Syksy saapuu ja luonto alkaa laskeutua talvilevolle. Ennen talvilepoa se syttyy ihaniin väreihin tuoden tullessaan viilenevät säät ja pimenevät illat. Lehtien varistessa puista valmistaudumme myös toisenlaiseen juhlaan eli jokavuotiseen vauvan päivään!
Tänä vuonna juhlitaan vauvan päivää seitsemättä kertaa teemalla Vauvat ja luonto- pidetään yhdessä huolta!
Luonto on ollut minulle lapsuudestani asti tärkeää, mutta se on tarjonnut uusia merkityksiä tullessani vanhemmaksi. Luonnon vaikutusta omaan hyvinvointiin on oppinut arvostamaan vuosi vuodelta enemmän. Sanotaan, että jo 15 min metsässä oleilu laskee verenpainetta ja virkistää mieltä. Huolet tuntuvat katoavan mielestä kävelyn aikana ja metsää havainnoimalla keskityn yleensä aivan muihin asioihin, kuin siihen, että miten jaksan vielä illalla valloittaa pyykkivuoren. Metsässä oleillessani olen enemmän läsnä tässä hetkessä.
Vauvan syntymä tuo yleensä mukanaan paljon ihanaa ja uutta, mutta myös hieman stressiä ja univajetta. Olemme vanhempina aivan uuden edessä ja yleensä arki muuttuu kertaheitolla vauvan syntymän myötä. Matkalla kasvamme itse vanhempina ja pääsemme kokemaan suuria tunteita sekä vaativiakin hetkiä.
Minulla itselläni on kaksi lasta ja muistan edelleen kirkkaasti ne haastavat hetket, kun he molemmat olivat pieniä ja arki oli täynnä heidän tarpeitaan ja hetkiä, joihin oli ajoittain vaikea itse keskittyä ja nauttia. Muistan, kun leikkipuistosta palatessa kaksivuotiaan väsymys sekä nälkä alkoivat jo painaa ja kiukku otti vallan. Kaksivuotiaan voimat loppuivat siihen paikkaan ja hän ei jaksanut kävellä. Muistan sen, miten en pystynyt kantamaan kaksivuotiasta, koska sylissäni huusi parin kuukauden ikäinen nälkäinen vauva. Olo oli riittämätön ja avuton.
Kävelimme matkan leikkipuistosta kotiin usein pienen metsän kautta, jossa nautin siitä, ettei minun tarvinnut pelätä taaperon juoksemista autotielle tai sitä, että äänemme häiritsisivät ketään. Metsä otti meidät vastaan lämmöllä. Se tarjosi kiireettömyyttä ja hiljaisuutta. Se tarjosi alati vaihtuvaa maisemaa vuodenaikojen mukaan ja uteliaille pienille käsille paljon tutkittavaa. Se tarjosi haasteita liikkumiseen ja aktivoi meitä kaikkia kokeilemaan eri tapoja edetä metsässä. Joskus hypimme kiviä pitkin, toisinaan käpyjä keräten. Matka ei tuntunut enää niin pitkältä ja taaperonkin jalat saivat jostain uutta virtaa jaksaa kotiin saakka. Olenpa eräänkin kerran pysähtynyt ison kiven äärelle imettämään kuopustani esikoisen samalla keräten kiviä ja keppejä poluilta. Kivellä istuessani joku askeettisuus ja luonnollisuus hiipii sieluuni ja jotenkin tunsin olevani osa tätä luontoa. En aina, mutta joskus, onneksi usein.
Toisinaan metsäretket ja kävelyt ovat menneet eri tavalla. Ehkä lapseni on ollut juuri silloin siinä iässä, että kaikkea on pitänyt maistaa ja silloin olen vanhempana joutunut jatkuvasti tarkkailemaan sitä, ettei mitään vaarallista joudu suuhun. Varsinkin silloin on tuntunut mukavalta käydä metsässä lapsen päiväunien aikaan ja kuunnella hiljaisuutta ihan itsekseen lapsen tuhistessa vaunuissa. Joskus metsään on paennut yksin kodin ääniä ja kuormitusta, jolloin aistit ovat saaneet levätä luonnon äänien ympäröimänä. Toisinaan metsässä rankkasade on voinut yllättää äkillisesti tai itikkalauma hyökännyt päälle, jolloin on hyvinkin tuntenut olevansa elossa ja yrittänyt löytää nopeimman reitin kodin lämpöön.
Luonto tarjoaa meille upeita maksuttomia elämyksiä, ravintoa sekä kauniita maisemia, joita on mahtava hyödyntää myös silloin, kun vauva on pieni. Se tarjoaa myös hyvinvointia vanhemmalle sekä mahtavia elämyksiä koko perheelle! Nauttikaamme siis meidän luonnostamme jo vauvojen kanssa!
