Vanhemmuuteen kasvu alkaa vauvan odotuksesta. Fyysisten ja psyykkisten muutosten myötä valmistaudumme vauvan syntymään. Raskausaikana kehossa ja mielessä tapahtuu paljon. Onneksi vauvanodotusaika on pitkä ja valmistautumisaikaa on. On tavallista, että tuleva muutos, synnytys ja vauva-aika sen jälkeen jännittää. Neuvolan ja läheisten tuella siitä voi selvitä kuitenkin hyvin ja kiintymyssuhde vauvaan syntyy sekä vauva-arki käynnistyy mukavasti.
Joskus mieli voi kuitenkin syystä tai toisesta olla kuormittunut ja saatat tarvita tukea vauvan odotukseen, synnytykseen ja vauva-aikaan. Vauvatalon vauvaperhepalveluista löydät helposti tavoitettavia, monipuolisia ja maksuttomia, juuri sinun tilanteeseesi sopivia vauvaperhepalveluja.
Vauvatalolla tarjotaan yksilöllistä tukea äideille ja isille/vanhemmalle, koko perheelle. Tapaamisiin voit tulla yhdessä vauvan kanssa. Tarjoamme tukea puhelimitse, videovastaanotoilla sekä avo- ja kotikäynneillä. Vauvatalolla kokoontuu myös erilaisia vauvaperheille suunnattuja maksuttomia ryhmiä/avoimia kahviloita, jotka tukevat vanhempien ja vauvojen hyvinvointia sekä jaksamista vauvaperheen arjessa. Toimintamme on suunnattu alle 2-vuotiaiden lasten perheille.
Toimintaamme tukee Stea. Vauvatalolla työskentelee kolme vauvatyön asiantuntijaa, jotka ovat erikoistuneet odotus- ja vauva-aikaan sekä perheiden tukemiseen.
Viestikatu 10 C 52–53, 90130 Oulu (Intiön Salen takana, oma sisäänkäynti talon päädystä)
p. 040 7444300 (ma klo 9–10, ke klo 13–14)
Katso vauvatalon virtuaalinen esittelykierros YouTubessa.
Facebook: Vauvatalon ryhmät -Facebook-sivulta löydät tuoreimman tiedon ryhmistä.
Instagram: @vauvatalo
Vauvaperheohjaus on vauvalähtöistä keskustelutukea, joka on ennaltaehkäisevää, matalan kynnyksen toimintaa, jonka tavoitteena on perheiden selviytyminen arjesta, perheen omien voimavarojen vahvistuminen, päivärytmin löytyminen ja vauvan ja vanhemmuuden tuoman ilon löytyminen.
Voit tarvita tukea vanhemmaksi valmistautumisessa, vauvan odotus- tai vauva-ajan stressin vähentämisessä tai muussa mieltä askarruttavassa asiassa.
Voit saada tukea:
- vauvan odotusaikaan
- synnytykseen valmistautumiseen
- vauvan uniasioihin
- vauva-arkeen
- ilon löytymiseen vauva-arjesta
- kiintymyssuhteen vahvistumiseen
- varhaiseen vuorovaikutukseen
- vauvan itkuisuuteen
- vauvan rauhoitteluun
- vauvaperheen talousasioihin
- stressin säätelyyn
- vanhemmuuden haastaviin tunteisiin
- omaan jaksamiseen vanhempana
Vauvaperheohjaus on maksutonta ja siihen voi osallistua myös nimettömänä. Perhe voi itse ottaa yhteyttä tai ohjautua toimintaan verkostojen tai ammattilaisen kautta. Koko perhe sekä erityisesti vauva voi olla mukana tapaamisissa. Vauvaperheohjaus on puhelinneuvontaa sekä yksilö- ja paritapaamisia, kotikäyntejä tai etänä toteutuvia tapaamisia. Tapaamisia on mahdollista saada 1–5 kertaa ja ne ovat suunnattu alle 2-vuotiaiden lasten perheille. Vauvaperheohjausta antavat vauvatalolla vauvatyön asiantuntijat, jotka ovat vauvatyön ammattilaisia eri koulutustaustoilla.
Varaa aika nettiajanvarauksen kautta tästä tai ota yhteyttä sähköpostitse vauvatalo@oetk.fi tai puhelimitse p. 040 7444300.
Vauvatalon kautta Sinulla on mahdollisuus saada vapaaehtoisdoula. Vapaaehtoisdoula on koulutettu synnytystukihenkilö, joka tarjoaa tukeaan perheille, joissa on erityistuen tarve. Erityisen tuen tarve on laaja käsite, jolla tarkoitetaan sellaisia taloudellisia, terveydellisiä tai sosiaalisia tilanteita, joissa tulevan vauvan kannalta on tärkeää, että hänen vanhempansa saavat tukea odotukseen ja synnytykseen. Doula tarjoaa tukeaan odotusaikana (1–2 tapaamista) ja halutessasi varautuu tulemaan mukaan myös synnytykseen.
Doula tarjoaa inhimillistä tukea äidin toiveiden mukaisesti ja kulkee kappaleen matkaa perheen rinnalla. Doula tapaa äitiä / perhettä myös synnytyksen jälkeen. Myös isät voivat hyötyä doulan tuesta. Synnyttäjiltä kerättyjen palautteiden mukaan merkityksellisintä doulien tarjoamassa tuessa oli äitien turvallisuudentunteen paraneminen läsnä olevan, rohkaisevan ja kannustavan doulan avulla. Turvallinen olo puolestaan tukee synnytyksen etenemistä.
Doulat tarjoavat tukeaan myös keskusteluin, ilman synnytyksessä mukanaoloa. Doulan voi saada oululainen ja myös lähikunnassa asuva synnyttäjä / perhe. Doulan tarvetta arvioidaan yhdessä Vauvatalon työntekijän kanssa. Doulan tuki on perheille maksutonta.
Varaa aika nettiajanvarauksen kautta, jossa tilannettasi voidaan enemmän kartoittaa ja saat tietoa toiminnasta. Voit myös varata ajan sähköpostitse tai puhelimitse.
p. 040 7444 300 (ma klo 9–10, ke klo 13–14) / doula@oetk.fi
Vauvatalon äitikaveritukihenkilötoiminta on vapaaehtoista ja yksilöllistä vertaistukea alle 2-vuotiaan lapsen äidille. Toiminnan tavoitteena on tukea äidin hyvinvointia ja vähentää yksinäisyyden kokemusta ja sitä kautta vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin sitä edistävästi. Tukisuhteessa tuettavan äidin toiveet ovat keskiössä. Vapaaehtoinen äitikaveri kuuntelee, kulkee rinnalla ja on vertaisena/tukena toiselle äidille. Tukisuhteen aikana yhteisiä tapaamisia on 1–7 kertaa. Tapaamisia voi jatkaa molempien yhteisestä toiveesta lapsen 2-vuoden ikään saakka.
Äitikaveri-tukihenkilötoiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja äitikaveri perehdytetään tehtäväänsä. Jos olet kiinnostunut äitikaverina eli vapaaehtoisena tukihenkilönä toimimisesta, olethan yhteydessä!
Äitikaveritoiminta päättyy vuoden 2024 loppuun mennessä vähäisen suosion vuoksi. Vauvatalo suunnittelee uutta vapaaehtoistoimintaa äitikaveritoiminnan tilalle. Käynnissä olevat tukisuhteet jatkuvat niin kuin on sovittu, mutta uusia emme aloita enää. Kiitos sekä vapaaehtoisille että äideille mukanaolosta! <3
Ilon pisaroita- ryhmä
Tule mukaan vauvasi tai alle 2 vuotiaan lapsesi kanssa kannustavan vuorovaikutuksen Ilon pisaroita-ryhmään, joka perustuu ICDP-ohjelmaan.
”ICDP – Kannustava vuorovaikutus –ohjelma on terveyttä edistävä ihmissuhteisiin ja empatiaan perustuva ohjelma, jonka tavoitteena on lisätä kykyä ymmärtää ja kunnioittaa toinen toisiamme kehittämällä ja vahvistamalla sensitiivisyyttä ja empatiaa.” lähde www.icdp.fi.
Ryhmän tarkoituksena on vahvistaa positiivisia vuorovaikutustaitoja, jakaa kokemuksia vanhemmuudesta sekä löytää ilo arjesta yhdessä lapsen kanssa.
Ryhmä kokoontuu Vauvatalolla keväällä 2025 ja siihen mahtuu mukaan 5-6 vanhempaa sekä lasta.
Ryhmän aikataulu:
Ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 10-12 Vauvatalolla 7 kertaa viikoittain 19.3.25-30.4.25 välillä.
Ryhmään ilmoittautuneet haastatellaan lyhyesti puhelimessa ennen ryhmän alkua. Toivomme, että pystyt sitoutumaan koko ryhmäprosessiin. Ryhmässä tarjotaan perheille kahvi/tee sekä pientä suolaista ja makeaa. Ryhmä on maksuton.
Ilmoittautuminen 28.2.25 mennessä vauvatalo@oetk.fi sähköpostin kautta.
Ryhmää ohjaa Vauvatalon vauvatyön asiantuntijat.
Tiitiäiset-ryhmä (alle 4 kk vauvan perheille)
Tule mukaan vauvatalon Tiitiäiset- ryhmään, jossa saat vinkkejä ja keinoja pienen vauvan arkeen sekä saat jakaa ajatuksia muiden vanhempien kanssa.
Ryhmässä saat tietoa pienen vauvan:
-
- unesta ja rytmin muodostamisesta
- vauva-arjesta ja rytmistä
- vauvan rauhoittelusta sekä vanhemman säätelystä
- kehityksestä sekä kosketuksen merkityksestä siihen
Ryhmän aikataulu:
Ryhmä kokoontuu viisi kertaa Vauvatalolla tiistaisin klo 10-12 ajalla 28.2.-1.4.2025 ( ei vk 10)
Ilmoittautuminen wepropol-linkin kautta 20.1.-18.2. välisenä aikana (linkki tulee sivuille myöhemmin). Viisi ensimmäistä ilmoittautunutta perhettä mahtuu mukaan. Ryhmä on suljettu ja maksuton. Ryhmään kuuluu kahvi/teehetki yhdessä muiden vanhempien kanssa.
Ryhmää ohjaavat Vauvatalon vauvatyön asiantuntijat.
Meille tulee vauva- miten käy parisuhteen?- ryhmä
Meille tulee vauva- miten käy parisuhteen?- ryhmä on suunnattu vauvaa odottaville pariskunnille sekä pienen vauvan vanhemmille, jotka haluavat vahvistaa parisuhdettaan ja saada tietoa parisuhteesta vauva-arjen keskellä.
Ryhmästä tulossa lisätietoa alkuvuodesta 2025.
Kysy doulalta -Instagram livet keväällä 2025
”Synnytys jännittää minua, selviänkö siitä?”
”Miten puoliso voi tukea minua, kun synnytys käynnistyy?”
Kysy doulalta -Instagram livessä Vauvatalon vapaaehtoiset ja asiantuntevat doulat vastaavat odottajien kysymyksiin.
Kysymykset voi lähettää etukäteen sähköpostilla (vauvatalo@oetk.fi) tai kysyä suoraan livessä. Kysymykset voivat liittyä synnytykseen, ei odottavan puolison rooliin tai ihan mihin vain mikä mietityttää odottajaa.
Livet keväällä 2025:
28.1. klo 17–18
25.3. klo 17–18
Liveä ei tallenneta.
Kysy doulalta -livet löydät @vauvatalo-Instagram tililtä
Kysy nukkumatilta-virtuaaliunikahvilat
Valvottaako vauva, kuormittaako arki? Et ole yksin!
Ensimmäinen vauvavuosi tuo ilon lisäksi usein mukanaan myös univajetta vanhemmille. Keskustellaan yhdessä niin pienten kuin isompienkin vauvojen ja taaperoiden unesta. Kahvilassa saat vertaistukea ja vinkkejä, vanhempien unta unohtamatta. Mukana vauvatalon vauvatyön asiantuntijat.
Unikahvilat ovat suunnattu alle 2-vuotiaiden lasten perheille sekä vauvaa odottaville eikä niihin tarvitse erikseen ilmoittautua.
Kevään 2025 aikataulu:
Aikataulu julkistetaan myöhemmin.
Ei ilmoittautumista.
Tule mukaan kotisohvalta käsin kyselemään, pohtimaan ja jakamaan ajatuksia vauvaperheen uneen liittyen. Voit myös lähettää kysymyksiä nukkumatille etukäteen sähköpostiin vauvatalo@oetk.fi otsikolla ”nukkumatti”.
Liity virtuaalikahveille tästä. Liittymiseen et tarvitse Teams-sovellusta.
vauvatalo@oetk.fi / p. 040 7444 300 / Vauvatalon ryhmät-Facebook
Vanhempien voimakahvila torstaisin klo 12–14
Vanhemmuus on iloinen asia, mutta välillä stressi kuormittaa ja voimat ovat vähissä. Jos odotat vauvaa tai sinulla on vauva ja / tai alle 2-vuotias lapsi, tule mukaan avoimeen Vanhempien voimakahvilaan. Voit osallistua kerran tai oman tarpeesi mukaan vaikka jokaiseen kahvilaan. Ryhmässä saat kahvi- / teekupposen äärellä vertaistukea ja vinkkejä vauva-tai pikkulapsiperheen arjesta selviytymiseen ja voimavarojen löytämiseen.
Kahvilaan voit osallistua koko perheen voimin, lapset/vauvat ovat lämpimästi tervetulleita <3
Kysyimme perheiltä keväällä 2022, mikä on heidän mielestään parasta voimakahvilassa: ”Parasta on nähdä muita vanhempia ja vauvoja” / ”kahvinjuonti rauhassa” / ” vertaistuki” / ”aina tervetullut olo” ! Kiitos palautteesta!
KEVÄT 2025
Kahvila käynnistyy torstaina 16.1.25 ja jatkuu aina 22.5.25 saakka (ei vk 10 eikä vappuna).
Vanhempien voimakahvilaan ilmoittaudutaan ennakkoon. Ilmoittautuminen aukeaa joka maanantai klo 10 13.1. alkaen. Mukaan mahtuu 10 perhettä. Ilmoittautumisen voi perua vauvatalo@oetk.fi, jos tuleekin este. Ilmoittautua voi aina torstaihin klo 10 mennessä.
Ryhmässä toimivat ohjaajina Vauvatalon asiantuntijat.
Katso ajantasaista lisätietoa Facebookista: Vauvatalon ryhmät
Special baby-kahvila
Odotatko vauvaa tai onko sinulla alle 2-vuotias lapsi, jolla on erityisen tuen tarpeita?
Olet lämpimästi tervetullut nyt syksyllä alkavaan Special Baby-kahvilaan Vauvatalolle. Avoin kahvila on tarkoitettu perheille, joiden vauvalla on erityisen tuen tarve tai vanhemmilla on tunne siitä. Kahvilaan ei tarvitse ilmoittautua ja voit tulla sinne koko perheenä. Voit tulla mukaan kuuntelemaan, vaihtamaan ajatuksia tai vain piipahtamaan oman aikataulun mukaan. Tarjoamme kahvilassa välillä vanhemmille myös pieniä hemmotteluhetkiä arjen keskelle.
Kahvilassa käsittelemme kahvi/teekupin äärellä eri teemoja, kuten:
-
- omien tarpeiden tunnistamista sekä niistä huolehtimista
- tietoisuustaitoja
- stressiä ja siitä selviytymistä
- oman vireystilan tunnistamista
- lapsiperheen erityistä arkea
- sekä pohdimme vanhemmuutta omien vahvuuksien ja voimavarojen kautta
Kevään 2025 aikataulu:
Aikataulu ilmoitetaan myöhemmin.
Katso ajantasaista lisätietoa Facebookista: Vauvatalon-ryhmät
Lisätietoja Vauvatalolta p. 040 7444 300 / vauvatalo@oetk.fi
Vauvatalolla voit olla vapaaehtoisena joko vauvojen sylittelijänä, leipojana, avustajana ryhmissä/kahviloissa tai tukihenkilötoiminnassa, kuten vapaaehtoisdoulatoiminta. Lisäksi vauvatalolla on mahdollisuus toimia kokemusasiantuntijana.
Vauvatalo aloittaa nyt alkuvuodesta 2025 uuden vapaaehtoistoiminnan muodon eli vertaistoiminnan vauvaperheiden tueksi. Vertaistukija voi oman kokemuksensa kautta olla perheen tukena, jos esim. vauva nukkuu huonosti, on itkuinen tai vanhemmalla on mielialan laskua.
Vertaistoiminnan vapaaehtoiseksi haluavat haastatellaan yksilöllisesti tammikuussa ja koulutus järjestetään helmi-maaliskuun aikana. Tarkemmat tiedot vapaaehtoiseksi haluava saa haastattelussa.
Ota rohkeasti yhteyttä, jos olet kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta.
Lisätietoja vauvatalo@oetk.fi / p. 040 7444 300.
Tässä linkki artikkeliin Enska-lehdessä, joka on Ensi- ja turvakotien liiton jäsenlehti ja yhteiskunnallinen keskustelija. Artikkeli kertoo vapaaehtoistoiminnasta jäsenyhdistyksissämme : Vapaaehtoiset antavat korvaamattoman tuen <3
Webinaari
Vauvatalo järjesti webinaarin Stressistä hyvinvointiin perjantaina 10.11.2023 klo 10–10.30. Webinaaritallenteen voit nyt katsoa tästä
Vauvaperheille ja vauvaa odottaville suunnatussa webinaarissa kerrottiin stressistä ja sen vaikutuksista sekä jaettiin vinkkejä arkeen!
Videot ja podcastit
Vauvatalon asiantuntijoiden videosarja vauvan tarpeista:
Mitä vauva tarvitsee? Osa 1: Vauvan arki
Mitä vauva tarvitsee? Osa 2: Vauvan rauhoittelu
Mitä vauva tarvitsee? Osa 3: Kosketuksen merkitys
Mitä vauva tarvitsee? Opastus vauvahierontaan
Vauvatyön asiantuntijoiden Vauvatuokio-podcast:
Vauvatyön asiantuntijoiden univideo: