Hei ammattilainen!

Tämä sivu on tarkoitettu sosiaali- ja terveysalan työntekijöille, viranomaisille sekä muille ammattilaisille, jotka ohjaavat asiakkaita palveluidemme piiriin. Sivu sisältää yhteenvedon kaikista palveluistamme sekä ohjeet asiakkaiden ohjaamiseen.

Kriisi- ja väkivaltatyön palvelut

Asiakkaiden ohjaaminen

Asiakas voi itse ottaa yhteyttä Aggredin työntekijöihin ja sopia tapaamisesta. Asiakkaan voi ohjata mukaan toimintaan myös viranomainen tai työntekijä, joka kokee asiakkaan hyötyvän Aggredi-työskentelystä. Aggrediin voi ohjautua jo vankeusrangaistuksen suorittamisen aikana tai se voi olla yksi koevapauden toimintavelvoitteen muoto.

Ammattilaiset voivat konsultoida Aggredin työntekijöitä matalalla kynnyksellä.

Aggredi Pirkanmaa, tulostettava asiakasesite (pdf)

Työmuodot

Aggredi tarjoaa keskustelutukea kodin ulkopuolisen väkivallan tekijöille ja omaa väkivaltaisuuttaan pohtiville. Tavoitteena on saada väkivaltainen käytös vähenemään tai loppumaan. Aggredi tarjoaa mahdollisuuden käsitellä väkivallasta syntyneitä ongelmia puolueettomalla maaperällä tukikeskustelujen avulla. Asiakkailta ei edellytetä päihteettömyyttä eikä rikoksettomuutta, vaan ainoastaan motivaatiota pyrkiä kohti väkivallatonta elämää. Aggrediin osallistuminen on vapaaehtoista eikä maksa mitään. Käydä saa niin pitkään kuin on tarpeellista.

Käytämme Aggredissa sosiaaliseen konstruktionismin viitekehykseen pohjautuvia työmenetelmiä, kunnioittaen asiakkaan omaa totuuden määrittelyä ja sen muokkautumista vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Otamme huomioon sen kontekstin, jossa asiakas elää. Esimerkiksi järjestäytyneen rikollisuuden hierarkiasta aiheutuvat jännitteet, velvoitteet sekä yhteisön sisäiset normit vaikuttavat rikollisesta kulttuurista irtautumiseen. Sen sijaan yksittäisiin pahoinpitelyihin syyllistyneiden asiakkaiden muutokseen vaikuttavat enemmänkin henkilökohtaiset normit ja arvot sekä omaksutut toimintatavat.

Aggredissa käydään läpi asiakkaan erilaisia rooleja sen sijaan, että häneen suhtauduttaisiin pelkästään väkivaltarikollisena. Monen asiakkaan kohdalla merkittävin syy väkivaltakierteestä irtaantumiseen on se, että hän alkaa nähdä itsensä muuna kuin väkivaltarikollisena – esimerkiksi perheenisänä tai opiskelijana

Yhteystiedot

Aggredi Pirkanmaa
Puutarhakatu 11, liiketila 1 (katutaso)
33210 Tampere

Irina Remes

Vastaava väkivaltatyön asiantuntija

Jukka Aho

Väkivaltatyön asiantuntija

Liisa Päivärinta

Väkivaltatyön asiantuntija

Asiakkaiden ohjaaminen

Turvakodille voi hakeutua asiakkaaksi joko itse tai ammattilaisen ohjaamana. Tampereella on tällä hetkellä kaksi turvakotia ja perhepaikkoja on yhteensä 17. Jos olet ohjaamassa asiakasta turvakodille, soita turvakodin päivystysnumeroon ja tiedustele paikkatilannetta. Mikäli molemmat turvakotimme ovat samaan aikaan täynnä, katsomme muiden turvakotien vapaat paikat Nollalinjalta.

Ammattilaiset voivat saada turvakodilta konsultaatioapua soittamalla joko turvakodin päivystysnumeroon tai turvakotien vastaaville sosiaalityöntekijöille.

Työmuodot

Turvakodit muodostavat kansallisen verkoston, jonka rahoituksesta ja koordinoinnista vastaa THL. Turvakodit ovat maksutonta palvelua. Palveluun kuuluu ruoka ja tarpeen mukaan aluksi välttämättömät hygieniatarvikkeet. Turvakodilla toteutetaan suunnitelmallista työskentelyä ja asiakkaan toivotaan sitoutuvan työskentelyyn vähintään viikoksi. Turvakodin ei ole tarkoitus olla vain turvallinen paikka oleskella, vaan asiakkaan kanssa tehdään toteuttamissuunnitelma, johon asetettujen tavoitteiden toteutumista seurataan.

Turvakotijakson pituuden määrittelee turvakodin työryhmä yhdessä asiakkaan kanssa. Turvakotijakson pituus määräytyy ensisijaisesti jaksolle asetettujen tavoitteiden toteutumisen mukaan.  Turvakodilla sekä aikuisille että lapsille nimetään omat työntekijät, jotka tapaavat asiakastaan viikoittain. Työskentely tapahtuu trauma- ja kriisityön viitekehyksestä käsin, noudattaen THL:n turvakotityön laatusuosituksia ja kunnioittaen asiakkaan toiveita. Turvakodilla tarjotaan sekä yksilö- että ryhmätyöskentelyä aikuisille ja lapsille. Lastenhoitoapua emme voi tarjota, lapset ovat turvakodilla aina vanhemman vastuulla. Turvakotityöstä kirjataan sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain mukaisesti asiakastietojärjestelmä Sofiaan.

Alaikäisen lapsen tullessa turvakodille ilmoitamme asiasta sosiaalitoimeen. Turvakotityöhön kuuluu myös verkostotyö ja toivommekin, että turvakotijaksoon kuuluisi tarpeen mukaan tapaamisia asiakkaalle tärkeiden yhteistyötahojen kanssa.  Turvakoti ei THL:n linjauksen mukaisesti työskentele muiden kuin turvakotiin tulleiden asiakkaiden kanssa.  Muiden perheenjäsenten kanssa voidaan sopia työskentelystä esimerkiksi Perhekulma Puhurissa.

Yhteystiedot

Milka Suuniittu-Sakari

Turvakotipalveluiden päällikkö


Hämeenkadun turvakoti
Hämeenkatu 7 (sisäänkäynti Aleksanterinkatu 27 D) 33100 Tampere
Puhelinnumero palvelee 24h
Vastaava sosiaalityöntekijä Nahir Eguilior

Kaukajärven turvakoti, osasto Anna
Routakatu 19, 33710 Tampere
Puhelinnumero palvelee 24h
Vastaava sosiaalityöntekijä Elina Liikanen
Kaukajärven turvakoti, osasto Anna

Kaukajärven turvakoti, osasto Kaisa
Routakatu 19, 33710 Tampere
Puhelinnumero palvelee 24h
Vastaava sosiaalityöntekijä Tiina Rautavuo
Kaukajärven turvakoti, osasto Kaisa

Asiakkaiden ohjaaminen

Perheen tai perheenjäsenen työntekijä voi olla yhteydessä Puhurin väkivaltatyöntekijöihin työskentelyjakson sopimiseksi. Lasten osalta työskentelyyn tarvitaan lastensuojelun tai perhepalveluiden asiakkuus. Työskentelyyn tarvitaan maksusitoumus. Aikuisten tapaamisia voidaan tarvittaessa sopia myös kartoituskäynteinä ilman maksusitoumusta.

Sosiaalityöntekijät voivat halutessaan varata tutustumiskäynnin sivun oikeasta alareunasta löytyvästä Ajanvaraus-painikkeesta, ja valitsemalla Väkivaltatyön avopalvelut/tutustumiskäynti sosiaalityöntekijälle ja asiakasperheelle. Jos sopivaa aikaa ei löydy – olkaa meihin yhteydessä.

Lasten ja nuorten kanssa tehtävä työ:

050 355 2629, 050 572 8749

Vanhempien kanssa tehtävä työ:

050 343 9432, 050 512 8720

Konsultoimme mielellämme myös puhelimitse. Perhekulma Puhurin tilat ovat esteettömät.

Työmuodot

Perhekulma Puhurin väkivaltatyön tavoitteena on perheen tilanteen rauhoittuminen ja lapsen turvallisuuden lisääntyminen. Vanhempia autetaan tulemaan tietoisemmaksi perheväkivallan vaikutuksista lapsen kasvuun ja kehitykseen, jolloin heidän kykynsä suojata lasta väkivallan vahingoittavilta vaikutuksilta lisääntyy. Lisäksi tavoitteena on, että lapsi voisi käydä läpi väkivaltakokemuksia ja niihin liittyviä tunteita, voimaantuisi, löytäisi ilon ja leikin elämäänsä sekä pystyisi elämään huolettomampaa ja turvallisempaa ikäisensä lapsen elämää.

Yksilötyöskentelyjakso sisältää tutustumiskäynnin lisäksi 5 yksilötapaamista jokaiselle perheenjäsenelle, sekä neuvottelun. Lapsen työskentelystä tehdään yhteenveto. Yksilötyöskentelyn jälkeen vanhempien on tarvittaessa mahdollista käydä paritapaamisilla.

Vauva- ja vanhemmuustyöjakso sisältää 8 tapaamista ja tehdään aina työparityöskentelynä. Lapsen tai nuoren tutustumiskäynnille ja neuvotteluun osallistuvat asiakkaan lisäksi ainakin vanhempi ja sosiaalityöntekijä.

Lapsen Kaltoinkohtelun Katkaiseminen (LKK) on behavioraalis-kognitiivinen malli, jonka avulla tuetaan lapsiperheen turvallista vuorovaikutusta. Työskentelyyn osallistuu koko perhe. Malli sisältää 16-20 tapaamista. Tutustumis- ja arviointitapaamiset ovat maksuttomia.

Yhteystiedot

Perhekulma Puhuri
Puutarhakatu 11 C
33210 Tampere

Jaana Vaittinen

Eetu Poutiainen-Uekusa

Väkivaltatyöntekijä

Lasten ja nuorten kanssa tehtävä työ
Saara Järvinen

Väkivaltatyöntekijä

Lasten ja nuorten kanssa tehtävä työ
Tatjana Belaic

Väkivaltatyöntekijä

Vanhempien kanssa tehtävä työ
Teija Hollo

Väkivaltatyöntekijä

Vanhempien kanssa tehtävä työ

Vauva- ja lapsiperheiden palvelut

Asiakkaiden ohjaaminen

Doulakoordinaattoriin kannattaa ottaa yhtyettä jo hyvissä ajoin raskauden loppuvaiheessa. Yhteydenoton voi tehdä joko synnyttäjä itse tai esimerkiksi neuvolan terveydenhoitaja.

Työmuodot

Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n doulat ovat koulutettuja, vapaaehtoisia synnytystukihenkilöitä. Toiminta on suunnattu erityistä tukea tarvitseville synnyttäjille ja perheille. Tämä tarkoittaa sitä, että synnyttäjällä voi olla esimerkiksi vaikea taloudellinen tilanne, synnyttäjä on alle 18-vuotias, perheessä on mielenterveys- tai päihdeongelmaa, synnyttäjä on turvapaikanhakija tai synnyttäjällä/perheessä on jokin muu erityinen syy.

Vapaaehtoisdoulan tuki perheelle alkaa yleensä jo raskausaikana. Doula varautuu olemaan mukana synnytyksessä ja voi tavata perhettä myös synnytyksen jälkeen. Doulan päivystysaika kestää noin kuukauden verran lasketun ajan ympärillä.

Tutkimukset osoittavat, että doulan tarjoama tuki synnytyksessä voi esimerkiksi lyhentää synnytyksen kestoa, vähentää tarvetta keisarileikkaukselle ja vähentää tarvetta epiduraalipuudutteelle. Doulan tarjoama tuki koetaan pääsääntöisesti aina positiivisena ja merkityksellisenä.

Doula tarjoaa turvaa, lämpöä, tietoa ja apua synnyttäjän määrittämin toivein ja ehdoin. Doula voi esimerkiksi lievittää synnytyskipua erilaisin lääkkeettömin menetelmin, muistuttaa synnyttäjää syömisestä ja juomisesta tai olla vain läsnä synnyttäjän vierellä. Doula voi opastaa myös vastasyntyneen hoidossa ja ensi-imetyksessä.

Vapaaehtoisdoulan tarjoama tuki on perheille maksutonta.

Yhteystiedot

Doula-koordinaatio
Laura Haapamäki ja Riikka Latonen / Pikku-Miina

Työmuodot

Ensikotikuntoutus

Tampereen ensikoti tarjoaa ympärivuorokautista palvelua yksilöllistä ja moniammatillista tukea tarvitseville vauvaperheille. Ensikotikuntoutuksen suositellaan alkavan jo raskausaikana, mutta ensikotiin voi saapua myös vauvan syntymän jälkeen yksin tai yhdessä kumppanin kanssa. Työskentelyn tarkoituksena on vahvistaa vanhemmuutta, tukea vauvan ikätasoista kasvua ja kehitystä sekä luoda pohjaa turvalliselle kiintymyssuhteelle. Työskentelyn keskiössä on vanhemman ja vauvan välisen vuorovaikutuksen tukeminen. Ensikodissa vanhemmalla on mahdollisuus ympärivuorokautiseen henkilökohtaiseen tukeen ja ohjaukseen tavoitteidensa mukaisesti esimerkiksi lastenhoidossa, parisuhteeseen liittyvissä asioissa ja arjenhallinnassa. Vanhemmat saavat tukea lisäksi mm. synnytykseen valmistautumisessa, imetysohjauksessa, vauvan uniohjauksessa sekä vanhemmuuteen kasvamisessa. Ensikodin arjen säännöllinen rytmi tarjoaa turvaa ja ennakoitavuutta koko perheen tilannetta vakauttaen.

Ennen kuntoutuksen alkua asiakkaalle voidaan varata tutustumiskäynti ensikodille. Tutustumiskäynti sovitaan ottamalla yhteyttä ensikodin vastaavaan sosiaalityöntekijään. Tutustumiskäynnin tarkoituksena on kartoittaa perheen tilannetta ja tuen tarvetta, kertoa asiakkaalle ensikotityöstä sekä tutustua ensikodin tiloihin.

Ensikotikuntoutuksen alussa asiakkaan kanssa tehdään henkilökohtainen asiakastyönsuunnitelma. Asiakastyönsuunnitelman toteutumista seurataan kuntoutuksen edetessä ja sitä päivitetään tavoitteiden edistymisen mukaisesti. Ensikotikuntoutuksen pituus määritellään perheen elämäntilanteen ja yhdessä lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa laaditun suunnitelman mukaan. Dokumentointiin käytämme asiakastietojärjestelmä Sofiaa™. Tarvittaessa laadimme myös erillisiä yhteenvetoja tai lausuntoja lapsen asioista palvelun tilaajalle. Kirjaukset toimitetaan hyvinvointialueelle arkistoitavaksi viimeistään ensikotikuntoutuksen päätyttyä.

Ensikodissa työskentelee yhdeksän vauvaperhetyöntekijää, vastaava vauvaperheyöntekijä sekä sosiaalityöntekijä YTM. Työryhmämme koostuu sosiaali- ja terveydenhoitoalan työntekijöistä.  Työryhmän erityistä osaamista ovat varhainen vuorovaikutus, kiintymyssuhteet, neuropsykiatriset haasteet sekä mielenterveys- ja päihdeongelmat. Työskentelyä toteutetaan traumatietoisella työotteella. Ensikodissa perheelle nimetään kaksi omaa vauvaperhetyöntekijää, jotka vastaavat asiakasprosessin etenemisestä yhdessä asiakkaiden kanssa asetettujen tavoitteiden mukaisesti koko työryhmän osaamista hyödyntäen. Ensikotikuntoutukseen sisältyy olennaisena osana yhteisökuntoutuksellinen työote, jossa yhdistyvät vertaistuellinen ja ammatillinen tuki, kuten kuntouttavat ryhmä- ja leikkitoiminnot sekä teemalliset keskusteluryhmät.

Kotona tehtävä työ

Ensikoti tarjoaa asiakkailleen myös kotona tehtävää työtä, jota on mahdollista saada ennen ja jälkeen ensikotijakson. Kotona tehtävän työn tarkoituksena on tukea vauvaperhettä lapsen ikätasoisen kasvun ja kehityksen tukemiseksi sekä vanhemmuuden vahvistamiseksi. Työskentely suunnitellaan asiakaslähtöisesti perheen haasteet ja voimavarat huomioiden. Työskentely suositellaan aloitettavaksi loppuraskauden aikana, jolloin vanhemman herkistyminen kohtuvauvalle on herkimmillään. Mielikuvien syntyminen vauvasta jo raskausaikana auttaa vanhempaa onnistuneen varhaisen vuorovaikutussuhteen luomisessa. Kotona tehtävän työn prosessissa laaditaan perheen kanssa yhteiset tavoitteet, jotka kirjataan asiakassuunnitelmaan. Tavoitteiden toteutumista arvioidaan työskentelyn edetessä säännöllisesti perheen kanssa. Työskentelyjakson pituus määräytyy perheen elämäntilanteen mukaan sovitusti. Perheen suostumuksella yhteistyötä tehdään tarvittaessa myös muun palveluverkoston kanssa. Kotona tehtävän työn käynnistämiseksi tarvitaan hyvinvointialueen sosiaalityöntekijän hyväksymä päätös.

Ensikodin palvelu vauvan univalve -rytmin tukemiseksi

Vauvan säännöllisen univalve -rytmin löytäminen tukee vanhemman jaksamista vauva- ja pikkulapsivaiheen aikana. Ensikoti tarjoaa vauvaperheiden tueksi univalve -rytmitystä, jonka tarkoituksena on löytää suotuisa ja säännöllinen vuorokausirytmi vauvaperheen arkeen ja tukea vauvan levollista unta. Palvelun lähtökohtana ovat perheen omat toiveet ja tavoitteet muutokselle. Vauvan ja koko perheen univalve-rytmin löytämisessä hyödynnämme pediatrisen uniohjauksen viitekehystä.

Univalve -rytmitys toteutetaan ensikodilla maanataista perjantaihin kestävän ympärivuorokautisen jakson aikana. Päätöksen palvelusta tekee lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä tai palvelua on mahdollisuus hankkia myös omakustanteisesti.

Yhteystiedot

Mira Sipola

Vastaava sosiaalityöntekijä


Paula Malaska

Vastaava vauvaperhetyöntekijä


Ensikoti
Mutkakatu 38 B, 33500 Tampere

 

 

Lisätietoja

Ensikodissa perheiden saama kuntoutus ehkäisee merkittävästi lastensuojelun kustannuksia, suojelee vauvoja kaltoinkohtelulta ja antaa vanhemmille vankan ja pitkäkestoisen tuen vanhemmuuteen. Ympärivuorokautinen ensikotihoito on vauvan kehityksen kannalta varhaista tukea ja ennaltaehkäisevää toimintaa. Se voi katkaista parhaimmillaan sukupolvien ylittävää vaikeuksien ketjua. Ensikotityö on tutkitusti tukenut vanhempien voimavaroja merkittävällä, pitkäkestoisella tavalla. Lue lisää ensikotien vaikuttavuustutkimuksesta täältä.

Asiakkaiden ohjaaminen

Mieskaverin etsiminen voidaan käynnistää, kun lapsen äiti tai perheen työntekijä ottaa yhteyttä mieskaveritoiminnan ohjaajaan, jonka jälkeen äidille toimitetaan hakemusohjeet sähköpostilla tai kirjepostitse.  Äiti voi kirjoittaa hakemuksen itse tai työntekijän kanssa. Ohjeet hakemuksen toimittamiseen löytyvät hakemusohjeista.

Kun hakemus on saapunut, mieskaveritoiminnan ohjaaja ottaa yhteyttä äitiin ja sopii tapaamisajan äidille. Tapaamisessa keskustellaan perheen ja lapsen toiveista, tarpeista ja odotuksista. Tämän jälkeen ryhdytään etsimään sopivaa mieskaveria lapselle. Joskus sopivan mieskaverin löytämisessä voi kulua pitkään, koska vapaita mieskavereita ei ole aina saatavilla. Äitien hakemukset eivät ole jonossa saapumisjärjestyksessä, vaan tärkeintä on löytää mahdollisimman sopivat mieskaveri-lapsi -parit keskenään.

Mieskaveritoiminnan ohjaajaa voi konsultoida matalalla kynnyksellä.

Työmuodot

Mieskaveritoiminta on suunnattu yksinhuoltajaäideille, joiden lapsilta puuttuu miespuoleinen henkilö elämästä.  Mieskaveritoiminta ei kuitenkaan ole tukihenkilötoimintaa eikä palvelu, vaan vapaaehtoista kaikille osapuolille. Toiminta on tarkoitettu vähintään 4-vuotiaille lapsille. Toiminnan avulla lapsi saa uuden turvallisen aikuissuhteen sekä tilaisuuden tutustua aikuisen miehen arkeen ja elämään. Kaveruudelle ei ole sääntöjä, vaan jokaisesta kaverisuhteesta muodostuu omanlaisensa.  Mieskaveriohjaajan tuki on saatavilla toiminnassa mukana oleville.

Mieskavereina toimivat koulutetut tavalliset miehet opiskelijoista eläkeläisiin ja heiltä ei vaadita erityisiä taitoja toimia lasten kanssa. Erityislapsi on tervetullut toimintaan, mikäli hänen kanssaan voidaan toimia tavanomaisin keinoin.  Kaikilta kurssille osallistuvilta miehiltä pyydetään rikosrekisteriote.

Yhteystiedot

Marika Kursu

Lisätietoja

www.mieskaverit.fi

Asiakkaan ohjaaminen

Perhetuville ohjaudutaan useimmiten neuvolan, perhetyön tai palveluohjaajan kautta. Asiakkaat voivat hakeutua mukaan myös itsenäisesti. Toimintaan ovat tervetulleita kaikki pikkulapsiperheet, ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Tuvalle voi tulla tutustumiskäynnille myös yhdessä työntekijän kanssa. Tutustumiskäynnistä voi sopia ottamalla yhteyttä lähimpään perhetupaan.  Perhetupien toiminta on maksutonta.  Tulemme mielellämme esittelemään perhetupien toimintaa yhteistyökumppaneille.

Perhetupien esite (pdf)

Työmuodot

Perhetuvat ovat kynnyksettömiä kohtaamispaikkoja lapsiperheille. Perhetuvilla järjestetään lapsilähtöistä ja ammatillisesti ohjattua toimintaa, jossa tavoitteena on perheiden hyvinvoinnin ylläpitäminen ja edistäminen, lasten kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden ja parisuhteen tukeminen.

Tuvilla eletään yhdessä lapsiperhearkea iloja ja haasteita jakaen. Tupien yhteisöllinen ja kodinomainen ilmapiiri, vertaistuki ja osallisuus antavat voimia vanhemmille ja tukevat koko perhettä. Perhetuvilla järjestetään avointa yhdessäoloa, ohjattua toimintaa sekä avoimia ja suljettuja ryhmiä. Perhetuvilla on mahdollisuus luottamuksellisiin keskusteluihin työntekijän kanssa.

Yhteystiedot

Annantupa
Keskisenkatu 6A 8, 33710 Tampere
Vastaava kohtaamispaikka- työntekijä Heidi Herman ja kohtaamispaikka- työntekijä Krista Kandell
Hervantatupa
Pietilänkatu 8 A 27, 33720 Tampere
Kohtaamispaikka- työntekijät Kati Konu ja Julia Törmä
Linnainmaatupa
Piettasenkatu 20 B 17, 33580 Tampere _____________________ Kohtaamispaikka- työntekijät Marja Ahola ja Sanna Vartiainen      

Asiakkaiden ohjaaminen

Asiakkaat voivat hakeutua ryhmään itse tai työntekijän ohjaamana. Työntekijä voi myös itse tiedustella asiakkaalleen paikkaa Pikku-Miinasta ja sopia tutustumiskäynnin ajankohdasta ottamalla yhteyttä vastaavaan ohjaajaan. Perheitä tavataan vähintään kolme kertaa ennen ryhmän alkua.

Työmuodot

Vauvaperheryhmä Pikku-Miina on toiminut vuodesta 2001 ja ryhmä on tarkoitettu vauvaperheiden vanhemmuuden ja varhaisen vuorovaikutuksen ryhmämuotoiseen tukemiseen. Toiminnan kohderyhmänä ovat intensiivistä tukea vauva-arkeen tarvitsevat äidit alle 2-vuotiaiden vauvojen kanssa. Suurin syy hakeutua ryhmään on äidin masennus tai ahdistus ja verkostojen puute. Äitiys on kadoksissa ja äidin itseluottamus haurasta. Äidit voivat kokevat vauvanhoidon raskaana ja uuvuttavana.

Suljetun ryhmän toiminnan rakenteilla ja rutiineilla luodaan ympäristö, jossa äiti voi turvallisesti kasvaa vanhemmuuteen ja oppia tulkitsemaan oman vauvansa viestejä ja vastaamaan niihin sensitiivisesti sekä oikea-aikaisesti. Äidin eheytyminen ja voimaantuminen mahdollistaa vauvalle turvallisen kiintymyssuhteen kehittymisen. Työtapoina ovat äitien ja vauvojen yhteiset ohjatut laulu- ja leikkihetket, arjessa eläminen (ruokailu, vaipanvaihto, päiväunet, ulkoilu, siirtymätilanteet), äidin ja vauvan vuorovaikutuksen havainnointi, videointi ja dokumentointi, ryhmä- ja yksilökeskustelut ja perhetapaamiset. Teemme yhteistyötä perheiden viranomaisverkostojen kanssa ryhmäjakson aikana.

Vauvaperheryhmä kokoontuu kolme kertaa viikossa tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin, 5 tuntia kerrallaan (klo 9.45 – 15). Ryhmän kesto on noin 5 kuukautta. Ryhmässä on yleensä viisi äitiä ja viisi lasta. Toiminta on ilmaista viidelle tamperelaiselle perheelle.

Yhteystiedot

Vauvaperhe-ryhmä Pikku-Miina
Pohjolankatu 25, liiketila A1, 33500 Tampere
Vauvaperhetyöntekijät Laura Haapamäki ja Riikka Latonen  

Asiakkaiden ohjaaminen

Asiakasta voi ohjata ottamaan itse yhteyttä uniohjauksen puhelinneuvontaan tai lähettämään sähköpostia. Myös perheen työntekijä voi olla yhteydessä uniohjaukseen.

Työmuodot

Uniohjaus tarjoaa tukea lapsen päivärytmiin ja nukkumiseen liittyvissä haasteissa. Tukea tarjotaan puhelimitse ja sähköpostilla. Tavoitteena on yhdessä perheen kanssa löytää keinoja ja voimavaroja perheen ja lapsen tarpeisiin sopivan unirytmin toteuttamiseen. Lapsen unihäiriöt ovat tavallisia, ja usein jo kevyellä tuella voidaan saada vaikuttava muutos aikaiseksi. Pitkittyneenä unihäiriöt voivat vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin ja jaksamiseen, ja uniohjauksella voidaankin ennaltaehkäistä monenlaisia ongelmia, joita valvominen voi aiheuttaa.

Uniohjaajaa on mahdollista kutsua kertomaan lapsen päivärytmiin ja nukkumiseen liittyvistä asioista vanhempi/lapsi -kerhoihin, -ryhmiin ja neuvoloihin.

Yhteystiedot

Uniohjaus
Mutkakatu 38 B, 33500 Tampere
Puhelinneuvonta tiistaisin klo 9-16  

Ikäihmisten palvelut

Asiakkaiden ohjaaminen

Petsamokodin palveluihin haluava asiakas voi ottaa yhteyttä palvelusta riippuen suoraa itse tai kaupungin asiakasohjaajan ja Kotitorin kautta.

Ikäihmisten palveluihin voi tulla tutustumaan etukäteen sovitusti.

Petsamokodin esite

Työmuodot

Petsamon kaupunginosassa puutalojen ja puutarhojen keskellä sijaitseva Petsamokoti tarjoaa ikäihmisille yksilöllistä ja omannäköistä elämää yhteistyössä läheisten kanssa. Palveluissa pidämme tärkeänä omien voimavarojen ja vahvuuksien tunnistamista. Kodissamme asukas saa elää elämänsä loppuun asti. Työmme perustuu kunnioittavaan, yksilölliseen kohtaamiseen ja yhteisöllisyyteen. Vanhuus on mielestämme ihmisen elämänkulun arvokkaimpia vaiheita.

Petsamokodin ryhmäkodissa on tarjolla 14 asukkaalle ympärivuorokautista hoitoa. Palvelutalossa on koti 22 asukkaalle. Tarjoamme myös kotonaan vielä asuville tamperelaisille ikäihmisille kuntouttavan päivätoiminnan ja jaksomuotoisen päivätoiminnan palveluja.

Palvelutalo ja palveluasuminen

Petsamokodin palveluasumisen asukkaat ovat yhdistyksen palvelutalossa vuokrasuhteessa asuvia ikäihmisiä, jotka tarvitsevat kotona asumiseensa apua. Palveluasumisen tavoitteena on tukea asukkaiden hyvinvointia, toimintakykyä ja itsenäistä selviytymistä. Asukkailla on mahdollisuus osallistua kotimme yhteisölliseen arkeen ja toimintaan kulttuurituokioiden, juhlien, retkien ja ulkopuolisten vierailijoiden järjestämien hetkien myötä.

Palvelutalossa ikäihminen asuu esteettömässä ja omilla tavaroilla sisustetussa kodissa. Asukas saa kotiinsa päivittäin palvelu- ja hoitosuunnitelmansa mukaista ohjausta, neuvontaa, tukea ja apua klo. 7-22 välisenä aikana. Palveluasumista tukevia palveluita ovat turvapalvelu (turvaranneke), viikoittainen saunomispalvelu/peseytymisapu, kuukausittainen kodin ylläpitosiivous, pesulapalvelu ja sairaanhoito-ja lääkäripalvelut. Asukkailla on mahdollisuus käydä syömässä oman keittiön valmistamia aterioita ruokasalissa.

Palvelutalon yksiöiden koot vaihtelevat 34 – 38,5 m² ja kaksioiden 51,5 – 55,5m² välillä. Asuntojen vuokra on 412,46€ – 910,20€ välillä. Sähkö sisältyy vuokraan.

Ryhmäkoti ja tehostettu palveluasuminen

Ryhmäkodissa asukas saa hoitoa ja turvaa ympäri vuorokauden ikäihmisten hoitoon perehtyneeltä henkilökunnalta. Tehostetun palveluasumisen tavoitteena on tukea asukkaiden hyvinvointia, toimintakykyä ja omannäköistä elämää. Hoitoa toteutetaan yksilöllisen palvelu- ja hoitosuunnitelman mukaisesti.

Ryhmäkodissamme on kaksitoista yhden hengen huonetta ja yksi kahden hengen huone. Pienessä, viihtyisässä ryhmäkodissa ikäihminen asuu esteettömässä ja yhteisöllisessä asuinympäristössä. Ryhmäkodissa asukkaat voivat osallistua päivittäisiin toimintoihin, yhteiseen ruokailuun, ulkoiluun ja mukaviin virikehetkiin omien voimavarojensa mukaan.

Asukkaat maksavat palveluistaan Tampereen kaupungille hoitomaksun, turvapalvelu- ja ateriamaksun sekä Petsamokodille vuokran, vesi- ja hygieniamaksun. Hoito- ja turvapalvelumaksu määräytyvät asukkaan hoidon tarpeen ja tulojen mukaan. Ateriamaksu on 390 €/kk.  Lääkkeet tilataan apteekista ja asukas maksaa ne itse. Asumisessa edellytetään kotivakuutusta.

Ryhmäkodin huoneiden koko vaihtelee 12 – 20 m² välillä. Huoneiden vuokra on 443,23 € – 580,93 € välillä. Sähkö sisältyy vuokraan.

Ryhmäkodin ja palveluasumisen asukkaaksi hakeudutaan Tampereen kaupungin oman alueen kotihoidon tai Kotitorin kautta. Asumispalvelut ovat lakisääteisiä sosiaalipalveluja.  Asumispalveluihin haettaessa hakuprosessin aikana ammattilaiset selvittävät yhteisten toimintaperiaatteiden mukaan muuttajan toimintakyvyn, lääketieteellisen kokonaistilanteen ja hakijan asumistoiveen. Ammattilaiset tiedottavat hakijoille vapautuneista paikoista ja ohjaavat hakijoita tutustumaan Petsamokotiin.

Ryhmäkodissa on kaksi palvelusetelipaikkaa.

Palvelusetelillä tehostetun palveluasumisen hinta (alv 0 %):
– vuorokausihinta 114 €/vrk
– vuokra 443,33 – 580,93 €/kk asunnon koon mukaan
– vesi 19 €/kk
– sähkö sisältyy vuokraan

Lisätietoa palvelusetelillä asumisesta saat Kotitorilta, Tampereen kaupungilta ja Petsamokodista.

Kuntouttava päivätoiminta

Petsamokodin kuntouttava päivätoiminta on tarkoitettu ikäihmisille, jotka asuvat kotona, mutta tarvitsevat asumiseensa tukea. Ryhmä pitää aktiivisena, tarjoaa seuraa ja auttaa asumaan omassa kodissa pidempään.

Asiakas voi toivoa itselleen parhaiten sopivan käyntipäivän. Asiakkaan päivään voi kuulua joko kuntosaliharjoittelua tai saunapalveluita. 15 hengen ryhmä kokoontuu kerran viikossa. Asiakas maksaa päivästä pienen omavastuuhinnan, joka sisältää päivän ohjelman, aamupalan, lounaan ja kahvin. Asiakkaille järjestetään myös kuljetukset.

PALVELUESITE/Kuntouttava päivätoiminta

Jaksomuotoinen kuntouttava päivätoiminta

Jaksomuotoinen kuntouttava päivätoiminta tarjoaa kotona asuville ikäihmisille tavoitteellista ja ryhmämuotoista kuntouttavaa toimintaa. Neljän kuukauden mittaisella kuntoutusjaksolla ryhmä kokoontuu kahdesti viikossa, noin viisi tuntia kerrallaan.

Ryhmään osallistujien arjen toimintakyky on erinäisistä syystä heikentynyt. Jakson tavoitteena on tukea arjessa selviytymistä jokaisen osallistujan henkilökohtaisten tavoitteiden mukaisesti. Kuntoutus sisältää monipuolisia ohjattuja toimintatuokioita, jotka tukevat  muistia, liikuntakykyä sekä sosiaalista kanssakäymistä.

PALVELUESITE/ Jaksomuotoinen päivätoiminta

Yhteystiedot

Vastaava sairaanhoitaja

Jaksomuotoinen kuntouttava päivätoiminta
Mutkakatu 38 B, 33500 Tampere
Ohjaaja puh. 050 547 1769
Fysioterapeutti puh. 050 401 6525
Kuntouttava päivätoiminta
Mutkakatu 38 B, 33500 Tampere
Palvelutalo ja ryhmäkoti
Mutkakatu 38 B-C, 33500 Tampere
Ravintopalvelut