Tasan puoli vuotta sitten suuntasimme muutaman päivän kestävälle työmatkalle Lontooseen Ensikodin henkilökunnan kesken. Matkan tarkoituksena oli tutustua erilaisen yhteiskuntarakenteen tuottamiin lapsille ja lapsiperheille suunnattuihin sosiaalialan palveluihin.
Työmatka ajoittui joulukuun alkuun: 2.12.-5.12.2019.

Lontoon työmatkan suunnittelu alkoi syksyllä 2019. Oulun ensi- ja turvakodin ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö ulottuu kauas historiaan ja työmatkamme toteutettiin saamillamme opiskelijoiden ohjausvaroilla. Matkakohteeksi Lontoo valikoitui useasta syystä. Lontooseen on Oulusta suhteellisen sujuva matkustusaikataulu ja englanti kansainvälisenä kielenä mahdollisti sujuvan kommunikoinnin. Lisäksi yhdellä ensikodin tiimin jäsenellä oli jo olemassa olevia yhteyksiä osaan suunnitelluista vierailupaikoista.

Saavuimme perille Lontooseen 2.12.2019. Saapumispäivänä aikamme kului majoittuessa pieneen hotelliin, sekä asettuessa aurinkoiseen Paddingtonin kaupungin osaan. Hotellimme sijoittui aivan Lontoon kuuluisan Hyde Park -puiston tuntumaan. Illalla lähdimme kävellen ihastelemaan Hyde Parkia sekä Winter Wonderland -huvipuistoa. Auringon laskettua totesimme Lontoon illan olevan hyisevän kalsea ja kylmä. Kylmyydestä huolimatta käperryimme syvemmälle huiveihimme ja vietimme aikaa sykähdyttävässä karnevaalisen tunnelmaisessa Winter Wonderlandissa. Takaisin hotelliin palattuamme saimme etsiä kaikki hotellihuoneesta löytyvät lisäpeitot ja viltit lämpimiksemme. Tutustuminen Lontooseen oli alkanut.

3.12.

Ensimmäinen vierailukohteemme Lontoossa oli Merimieskirkko. Kohteeseen Paddingtonin kaupungin osasta matkustimme metrolla. Lontoon metromatkat jo sinällään oli elämys isoineen ja vilkkaineen verkostoineen oululaisille turisteille. Merimieskirkossa vastaanotto oli lämmin ja huomaavainen. Saimme muun muassa nauttia suomalaista kotiruokaa lounaaksi.

Merimieskirkon toiminta-ajatuksena on tukea suomalaisia Lontoossa asuvia ihmisiä ja perheitä. Merimieskirkko järjestää vertaistuellisia ryhmiä Lontooseen muuttaneille suomalaisille, sekä keskusteluapua ja tukea sosiaalisissa haasteissa. Keskustellessamme Merimieskirkossa toimivan suomalaisen sosiaalikuraattorin kanssa, muodostui meille käsitys toiminnassamme olevista yhtäläisyyksistä. Muun muassa sosiaalisen yhteisön kuntouttava merkitys samankaltaisessa elämäntilanteessa oleville ihmisille nousi työtämme yhdistäväksi tekijäksi.

Vierailumme päätyttyä Merimieskirkossa suuntasimme Oxfods Streetille shoppailemaan. Hullaannuimme kadun lukuisista ihanista liikkeistä, ja osalla meistä oli lukuisia ostoskasseja kannettavana hotellille palattuamme.

4.12.

Toisen päivän tutustumiskohteitamme olivat Dad’s House, Dad to Dad -vapaaehtoistyö, sekä Shephard’s Bush Families Project and Children’s Centre.

Dad’s Housen toiminta perustuu isien oikeuksien ja vanhemmuuden tukemiseen. Dad’s Housesta isät saavat vertaistukea eron jälkeiseen elämäntilanteeseensa kokoontuessaan yhteen Dad’s Housen tiloihin katsomaan esimerkiksi jalkapalloliigaotteluita. Toiminnassa työskentelevät työntekijät ovat myös miehiä. Dad’s Housen toiminta sisältää tukea isille pitkiin eroprosesseihin ja sosiaalisesti vaikeisiin tilanteisiin. Eron vuoksi isät saattavat jäädä myös taloudellisesti heikkoon asemaan, jolloin heillä on mahdollista saada ruoka- ja elintarvikeavustusta Dad’s Housen kautta. Englannissa yhteiskunta ei tue vanhempien tapaamisoikeutta vanhempien eron jälkeen ja isät jäävät usein vaille oikeutta tavata omia lapsiaan. Dad’s House mahdollistaa myös lasten tapaamisen tiloissaan.

Siirtyessämme toiseen vierailupaikkaan koimme positiivisen energian tarttuneen Dad’s Housen henkilökunnasta meihin. Heidän raskaasta työnkuvastaan huolimatta heidän positiivisuutensa ja huumorintajuinen kommunikointi oli mieltä nostattavaa. Ehkä tästä myös apua tarvitsevat isät Iso-Britanniassa saavat toivoa vaikeisiin elämäntilanteisiinsa.

Toinen päivän tutustumiskohteemme Shephard’s Bush Families Project and Children’s Centre sijaitsi Lontoon keskustan ulkopuolella. Sinne matkustimme arkiaamun ruuhkassa paikallisjunalla. Ennen tutustumiskohteeseen saapumista poikkesimme maahanmuuttajien järjestämillä markkinoilla. Markkinoilta lähti myös matkaan pienesti matkamuistoja.

Shephard’s Bush Families Project and Children’s Centressä meidät otti vastaan toiminnanjohtaja. Hän kertoi, että yksikössä tuetaan ja autetaan erityisesti maahanmuuttajaperheitä. Perheet voivat tuoda lapsensa hoitoon omien asioiden hoitamisen ajaksi. Keskuksessa annetaan myös keskusteluapua ja tukea sosiaalisiin haasteisiin. Toiminnanjohtaja kertoi, kuinka osalla maahanmuuttajista on haasteita löytää asuntoa Lontoossa ja siihen moni perhe tarvitsee heiltä apua. Heillä on myös erilaisia ryhmiä perheille. Meistä oli mukava kuulla erityisesti vanhempien ja vauvojen vuorovaikutusta tukevasta ryhmästä, joka kokoontuu viikottain. Kerroimme, että Oulun ensikodilla on vastaanvanlainen ryhmä vanhemmille ja vauvoille. Lopuksi pääsimme seuraamaan ohjaajien ja lasten leikkejä keskuksen isoon leikkitilaan.

Jatkoimme päivän viettoa matkaamalla kaksikerroksisella bussilla kohti Buckinghamin palatsia. Keskellä Lontoota sijaitseva Buckinghamin palatsi on toiminut Iso-Britannian hallitsijoiden asuinpaikkana jo vuodesta 1837 lähtien ja nykyään se toimii kuningatar Elisabethin hallinnollisena päämajana. Palatsilla vierailu oli vaikuttava kokemus palatsin vartioineen ja hevosvaunuineen. Saimme myös todistaa, kuinka linnasta kuljetaan hevosvaunuilla. Mysteeriksi meille jäi, kuka vaunuissa matkusti.

Buckinghamin palatsilta jatkoimme matkaa kohti kuuluisaa Harrodsin tavarataloa. Erityisesti Harrodsilta jäi mieleen upea jouluosasto, jossa oli toinen toistaa upeampia joulukoristeita.

5.12.

Reissumme viimeisenä päivänä kävimme tutustumassa Woman’s Trust -säätiöön. Säätiössä työskennellään lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden kanssa. Asiakkaat saavat keskusteluapua ja säätiössä on myös ryhmätoimintaa. Heitä kiinnosti erityisesti kuulla Oulun ensi- ja turvakodin toiminnasta, sillä turvakodilla työskennellään lähisuhdeväkivallan parissa ja löysimmekin toiminnastamme yhtäläisyyksiä.

Vierailun jälkeen kävimme lounastamassa ja lähdimme kohti Heathrow’n lentokenttää kotimatkaa varten. Lontoosta meille jäi paljon mukavia muistoja, jotka ovat edelleen kannattelemassa työyhteisömme hyvää ilmapiiriä. Poikkeusoloista johtuvan rajoitetun liikkumisen vuoksi Lontoon reissun muistot virkistävät edelleen mieltä.

Tämän blogimerkinnän kirjoittivat Ensikodin henkilökunnan puolesta Terhi Luokkanen ja Emma Huusko.