Liity lapsen oikeuksien puolustajaksi! #ChildRightsChampion
https://www.childrightsmanifesto.eu/

Euroopan unionin on palveltava jokaista lasta riippumatta siitä, keitä he ovat, missä he asuvat, mistä he tulevat ja miten he ilmaisevat itseään. Jokaiselle lapselle tulee taata samat oikeudet ja mahdollisuus elää vapaana kaikesta syrjinnästä.

Euroopan parlamentin päättäjien tulee asettaa lapsen oikeudet toimintansa keskiöön. EU:n on sisä- ja ulkopolitiikassaan kunnioitettava oikeuksia, arvoja ja suosituksia, jotka pohjaavat kaikkien EU:n jäsenvaltioiden ratifioimaan YK:n lapsen oikeuksien yleissopimukseen, Euroopan unionin sopimuksen 3 artiklaan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjaan. EU:n politiikka ja sen toteuttaminen eivät saa syrjäyttää tai vahingoittaa yhtäkään lasta.

1. Lapsen oikeuksien huomioiminen läpileikkaavasti kaikessa päätöksenteossa
EU-tasolla tehtävillä päätöksillä on suora vaikutus lasten elämään sekä EU:n jäsenmaissa että kaikkialla maailmassa. Lasten oikeuksien ja hyvinvoinnin tulee olla EU:n päätöksenteon ja kumppanuuksien keskeisiä painopisteitä. Nykyisellään lapsen etu on vielä harvoin etusijalla. Lapset kuitenkin maksavat korkeimman hinnan: köyhyys, talouskriisit, ilmastonmuutos ja ympäristöhaitat, sosiaalietuuksien heikennykset ja konfliktit vaikuttavat lapsiin usein kaikkein eniten. Yhä digitaalisemmassa maailmassa lapset altistuvat enenevissä määrin myös verkon riskeille.

2. Köyhyyden ja eriarvoisuuden kierteen katkaiseminen investoimalla lapsiin
Kaksikymmentä miljoonaa lasta Euroopassa ja miljardi lasta maailmassa on vaarassa pudota köyhyysrajan alapuolelle. Lapsiköyhyyden ehkäiseminen on ratkaisevan tärkeää EU:lle. Lapsiköyhyys vaikuttaa negatiivisesti moniin lapsen elämän osa-alueisiin ja sillä on pysyviä, ylisukupolvisia seurauksia.

3. Lapsen oikeus osallistua ja vaikuttaa
Lapsilla on oikeus osallistua ja tulla kuulluiksi kaikissa heitä koskevissa asioissa. Oman elämänsä asiantuntijoina heidän tulee olla aktiivisesti mukana heihin vaikuttavassa päätöksenteossa ja prosesseissa. Tämä lapsille taattu oikeus osallistua tukee heidän kokonaisvaltaista kehitystään ja vahvistaa heitä omien oikeuksiensa haltijoina. Samalla varmistetaan aktiivisen kansalaisuuden, inklusiivisen yhteiskunnan ja demokratian toteutumista. EU on jo osoittanut johtavan roolinsa lapsen osallisuuden edistämisessä ja vahvistamisessa perustamalla EU:n Lasten osallistumisfoorumin, joka helpottaa lasten aktiivista osallistumista eurooppalaisten lakien ja säädösten muotoiluun.

#ÄänestäLastenPuolesta -koalitio, johon kuuluu 23 lapsijärjestöä, kehottaa kaikkia ehdolle asettuvia turvaamaan ja edistämään lapsen oikeuksia. Tutustu koko asiakirjaan alla olevasta linkistä

EU vaalitavoitteet 2024