…kulkea vauvan mukana helposti. Sopikaa, miten kustannukset jaetaan ja miten vauvan elatus hoidetaan vauvan synnyttyä. Sopimukset on hyvä vahvistaa kirjallisesti lastenvalvojan luona ja niitä on hyvä tarkentaa vauvan kasvaessa. Sitoutukaa siihen, että yhteisesti sovituista päätöksistä pidetään kiinni ja niitä noudatetaan. Erofoorumissa 24.9.2020 käsitellään lapsen näkökulmasta hyvää eroa. Päivän aikana pohditaan…
…perheitä vanhemmuudessa ja elämänhallinnassa. Äiti voi tulla ensikotiin odotusaikana tai pienen vauvan kanssa. Myös isä voi asua ensikodissa. Asumisaika sovitaan perheen tarpeiden mukaan. Ensikodissa tuetaan vauvan ja vanhemman hyvää suhdetta sekä opetellaan arkielämästä ja vauvanhoidosta selviytymistä kädestä pitäen. Selkeistä rakenteista koostuva arkirytmi tuo turvallisuutta ja vakautta. Arjen eläminen yhdessä on…
…avulla huomioidaan erityisesti vauvojen vanhemmat ja se, että vauva saa pitää molemmat vanhempansa ja huolehditaan vauvan edusta ja turvallisuudesta, kertoo Hietanen. − Ennen neuvotteluun tuloa vanhemmille lähetetään kirje, jossa kerrotaan vauvan huomioimisesta ja tarpeista erotilanteessa sekä autetaan vanhempia pohtimaan tulevaa sopimusta vauvan sekä yhteistyövanhemmuuden näkökulmista. Joskus tarvitaan neutraali paikka vauvan…
…saada apua Puheeksioton avuksi Vauvan turvakortti: kaksipuoleinen kortti, jossa tuodaan esiin vauvan hyvään hoitoon ja kaltoinkohteluun liittyviä tekijöitä. Vauvan & taaperon turva10 : keskustelun tueksi turvallisuudesta keskusteluun. Lue lisää: Vauvan hätä on nähtävä – tunnista vauvan kaltoinkohtelu, artikkeli Vauvatyön käsikirjassa (2020) Huomaa myös esitteet Esitteitä voit tilata maksutta materiaalit -sivulta….
…henkilökunnan kanssa. Varhaisten traumakokemusten vaikutukset vanhemman ja vauvan vuorovaikutukseen Kiintymyssuhteissaan traumatisoituneen äidin ja vauvan suhde on altis riskien kasautumiselle. Äidin mielenterveysoireilulle kohdussa altistuneen vauvan voi syntymän jälkeen olla vaikeaa rauhoittua hoivaajan avustuksella. Sekä äidin vauva-ajalle jatkuva mielenterveysoireilu että hankala raskausaika ja synnytyskokemus voivat häiritä äidin herkistymistä vauvan viesteille. Äiti voi…
…ja vauvaperheille. Tämän vuoden teemana on Kaikkien vauvojen Suomi – monimuotoiset perheet. Vauvojen päivän juhliminen on huomionosoitus vauvoille, jotka tarvitsevat meitä aikuisia huolehtimaan ja turvaamaan uuden elämän taivalta. Onnea kaikille vauvoille! Vauvan päivää voit seurata sosiaalisessa mediassa ja osallistua siihen omalla Vauvan päivän juhlalla tai tapahtumalla. #vauvanpaiva2021 Kuva: Tiuku Pennola…
…ohjautuvien perheiden ongelmat ovat moninaistuneet ja usein hoitoon tullaan vasta vauvan synnyttyä. Syntyvän lapsen kannalta olisi kuitenkin ensiarvoista, että äiti on valmistautunut vauvan syntymään ja luonut suhdetta lapseensa jo raskausaikana. Päihteetön raskausaika vapauttaa äidin mielestä tilaa vauvalle ja kiintymyssuhteen syntymiselle, mikä on merkityksellistä vauvan perusluottamuksen syntymisen kannalta. Pelkkä päihdekuntoutus ei…
…haasteet vaikuttavat omaan jaksamiseen ja vauvan hoitoon. Jaksanko vastata vauvan tarpeisiin? Vaikuttaako toisen päihteidenkäyttö minun ja vauvani arkisiin toimiin? Täytyykö minun pelätä toisen vanhemman käyttäytymistä itseni tai vauvan puolesta? Iloitsenko itse vauvasta ja vauvan kanssa olemisesta? Vauvan tarpeiden ja turvallisuuden tulee olla aina ensisijaista. Joskus päihteet vievät vanhempaa niin, että…
…ratkaisuja eikä ohittaa vanhempien huolta. Ensi- ja turvakotien liiton vauvaperheiden unineuvontaan erikoistuneisiin työntekijöihin otetaan yhteyttä monissa unipulmissa. Yleisimpiä vauvan uneen liittyviä huolenaiheita ovat vauvan nukahtamisvaikeudet, yöheräily ja takaisin uneen vaipuminen itsenäisesti. Joskus huolta aiheuttaa vauvan itkuisuus. Unipulmat voivat altistaa isommille vaikeuksille jatkuessaan pitkään. Uupunut vanhempi ei jaksa vastata vauvan tarpeisiin,…
…Se ei tarkoita, että eivät olisi toivottuja tai rakastettuja. Ehkä juuri päinvastoin. Kun vauvan syntymää ja kaikkea siihen liittyvää salataan vanhemmilta ja asioita ei ole voitu jakaa, on salaperäisyyttä riittänyt koko odotusajalle. Eikä salaperäisyys lopu vielä vauvan syntymään. Äidillä ja lapsella on niin sanottu puhditusmisaika kotiutumisen jälkeen. Vastasyntyneen vauvan äiti…