Jokaisella on yksilöllinen kyky reagoida ja sietää stressiä. Siihen vaikuttavat useat tekijä, kuten sikiöaikainen kehitys, perimä, kokemukset ja vuorovaikutus. Vauvat ovat myös temperamentiltaan erilaisia.
Toiset reagoivat herkästi ympäristön ärsykkeisiin ja tarvitsevat paljon aikuisen tukea säätelytaitojen harjoitteluun. Tällaiset vauvat puhkeavat vaativaan nälkäitkuun unesta herättyään, ilmoittavat kiukkuisesti märistä vaipoista, liian kuumista vaatteista tai ovat levottomia ympäristön muuttuessa. Toiset vauvat ovat taas syntymästään saakka rauhallisempia tunneilmaisussa ja käyttäytymisessä, jolloin vauvan tarpeiden ja tunteiden tunnistaminen voi olla vaikeampaa.
Stressin tarkoituksena on herättää ihminen toimintaan uudessa tai uhkaavassa tilanteissa. Valpastuminen auttaa etsimään tehokasta selviytymis- tai pakokeinoa tilanteesta. Vauva on heti syntymästään saakka valmis huomaamaan ympäristössään olevan turvan ja vaaran merkkejä. Hoivaavan aikuisen ilmeet, äänensävy ja kosketus kertovat turvallisuudesta tai turvattomuudesta.
Vauva tarvitsee selviytyäkseen vuorovaikutusta ja hoivaa, joten vanhemman välinpitämättömyys tai torjuva käyttäytyminen tarkoittaa vauvalle vaaraa. Vauva reagoi itkulla, ärtyisyydellä tai levottomuudella. Vanhemman reagoidessa vauvan ahdinkoon rauhoittavalla puheella ja kosketuksella vauva rauhoittuu.
Aivot ovat kuin kaksikerroksinen talo. Alempi osa hälyttää ja varottaa vaaran merkeistä, kun taas ylempi osa vastaa ajattelusta ja säätelystä. Kehityksen kannalta tarvitaan vankka yhteys näiden kerrosten. Silloin tunteiden säätely, tarkkaavuuden suuntaaminen, tai oppiminen on mahdollista. Liiallisen kuormittavat tai toistuvat stressitilanteet ja aikuisen tuen puute vaikuttavat aivojen kehittymiseen ja yhteys eri kerrosten välillä jää huteraksi.
Stressi vaikuttaa vauvaan
Pitkittynyt ja vaikea vanhemman stressi vaikuttaa vauvan kehitykseen. Apua kannattaa pyytää ajoissa.
Vauva tarvitsee aikuisen tukea stressaavissa tilanteissa
Mitä pienemmästä lapsesta on kysymys, sen enemmän tarvitaan aikuisten tukea stressaavien tilanteiden käsittelemiseen ja säätelyyn. Stressin säätelyn taitoja opitaan lapsuudesta vuorovaikutuksessa. Silloin kun vauva voi luottaa siihen, että aikuinen tulee hänen turvakseen tukalissa tilanteissa ja saa olon taas tuntumaan hyvälle vauvan omat keinot säädellä stressireaktiota kehittyvät.
Rauhoittava kosketus, kuten silittely ja syli, auttavat useimpia lapsia tyyntymään. Ne rauhoittavat myös stressin kehollisia reaktiota. Vanhemman toistuva rauhoittelu ja läsnäolo rakentaa yhteyttä aivojen eri kerrosten välille. Lapsi oppii, että hankalista tilanteista päästää eteenpäin.
Liiallinen ja pitkäkestoinen stressi on vauvan kehitykselle riskitekijä. Vauva voi olla levoton, hankala rauhoitella ja vuorovaikutuksessa vauvan kanssa voi olla hankaluutta. Stressi aiheuttaa niin sanotun ylivireystilan. Vauva saattaa reagoida myös olemalla apaattinen, vetäytyy vuorovaikutuksesta tai ei ilmaise tarpeitaan. Uneen liittyvät vaikeudet ovat yleisiä (vauvan ikätaso huomioiden).
Vanhemman stressi heijastuu vauvaan
Vanhemman stressi ja kuormitus vaikuttaa aina myös vauvaan. Äidin raskauden aikainen voimakas ja jatkuva stressi muokkaa herkkyyttä reagoida stressiin. Vanhemman stressitila vaikuttaa kykyyn havaita vauvan aloitteita ja toimia rauhallisena kanssasäätelijänä. Vanhemmat omilla lapsuuskokemuksilla ja opituilla stressin säätelytaidoilla on merkitystä siihen, miten hän pystyy kuormittavissa tilanteissa säätelemään omaa toimintaansa.
Aivojen kerrosten välisen yhteyden ollessa heikko, reagoinnista vastaa alempi kerros, jonka tavoitteena on tehokas selviytyminen. Harjoittelemalla stressinsäätelykeinoja voi vielä aikuisenakin vahvistaa tätä yhteyttä. Se on tärkeää, jotta voi toimia lapselle turvallisena kanssasäätelijänä.
Lisää aiheesta:
Vauvapysäkki – tietoa ja keinoja stressin hallintaan
Lapsen stressi ja aivot – opasvihkonen