Tapaamispaikkatoiminta on ammatillinen palvelu, joka toteuttaa lapsen oikeutta molempiin vanhempiinsa. Se mahdollistaa lapsen ja hänestä erossa asuvan vanhemman turvallisen tapaamisen. Toiminnan tavoitteena on tukea lapsen ja vanhemman suhteen syntymistä ja kehittymistä. Työ noudattaa Ensi- ja turvakotien liiton laatukriteerejä. Oulun ensi- ja turvakodin tapaamispaikan tarjoamia palveluja ovat tuetut ja valvotut tapaamiset sekä valvotut vaihdot. Tapaamispaikkatoiminta tarjoaa myös tukikeskusteluja.
Tapaamisissa on aina mukana ohjaaja, jonka tehtävänä on turvata tapaamisen sujuminen lapsen edun mukaisesti sekä tarvittaessa olla tukena lapsen hoidossa. Tapaamiset on mahdollista tarvittaessa järjestää niin, etteivät vanhemmat tapaa toisiaan. Tarkoituksena on tarjota puolueeton paikka lapsen ja vanhemman kohtaamiselle.
Tapaamisten aloittamiseen tarvitaan aina maksusitoumus ja voimassa oleva kirjallinen tapaamissopimus (lastenvalvojan vahvistama sopimus tai käräjäoikeuden päätös).
Asiakkuuden aloittamiseksi molempien vanhempien tulee olla yhteydessä tapaamispaikkaan. Ennen tapaamisten aloittamista järjestetään sekä tapaajalle että lapselle tutustumiskäynti.
Tapaamisia järjestetään sekä arkisin että viikonloppuisin. Juhlapyhien aikana tapaamispaikka on suljettuna. Tarkemmat aukioloajat voit tiedustella Tapaamispaikalta.
Tapaamispaikka ei sitoudu järjestämään tapaamisia mikäli:
- tapaamispaikalla ei ole tarjota vapaita aikoja
- maksusitoumus ei ole voimassa
- tapaamisen järjestäminen vaatisi erityisiä turvajärjestelyjä, kuten vartijan käyttöä
Yhteydenotot tapaamispaikkaan:
Puhelin: 0400- 532 585
Koulukatu 20
90100 OULU
Valvoessamme tapaamista, emme voi vastata puhelimeen. Jätä tuolloin soittopyyntö vastaajaan tai tekstiviestillä, niin soitamme sinulle takaisin.
Valvottu tapaaminen voidaan järjestää, kun tarvitaan jatkuvaa työntekijän läsnäoloa lapsen edun mukaisen tapaamisen toteuttamiseksi. Valvonnan peruste tulee käydä selväksi käräjäoikeuden tai lastensuojelun viranomaisen päätöksestä. Valvottu tapaaminen kestää korkeintaan kolme tuntia/kerta.
Asiakkuuden alkaminen:
- päätös valvotuista tapaamisista on tehty käräjäoikeudessa/lastensuojelussa
- maksusitoumus lastensuojelun viranomaiselta/lastenvalvojalta
- molempien vanhempien yhteydenotto Tapaamispaikkaan
- tutustumiskäynnit tapaajavanhemmalle sekä lapselle ja lähivanhemmalle
Valvotut tapaamiset:
- työntekijä on läsnä samassa tilassa koko tapaamisen ajan
- toinen työntekijä on saatavilla tarvittaessa
- tapaamisen aikana tarjotaan välipala
- valvotut tapaamiset voidaan tarvittaessa järjestää niin, etteivät vanhemmat kohtaa toisiaan
- ohjaaja on tarvittaessa tukena lapsen ja vanhemman välisen toimivan vuorovaikutussuhteen kehittymisessä
Asiakkuuden päättyminen:
- asiakkuus päättyy, kun päätös valvotuista tapaamisista lakkaa olemasta voimassa tai jos tapaamiset eivät toteudu yhdessä sovitulla tavalla
- asiakkuus Tapaamispaikassa voi jatkua esimerkiksi tuettuina tapaamisina tai valvottuina vaihtoina (uusi päätös)
Tuettu tapaaminen voidaan järjestää, kun vanhemmuudessa tarvitaan tukea, huolto- ja tapaamisselvitykset ovat kesken tai vanhempien välillä on luottamuspula. Tuen tarve perustuu joko viranomaisen määrittelyyn tai vanhempien keskinäiseen sopimukseen.
Asiakkuuden alkaminen:
- päätös tuetuista tapaamisista on tehty käräjäoikeudessa/lastensuojelussa
- maksusitoumus lastensuojelun viranomaiselta/lastenvalvojalta
- molempien vanhempien yhteydenotto Tapaamispaikkaan
- tutustumiskäynnit tapaajavanhemmalle sekä lapselle ja lähivanhemmalle
Tuetut tapaamiset:
- työntekijä on tarvittaessa saatavilla
- työntekijä huolehtii tapaamisen alkamisesta ja loppumisesta ja seuraa tilannetta
- tapaamisen aikana tarjotaan välipala
- tuetut tapaamiset voidaan tarvittaessa järjestää niin, etteivät tapaajavanhempi ja lähivanhempi kohtaa toisiaan
- ohjaaja on tarvittaessa tukena lapsen ja vanhemman välisen toimivan vuorovaikutussuhteen kehittymisessä
Asiakkuuden päättyminen:
- asiakkuus päättyy, kun päätös tuetuista tapaamisista lakkaa olemasta voimassa tai jos tapaamiset eivät toteudu yhdessä sovitulla tavalla
- asiakkuus Tapaamispaikassa voi jatkua esimerkiksi valvottuina vaihtoina (uusi päätös)
Valvottu vaihto voidaan järjestää, kun vanhempien väliset ristiriidat vaikeuttavat toimivaa vuorovaikutusta tai yhteydenpitoa on rajoitettu esim. lähestymiskiellolla. Tuen tarve perustuu joko viranomaisen määrittelyyn tai vanhempien keskinäiseen sopimukseen.
Asiakkuuden alkaminen:
- päätös valvotuista vaihdoista on tehty käräjäoikeudessa/lastensuojelussa
- maksusitoumus lastensuojelun viranomaiselta/lastenvalvojalta
- molempien vanhempien yhteydenotto Tapaamispaikkaan
- tutustumiskäynnit tapaajavanhemmalle sekä lapselle ja lähivanhemmalle
Valvotut vaihdot:
- vaihdon tavoitteena on varmistaa, että lapsi voi turvallisesti siirtyä vanhemmalta toiselle
- tarvittaessa vaihto voidaan toteuttaa ilman vanhempien välistä kohtaamista
- tarvittaessa ohjaaja voi tukea toimivaan yhteistyövanhemmuuteen ja siihen, että vaihdot voisivat jatkossa
Asiakkuuden päättyminen:
- asiakkuus päättyy, kun päätös valvotuista vaihdoista lakkaa olemasta voimassa tai jos vaihdot eivät toteudu yhdessä sovitulla tavalla
Tapaamispaikka tarjoaa tukikeskusteluja tilanteissa, joissa tuetut/valvotut tapaamiset tai valvotut vaihdot tarvitsevat rinnalle kannattelevaa työtä.
Tukikeskustelujen tavoitteena on:
- vahvistaa yhteistyövanhemmuutta
- tukea lähi-, tapaaja- tai sijaisvanhemman vanhemmuutta
- tukea perheitä siirtymävaiheissa (esimerkiksi tuetuista tapaamisista kotiin siirryttäessä)
Lapsen tukikeskustelut on tarkoitettu tilanteisiin, jossa
- lasta jännittää tulla tapaamisiin
- lapsella on tarve puhua tilanteestaan ulkopuolisen aikuisen kanssa
- tapaamiset eivät ole toteutuneet sovitulla tavalla ja asiaa on tarpeen käsitellä lapsen kanssa
- siirtymävaiheen tueksi, kun tapaamiset ovat päättymässä Tapaamispaikalla
Työskentelyn tavoitteena on tukea lapsen suhdetta hänestä erossa asuvaan vanhempaan ja auttaa lasta nimeämään ja käsittelemään asiaan liittyviä tunteita.
Tukityöskentely aloitetaan aina suunnitellusti ja työskentelyyn haetaan maksusitoumus kunnasta ja tukikeskustelujen määrästä sovitaan yhdessä asiakkaan ja kunnan viranomaisen kanssa. Lapsen tukikeskusteluista sovitaan aina lapsen sekä lapsen huoltajan kanssa.
Tukikeskustelu voidaan toteuttaa yksilö-, pari- tai perhetapaamisena.