Tervehdys!

Olen Sini, toimintaterapiaopiskelija Oulun ammattikorkeakoulusta. Olen tehnyt kevään mittaan ryhmänohjausharjoittelua Oulun ensi- ja turvakodin Vauvatalolla, Vanhempien voimakahvila -ryhmässä. Vanhempien voimakahvila on avoin, kerran viikossa pidettävä kahvilahenkinen ryhmä. Se on tarkoitettu alle 2 vuotiaiden lasten vanhemmille, jotka kokevat olevansa kuormittavassa tilanteessa, kaipaavat vertaistukea toisilta perheiltä tai vinkkejä Vauvatalon työntekijöiltä. Jaan tässä joitain ajatuksia harjoittelustani.

Vauvan tuloon liittyy usein paljon haaveita ja odotuksia. Todellisuus voi kuitenkin olla muuta kuin oli odottanut. Vauvan myötä arki muuttuu, kun pieni ihminen vaatii vanhemmiltaan jatkuvaa huolenpitoa. Arjen toimintakokonaisuudet, kuten uni ja lepo, itsestä ja kodista huolehtiminen, asioiminen ja sosiaalinen kanssakäyminen, sekä niiden tasapaino voivat muuttua suurestikin aiempaan elämään verrattuna. Toisinaan päivät saattavat tuntua samanlaisilta, eikä viikossa välttämättä ole sitä rytmittäviä menoja. Vauva sitoo vanhempiaan tasaiseen arkeen ja omaan rytmiinsä, joka voi tuoda haasteita ja herättää epävarmuutta varsinkin uusissa vanhemmissa. Myös parisuhde muuttuu perheenlisäyksen myötä, kun aiemmat kumppanuuden roolit saavat lisäkseen vanhemmuuden rooleja. Yksi voi olla kaveripiirinsä ensimmäinen vauvan saanut, toinen voi olla vauvan kanssa yksin ja jollekin voi tulla vauva-aikana muutto uudelle paikkakunnalle, jossa ei ole kavereita. Mieliala saattaa ollakin synkkä ja olo raskas, vaikka vauva-ajan odotetaan olevan iloista aikaa. Auttavien ihmisten ja verkostojen merkitys korostuu. Tämän kaltaisissa tilanteissa vanhemmuuteen voi hakea tukea Vauvatalosta ja Vanhempien voimakahvilasta.

Perheen tilanteet vaihtelevat ihmisten välillä, mutta kaikkia yhdistää vauvat ja vanhemmuus. Ryhmässä vanhemmat saavat vertaistukea toisiltaan ja vauvat tapaavat toisia vauvoja. Neuvon kysyminen ammattilaiselta mahdollistuu. Omista huolista puhuminen ja yleinen keskustelu voi auttaa huomaamaan, ettei olekaan ainut asian kanssa painiskeleva. Vastaavaa kokeneet voivat kertoa kuinka itse ovat ratkaisseet pulman, tai kuinka tietty kehitysvaihe näkyy tai on näkynyt heidän vauvallaan. Muiden vauvojen tapaaminen on myös hyvä keino huomata millainen oma vauva on, sekä nähdä kuinka erilaisia tapoja on hoitaa vauvaa. Vanhempien voimakahvilassa käyneet äidit kertoivat, kuinka sinne oli mukava tulla tapaamaan muita äitejä vauvoineen, vaihtamaan kuulumisia ja kokemuksia. Oli upeaa havaita, kuinka äidit myös ystävystyivät toistensa kanssa ja sopivat tapaamisia ryhmän ulkopuolelle. On tärkeää, että on paikka, minne mennä ja jonne on joka kerta tervetullut. Vauvatalon työntekijöillä onkin taito kohdata vanhemmat ja vauvat lämpimästi ja välittömästi. Harjoittelijana sain ihaillen seurata ja oppia näitä vuorovaikutustaitoja. Ryhmässä vallitsi luottamuksellinen ilmapiiri, joka varmasti madalsi kynnystä kysyä neuvoa myös ohjaajilta. He tekevät työtään ammattimaisesti, tarttuen Voimakahvilassa esiin nouseviin aiheisiin, tuoden vauvatyön osaamistansa asiakkaiden käyttöön.

Toimintaterapian perusajatuksena on toiminnan terapeuttinen käyttö, sekä asiakkaan ja toimintaterapeutin välinen vuorovaikutussuhde. Harjoittelun alussa pohdin paljon, kuinka yhdistää toimintaterapia ja kahvilamuotoinen avoin ryhmä. Tavoitteena oli vanhempien voimavarojen ja arjen selviytymiskeinojen lisääminen, vertaisuuden mahdollistaminen, sekä varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen. Huomasin pian epäilykseni turhaksi, sillä äidit pitivät toiminnoista, ne voimaannuttivat, ja herättivät keskustelua. Toiminnat oli valittava niin, että niihin oli joko mahdollista osallistua lapsen kanssa, hetken aikaa ilman lasta, tai tehtyä ne vaiheittain, jotta äidit voivat hoitaa välillä lapsiaan. Vanhempien toiveiden perusteella valitsin toiminnoiksi ompelua, mindfulnessia, keskustelua parisuhteesta ja perheestä, luovaa liikettä ja leikkiä.

Omalle vauvalle ompeleminen voi olla hyvin merkityksellistä, äitiyttä ja vanhemmuutta tukevaa toimintaa. Vauva-arjessa asiat saattavat jäädä helposti kesken tai ajatuksen tasolle, jolloin mielelle voi tehdä hyvää saada välillä nopeasti valmiiksi jotain konkreettista. Valituilla kankailla voi olla merkitystä äidille, tai ne voivat muutoin piristää kauneudellaan. Ompelimme pipityynyt ja keskustelimme kuinka lohduttaa vauvaa. Toisella kertaa teimme kestotiskirättejä ja puhuimme kotitöiden jakautumisesta perheessä. Äidit saivat tuoda mukanaan myös keskeneräisiä ompelutöitään, joita tehdä eteenpäin. Tärkeää sekin. Mindfulness -harjoituksen myötä keskustelimme ja jaoimme kokemuksia rentoutumisesta ja sen mahdollisuuksista vauva-arjessa. Parisuhteesta ja perheestä puhuttaessa käytin palloa puheenvuoron selkeyttämiseen ja Parental Box-kortteja keskustelun pohjana. Luovaa liikettä tehdessämme tunnelma lämpeni paitsi mielissä, myös tilassa. Vauvat pääsivät mukaan liikkeisiin ja äidit liikkumaan. Keskustelua heräsi paitsi liikkumisesta, myös mahdollisuuksista harrastaa ja olla luova nykyisessä elämäntilanteessa. Tästä innostuneena viimeisen ohjauskerran toimintana oli leikki, jota pohjustimme kertomalla leikin merkityksestä vauvan kehitykselle toimintaterapian näkökulmasta. Leikimme aluksi loruleikkejä, jonka jälkeen vauvat pääsivät äitiensä kanssa seikkailuradalle. Radalla oli eri tavoin vauvaa kehittäviä leikkejä, kuten lakanalla keinuttelua, pallojen koriin heittämistä ja kiipeilyä. Keskustelimme lisäksi oman vauvan lempileikeistä, vauvan kanssa eri tavoin leikkivistä läheisistä, sekä omista lapsuuden leikeistä. Toiminta helpotti vuorovaikutusta ja antoi aihion keskusteluille.

Harjoittelut ovat itselleni parasta antia opiskelussa, sillä silloin pääsee kokeilemaan opiskeltua teoriaa käytännössä. Yhdessä vanhempien kanssa toimiessa oma ohjaajuuteni vahvistui. Ennen kaikkea pääsin tekemään harjoittelun paikkaan, jossa niin ohjaajat, kuin asiakkaatkin ottivat harjoittelijan vastaan lämmöllä ja lähtivät mukaan toimintaan. Parempaa harjoittelupaikkaa en olisi voinut toivoa.

Kiitos siitä!

Sini Sauriala

Toimintaterapiaopiskelija

Oulun Ammattikorkeakoulu