Yhteiset sopimukset auttavat

Vauvan syntymä tuo mukanaan monia muutoksia ja myös vanhempien välinen parisuhde muuttaa muotoaan, kun uusi ihminen liittyy perheeseen. Parisuhde voi kärsiä, jos ei ole aikaa tai jaksamista huolehtia siitä. Parisuhdettaan voi valmistella vauvavuoteen keskustelemalla avoimesti toiveista ja mahdollisista peloista jo ennen lapsen syntymään. Myös yhteisten pelisääntöjen luominen vauva-arkeen, esimerkiksi omaan aikaan sekä kotitöihin, helpottavat ja tukevat osaltaan parisuhdetta. Kokemus tasavertaisesta vanhemmuudesta vaikuttaa positiivisesti parisuhteeseen.

Jotkut parit päättävät jo ennen lapsen syntymää, että vauvan ensimmäinen vuosi pysytään yhdessä. Tämä voi olla viisas ratkaisu, koska vauvavuoden muutosten ja myllerrysten keskellä parisuhde saattaa jäädä jalkoihin ja ajatukset kumppanista sumentuvat. Ero saattaa tuntua hetkittäin tilanteissa helpotukselle, mutta pidemmän päälle kyse voi olla vauvavuoden väsymyksestä ja tunteiden myllerryksestä.

Vauvan myötä kahdenkeskinen aika jää usein vähäiseksi ja yhteinen tekeminen kumppanin kanssa rytmittyy vauvan hoidon lomaan. Yhdessä tekeminen keskittyy myös usein aiempaa enemmän kodin seinien sisäpuolelle. Kahdenkeskisen ajan järjestäminen voi vaatia suunnitelmallisuutta ja joustavaa suhtautumista; vauvojen päiväuni aikaan suunniteltu yhteinen lounashetki voi muuttua yritykseksi nukuttaa vauvaa, joka ei nukahdakaan totutun laisesti. Voi helpottaa, että mielessä pidetään vauvavuoden ainutkertaisuus ja lyhytkestoisuus; vauvan kasvaessa myös mahdollisuudet pariskunnan kahdenkeskiseen aikaan lisääntyvät esimerkiksi siten että lapsi voi olla pidempiä aikoja hoidossa. Yhteinen aika koko perheen kesken myös vahvistaa yhteyttä ja kumppanuutta.

Chat 

Chatissa voit jutella kaikista mieltäsi askarruttavista pulmista. Klikkaa chattiin sivun alareunasta.

Podcast: Vauvaperhe ja parisuhde

Pariskuntien välinen hyvä tunneyhteys lisää myös vauvan onnellisuutta. Parisuhdetta voi vaalia vauva-arjen keskellä pienillä teoilla; aamupalan laittamiselle toiselle, kosketuksella ja kauniilla sanoilla. Kaikki keinot, joilla osoittaa tukevansa toista tässä uudessa elämäntilanteessa vahvistavat kumppanuutta. Hyvät hetket ja positiivinen palaute kannattelevat myös haastavien aikojen läpi.  Parisuhteen tunneyhteyden vaaliminen vauvaperheen arjessa saattaa tuntua työläältä, mutta se palkitsee.  Kysy kumppaniltasi aika ajoin miten hän voi? Onko hänen tarpeensa ja toiveensa täyttyneet – edes minimitasolla? Mitä hän tarvitsisi, jotta voisi hyvin tässä kohtaa?

Parisuhteen solmukohtiin on hyvä hakea apua ja tukea ajoissa. Vanhempien hyvinvoiva parisuhde on lapselle merkittävä hyvinvoinnin lisääjä.

Mistä apua?

Ensi- ja turvakotien liiton Vauvaperheiden chatissä voit jutella kanssa kahden kesken vauvaperheen arkeen liittyvistä huolista ja haasteista, kuten jaksamisesta, pärjäämiseen liittyvästä huolesta tai yksinäisyydestä. Chatissa päivystävät vauvatyön ammattilaiset.

Väestöliiton Hyvä kysymys -palvelusta löydät paljon artikkeleita, videoita, kursseja, testejä ja podcasteja vanhemmuuden ja parisuhteen tueksi

Mannerheimin lastensuojeluliiton Vanhempainpuhelimessa  voit puhua mistä tahansa vanhemmuuteen liittyvästä asiasta

Tukea vauva-arkeen voi kysyä myös kotikunnan neuvolasta tai sosiaalivirastosta.