan vanhemman vaikeat tunteet

Vanhemmaksi tulo on yksi elämän suurimmista muutoksista. Jo odotusaikana moni pohtii, onko minusta vanhemmaksi, mitä jos en osaakaan hoitaa vauvaani tai kasvatan hänet väärin?

Vauvaonnen lisäksi mielessä voi olla huolta ja epävarmuutta. Kaikki tämä on osa luonnollista raskauden prosessia ja vanhemmaksi kasvua. Raskaus ja sen tuomat hormonimuutokset valmistavat vanhempaa herkistymään vauvan tarpeille ja se saa omankin mielen myllertämään.

Vanhemmaksi kasvetaan pikkuhiljaa

Kun vauva syntyy, osa vanhemmista ei koe välittömästi rakkautta ja onnea, jolloin voi tulla häpeän ja huonommuuden tunteita. Jos näin on kohdallasi, et ole vääränlainen tai huono vanhempi. Keho voi olla synnytyksen jälkeen vieras ja mieli hormonimyllerryksestä herkkä.

Vanhemmuus on elämänpituinen matka ja sinä olet vasta kasvamassa siihen. Tulet varmasti rakastamaan lastasi ja luomaan hänen kanssaan läheisen suhteen, vaikka nyt ei vielä siltä tuntuisi.

Vanhemmaksi kasvetaan vähitellen eikä sen pitäisi koskaan tapahtua yksin. Erityisesti vauva-aika haastaa jaksamista. Vauvan hoitaminen on ympärivuorokautista huolenpitoa, jossa omat tarpeet on siirrettävä taka-alalle ja keskityttävä vastaamaan vauvan tarpeisiin.

Huonosti nukutuilla öillä on myös vaikutuksensa. Mielialat vaihtelevat, olo on ärtyisä, helposti itkuinen ja toivoton. Väsyneenä on vaikea nähdä hyvää ja kiusaus itsensä vertaamiseen muihin kasvaa. Vanhemmuudesta voi myös välittyä sosiaalisessa mediassa ruusuinen kuva, joka ei vastaa omaa kokemusta.

Kokemusten jakaminen auttaa

Jokaisella vanhemmalla tulisi olla mahdollisuus kertoa jollekin rehellisesti, että nyt en jaksa tai mieleni on täynnä ikäviä ajatuksia itseä, vauvaa ja koko vanhempana olemista kohtaan.  Ajatukset, negatiivisimmatkaan, eivät kuitenkaan ole tekoja. Ne voivat silti säikäyttää ja syyllistää: ”Eihän tämän tällaista pitänyt olla.” Kuinka voin ajatella näin? Mikä minussa on vialla?”

Vanhemmuus ei tapahdu irrallaan muusta elämästä. Perheessä voi olla samanaikaisesti parisuhdevaikeuksia, ero, taloudellisia huolia, läheisen menettämistä. Osa vaikeuksista voi liittyä myös vauvaan. Vauva voi olla erityisen itkuinen, vaikeasti tyynnyteltävissä tai sairas. Vauvalla voi olla koliikki tai vaikea allergia, joka ennen löytymistään haastaa vanhemman mieltä ja jaksamista monella tavalla.

Uupuneena näköala kapeutuu ja asiat voivat saada kohtuuttomatkin mittasuhteet. On osoitus hyvästä vanhemmuudesta sanoa, että tarvitsen apua. Ammattilaisen avulla voit tunnistaa, millaista apua ensisijaisesti tarvitset ja löytää myös olemassa olevat voimavarat ja vahvuudet, jotka kannattelevat sinua ja perhettäsi. Vauva-arkeen on mahdollista löytää mielekkyys ja hallinnan tunne, vaikka se ei juuri nyt siltä tuntuisikaan.

Apua on tarjolla

Mikäli vaikeat tunteet valtaavat mielen lähes kokonaan ja vauvan kanssa olemisesta puuttuu ilo ja rentous, on hyvä hakea apua. Syy vaikeisiin tunteisiin voi löytyä omista lapsuudenkokemuksista ja siitä, minkälaista vanhemmuutta on itse saanut osakseen.

Voi myös olla, että yksinkertaisesti tarvitset apua ja tukea arjessa selviytymiseen, omaa aikaa tai vahvistusta vauvan ja sinun suhteen syntymiselle. Myös synnytyksen jälkeinen masennus saa mielen mustumaan.

Tilanteeseesi on löydettävissä apua. Älä jää yksin.

5 vinkkiä, miten selviytyä vanhemmuuden vaikeista tunteista:

  1. Pysähdy tunnistamaan, miltä sinusta tuntuu. Tunteen tunnistaminen itsessään on jo askel muutokseen.
  2. Hyväksy tunne sellaisenaan. Älä torju sitä tai paina taka-alalle. Mitä jos tunne haluaa kertoa sinulle jostakin, mistä olet jäänyt vaille.
  3. Kerro ystävälle, neuvolan terveydenhoitajalle, kumppanille tai toiselle vauvaperheen vanhemmalle, miltä sinusta tuntuu. Tulet huomaamaan, että muutkin vanhemmat kokevat samankaltaisia tunteita.
  4. Muista, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Tunteet menevät ja tulevat, ne hankalimmatkin. Luota siihen.
  5. Mitä jos ankaruuden sijaan sallisitkin itsellesi lempeyttä? Mieti, millä sanoilla lohduttaisit esimerkiksi ystävääsi vastaavassa tilanteessa.

Haethan apua, mikäli olet itse tai läheisesti ovat huolissaan sinusta tai vauvasta

  • Vauvaperheiden chatissa voit keskustella anonyymisti ammattilaisen kanssa mieltäsi askarruttavista asioista.
  • Vauvaperheiden kohtaamispaikassa tapaat toisia vauvoja ja vanhempia kahvi- tai teekupposen äärellä.
  • Vauvaperheohjauksessa saat apua puhelimitse ja/tai kasvotusten tarpeesi mukaan yhdestä viiteen tapaamisen verran.
  • Vauvaperheryhmässä tarjotaan tiivistä tukea vanhemmuuteen pienryhmässä toisten vanhempien ja ammattilaisten avulla puolen vuoden ajan.
  • Ensikodissa saat intensiivistä tukea ympäri vuorokauden vanhemmuuteen ja vauvan kanssa olemiseen kunnes voimavarasi riittävät arjessa selviytymiseen omassa kotona.
  • Vapaaehtoinen doula eli synnytystukihenkilö tukee sinua vauvan odotuksessa ja synnytyksessä, jos perheessäsi on erityisen tuen tarve.

Palvelumme ovat maksuttomia. Tutustu lisää palveluihimme www.vauvaperhe.fi

Kirjoittaja Tanja Henttonen
Tanja työskentelee vaativan vauvatyön erityisasiantuntijana Ensi- ja turvakotien liitossa.