Näihin aikoihin viime vuonna aloittelimme RageStop -hanketta. Pohjalla oli jo kokemusta tunne ja turvallisuus- työpajojen ohjaamisesta sekä ajatuksia, miten toimintaa voisi kehittää. Kevään aikana perehdyimme lisää teorioihin ja virittelimme yhteistyötä Pohjankartanon koulun kanssa. Syntyi suunnitelma kymppi- luokkien kanssa toteutettavasta projektista, johon saisimme käyttää viikoittain tunteja lähes koko syyslukukauden ajan. Kesällä emme vielä tienneet, ketä ja kuinka monta oppilasta saisimme projektiin mukaan, mutta aloimme jo hahmottelemaan, millaisia menetelmiä voisimme käyttää tulevien kehittäjänuorten kanssa.

Ensin oli saatava osa nuorista kiinnostumaan hankkeesta. Tapasimme lukukauden alussa kaikki kymppiluokat ja RageStoppia esitellessämme mainostimme mahdollisuutta oppia uusia asioita itsestään ja ryhmästä ja olla mukana kehittämässä työpajamallia. Kun sitten aloittelimme valiojoukkomme kanssa, toistimme jälleen, että teemme tätä projektia yhdessä ja myös me ohjaajat opimme koko ajan uutta. ”No mitä te ootte oppinu?” kysyi eräs nuorista ensimmäisten tuntien jälkeen. Se oli erittäin hyvä kysymys, johon ei ollutkaan helppoa vastata välittömästi. Kysymys herätteli itseäni kiinnittämään huomiota siihen, millaisia asioita sitä oppiikaan pitkin päivää. ”Taas opittiin uutta!”, onkin lause, jota olemme ohjaajaparini kanssa alkaneet käyttää lähes päivittäin. Yleensä tilanteeseen liittyy tietokone, tavalla tai toisella.

Olen huomannut, kuinka monella tavalla oppimista tapahtuu. Olen tietoisesti hakenut uutta tietoa erilaisista lähteistä. Olen lukenut tutkimuksia, kuunnellut podcasteja ja seurannut uutisia. Olen pysähtynyt pohtimaan omia koulukokemuksiani, tunteitani ja ajatusmallejani. Oppimista on tapahtunut yhdessä tehden ja toisia kuunnellen. Oppimista ja oivalluksia tulee yllättäen myös juuri silloin, kun ottaa rennosti ja kuvittelee ettei tee aktiivista ajattelutyötä.

Olen oppinut, että vagus- eli kiertäjähermo on tärkein kehomme palautumisjärjestelmää säätelevä hermo, jota voi aktivoida kurlaamalla ja nauramalla. Olen konkreettisesti kokenut, että ajatteleminen kuluttaa energiaa. Aloin eräänä iltana muistelemaan ensimmäisen luokan opettajaa, luokkatovereita ja millaiselle näytti koulun pihalla ja luokissa. Muistinkin yllättävän paljon jo unohtuneeksi luulemiani asioita. Seuraavana iltana oli tarkoitus siirtyä toisen luokan yksityiskohtiin, mutta aivoni kieltäytyivät noin tehokkaasta ajattelusta nukahtamalla heti alkuunsa ja päätin palata muisteluihin myöhemmin.

Myötäinto on kuin liekki, joka alkaa pienestä kipinästä ja kasvaa suotuisissa olosuhteissa yhä isommaksi.

Oppimisen ja viisauden suhdetta pohtiessani ohjauduin kuuntelemaan tutkija Jenni Spännärin haastattelua ja opin myötäinnon käsitteen. Myötätunnolla tarkoitamme reagoimista toisen ihmisen negatiivisiin tunteisiin ja kokemuksiin. Nyt saimme ohjaajaparin kanssa sanan myös sille pöhkölle tunteelle, joka on aina meitä siivittänyt eteenpäin. Innostumme toistemme pienistäkin ideoista ja paisuttelemme ne isommiksi. Tällä metodilla olemme kehittäneet työpajaa varten uusia menetelmiä, joita nuoret testasivat ja arvioivat. Syksyn kokemusten perusteella laadimme viiden kerran työpajamallin, joka oli kokeilussa Osaon kahdella Valma- ryhmällä.

Ihan en pysty tässä tekstissä sivuuttamaan koronaa, koska olihan sillä vaikutusta myös meidän työhömme. Kymppien kanssa pääsimme melkein maaliin asti live- tapaamisilla, mutta projektin päätteeksi luvatut juhlat jäivät pitämättä joulukuussa. Valma – opiskelijoiden kanssa työskentelimme pääasiassa etänä. Molempien ryhmien kanssa sovimme keväälle vielä yhden jälkitapaamisen.

Huhtikuun ensimmäisessä päivässä oli kaksin verroin juhlan tuntua, sillä kymppien kanssa sovittu tapaaminen oli myös hankkeen aloituksen vuosipäivä. Koska oli myös aprillipäivä, mietin, uskottiinko pizzeriassa varmasti, että koululle tehty tilaus oli aito tai mitä jos oppilaat luulevatkin pilaksi, eivätkä tule paikalle. Turhaan jännitin kumpaakin. Kaikki oppilaat ja heidän mentoriopettajansa olivat paikalla. Kuulumisten vaihdon lisäksi virittelimme keskustelua siitä, mitä tulevien opettajien olisi hyvä ymmärtää niistä teemoista, joita olemme käsitelleet – oppimisesta, turvallisuudesta ja tunteista.

Oppilailla oli tärkeä viesti, johon myös opettaja liittyi samoilla sanoilla. Koulussa on hyvä olla ja opettajaan syntyy luottamuksellinen suhde silloin, kun saa olla oma itsensä. Tuo tunne syntyy mm siitä, että opettajan kanssa voi jutella muustakin kuin kouluasioista. Jotta opettaja voi aidosti kohdata nuoren, myös opettajan on hyvä olla omana itsenään.

Vuosi vierähti ja kaikenlaista on tullut opittua, mutta ei edelleenkään someilua. Varsinkaan sitä nopeaa, ajantasaisesti instagramiin tehtävää postailua, jossa käytetään juuri otettuja kuvia. Ei tullut otettua kuvaa pihaan kaartavasta pizzataksista tai rennosti koulun sohvalla omana itsenään istuvista nuorista. Niinpä tätäkin blogia kuvittaa pari otosta Liminganlahden luontokeskukselta, kun vasta odottelimme Valma- opiskelijoita yhteiseen päätökseemme ja makkaranpaistoon.

Katso myös RageStopin oma blogi Oulun ammattikorkeakoulun sivuilla.

Lisää RageStop-hankkeesta.