Vauvaihailijana vapaaehtoistyötä tekevä Auli Piira haluaa antaa toimintaan osallistuville äideille hetken hengähdystauon kiireisestä vauva-arjesta. Mitä kaikkea vauvaihailuun liittyy ja miten toimintaan on mahdollista päästä mukaan?

Teksti ja kuvat: Emmi Issakainen

Piiran omat lapset ovat jo aikuisia. Lapsenlapsetkin ovat jo sen verran isoja, että he eivät tarvitse mummon hoivaa enää päivittäin.

– Kun itse aikoinaan erosin, minulla oli 4-, 5- ja 6-vuotiaat lapset kotona. Silloin tarvitsin ja sain apua. Nyt haluan auttaa vastavuoroisesti apua tarvitsevia äitejä.

NNKY:n vauvaihailijat ovat äidin apuna: nukuttavat, syöttävät, huolehtivat ja leikittävät vauvoja. Monet kerrat Piira on lähtenyt pullataikina tarakalla vauvaihailijoiden yhteiseen tapaamiseen päiväryhmä Seraffiinaan Oulun Ensi- ja turvakodin Vauvatalolle.

– Paljon on leivottu yhdessä, varsinkin ennen joulua. Aina on järjestetty jotakin äideille. Jos ei ole keittämistä tai leipomista, on järjestetty käsien hoitoa tai kynsien lakkaamista.

Vauvaihailun ajatuksena on, että äidit saavat vaihtelua arkeen. Piira tietää itsekin, että vaihtelua kaipaa, jos on pienen tai pienten vauvojen kanssa kotona. Vauvakuplassa unohtaa helposti itsensä ja ajaa itsensä ”piippuun”.

– On tärkeää, että äidit saavat ajatukset välille muualle ja saavat vähän hengähtää. Ei kysytä taustaa, menneisyyttä tai tulevaa, vaan annetaan se hetki, kun ollaan yhdessä.

Vauvaihailijoista ja vanhemmista lapsineen on tullut tiivis tukiverkosto.

Yhteistyön tuloksena vauvaihailua

NNKY:n vauvaihailijoita on nyt kymmenkunta. Kaikki eivät ole yhtä aikaa paikalla kuukausittaisessa tapaamisessa päiväryhmä Seraffiinassa.

– Äitejä voisi olla enemmänkin. Korkeintaan kuusi äitiä on tällä hetkellä. Usein äidit tulevat, harvemmin isät.

Oulun ensi- ja turvakodin päiväryhmä Seraffiina ja NNKY eli Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys tekevät yhteistyötä vauvaihailutoiminnassa.

– Molemmille on yhteinen asia, että äidit pääsevät vaihtamaan ajatuksia. On saanut ohjata ja neuvoa äitejä.

Suurimman osan tapaamisista vauvaihailijat kokoontuvat Oulun ensi- ja turvakodin Vauvatalolla Intiössä. Välillä tapaamisia järjestetään myös NNKY:n tiloissa keskustassa.

– Vauvatalolla on hyvät tilat vauvojen nukuttamiseen ja leikittämiseen. Keväisin teemme kaupunkikierroksia, jolloin lähdemme Vauvatalolta ja käymme NNKY:n tiloissa Isokadulla.

Päiväryhmä Seraffiinaan voi hakea isä tai äiti, jolla on alle 2-vuotias lapsi. Tarkemmat hakuohjeet löytyvät Oulun ensi- ja turvakodin verkkosivuilta.

Tukiverkko täynnä syliä ja hellyyttä

Piira suosittelee vauvaihailua ihmiselle, jolla ei ole omia lapsia tai lapsenlapsia.

– Vauvaihailijaksi sopii ihminen, joka tykkää pienistä lapsista tai vauvoista ja jolla ei ole enää omia tai lähellä. Vauvaihailijoissa saa kyllä antaa syliä ja hellyyttä.

Piira pyrkii luomaan äitien kanssa luottamussuhteen. Vauvaihailijoista ja äideistä on tullut tiivis tukiverkosto.

– Kun on monta kertaa käynyt ja oppii tuntemaan, tulee luotua luottamussuhde. Moikataan, jos tavataan kaupungillakin.

Vauvojen kanssa oleminen pitää eläkkeellä olevan Piiran virkeänä. Hän haluaa antaa äidille ja vauvalle tukea ja turvaa.

– Syli on tyhjänä sillä lailla, että sitä voi antaa toisillekin.

Vauvaihailu on vapaaehtoistoimintaa, jota Oulun ensi- ja turvakoti ry:ssä toteutetaan ensikodilla sekä vauvatalon päiväryhmissä. Vauvaihailijaksi voi ilmoittautua sähköpostitse vapaaehtoiset@oetk.fi .

Lähde:

Auli Piiran haastattelu