Oulun ensi- ja turvakoti ry on voittoa tavoittelematon lastensuojelujärjestö. Järjestömme asiantuntijuus rakentuu vauvatyön, väkivaltatyön sekä eroauttamis- ja tapaamispaikkatyön vahvaan ammatilliseen osaamiseen. Autamme vuosittain yli 1000 perhettä.

Aloitamme lapsiperheiden avopalveluiden laajemman tuottamisen helmikuussa 2023. Haluamme rakentaa uudet palvelut arvojemme mukaisesti ja laadukkaasti, tukemaan jo olemassa olevia palveluitamme. Painopisteenä on edelleen erityisosaamisemme vauva-, ero- ja väkivaltatyössä.

Alkamassa ovat seuraavat palvelut: perhetyö, tehostettu perhetyö, perhekuntoutus kotiin annettuna sekä ammatillinen tukihenkilötoiminta. Työnkuva on itsenäinen ja työvuorosuunnittelu on autonomista. Työntekijä vastaa palvelun käynnistämisestä, asiakastyöstä, asiakasprosesseista, verkostoyhteistyöstä sekä palveluiden markkinoinnista. Työnkuvaan kuuluu myös palvelurakenteen suunnittelu ja tuottaminen yhdessä yksikönjohtajan ja toiminnanjohtajan kanssa.

Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetussa laissa tai terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994) sosiaali- tai terveydenhuollon korkeakoulututkinto (esim. sosionomi (amk), terveydenhoitaja, psykiatrinen sairaanhoitaja). Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon. Kokemus lastensuojelusta ja perhetyöstä katsotaan eduksi. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa. Oulun ensi- ja turvakoti ry käyttää tehtävissä koeaikaa.

Työ alkaa 1.2.2023 tai sopimuksen mukaan ja on määräaikainen 6 kk, työ jatkuu mahdollisuuksien mukaan myös tämän jälkeen. Määräaikaisuuden perusteena on palveluiden vakiinnuttaminen osaksi lapsiperheiden avopalveluiden toimintaa. Työ on kaksivuorotyötä ja vaatii oman auton käytön. Työnkuvaan sisältyy tarvittaessa työskentelyä myös Oulun ensi- ja turvakoti ry:n Tapaamispaikalla.

Tarjoamme työn tueksi säännöllisen konsultaation sekä mahdollisuuden osallistua työtä tukeviin koulutuksiin. Oulun ensi- ja turvakoti ry tarjoaa kattavan työterveyshuollon sekä henkilöstöetuna mm. liikunta- ja kulttuurisetelit.

Hakemukset 22.1. mennessä sähköpostitse: emmi.satokangas@oetk.fi

Haastattelut voidaan aloittaa jo ennen hakuajan päättymistä.

Työpaikkailmoitus (TE-palvelut)