Sinustako vapaaehtoinen kokemusasiantuntija? Tule mukaan toimintaamme ja osallistu yhteiseen hyvään! 

Vapaaehtoisena kokemusasiantuntijana Kaapatut Lapset ry:ssa autat nostamaan esiin lapsikaappauksen, sen uhkaa tai vaikean kansainvälisen huoltokiistan kokeneiden perheiden kokemuksia kertoen niistä esimerkiksi perheiden kanssa toimiville ammattilaisille ja mediassa. Sinulla voi olla kokemusta näistä teemoista vanhemman tai lapsen näkökulmasta. 

Amal ry, Familia ry ja Kaapatut lapset ry järjestävät yhteisen kokemusasiantuntijoiden koulutuksen maalis-huhtikuussa 2022. Koulutus toteutetaan monimuoto-opetuksena ja siihen kuuluu kolme lähipäivää (yksi viikonloppu 19.-20.3. ja yksi lauantai 9.4.), neljä verkkotapaamisista sekä ennakko- ja välitehtäviä ja pienryhmätyöskentelyä verkossa (yhteensä 45 tuntia). 

Kenelle tehtävä sopii? Mitä toiminta antaa kokemusasiantuntijalle? 

Kokemusasiantuntijalla on tieto siitä, mikä on häntä itseään parhaiten auttanut. Aiempi työ- tai muu kokemus aiheeseen liittyen voi auttaa tehtävässä, mutta sitä ei edellytetä. Omakohtainen kokemus sekä into toimia muiden tukena ja olla mukana vaikuttamassa riittävät. Saat tehtävässä tarvittavan tuen ja perehdytyksen ja pääset myös vaihtamaan ajatuksia muiden kokemusasiantuntijoiden kanssa. Toiminta on osa järjestävien tahojen vapaaehtoistoimintaa.

Kokemustoimijana pääset vaikuttamaan ja lisäämään tietoisuutta oman kokemuksesi pohjalta. Näin olet mukana auttamassa saman kokemuksen jakavia perheitä yhteiskunnassa.

Kokemusasiantuntijan tehtävät 

Kokemusasiantuntijalla on omakohtaista kokemusta erityisestä elämäntilanteesta ja siihen liittyvistä tuen- ja palveluntarpeista. Kokemusasiantuntijalla on tieto siitä, mikä on häntä itseään parhaiten auttanut ja mitkä ovat ne tekijät, jotka ovat vaikuttaneet asian kanssa elämiseen ja siitä toipumiseen, sekä eteenpäin menemiseen.

Kokemusasiantuntijat voivat osallistua kehittämistehtäviin, koulutuksiin ja seminaareihin ja erilaisiin työryhmiin sekä toimia vaikuttamistehtävissä tai yhteistyössä median kanssa. Kokemusasiantuntijana voit myös esimerkiksi kertoa tarinasi kokemusillassa tai vertaisryhmän vieraana.   

Koulutuksen sisältö 

Koulutuksen aikana opetellaan kertomaan omaa tarinaa eri tilanteisiin sopivalla tavalla. Huomiota kiinnitetään haastatteluiden antamiseen ja vaikuttamiseen esimerkiksi seminaareissa tai kun kokemusasiantuntija on kutsuttu puhumaan pienelle joukolle. Lisäksi koulutuksessa opitaan kokemusasiantuntijalle tärkeitä taitoja, kuten esiintymistaitoja ja mediassa toimimista. Koulutuksen aikana kuullaan myös jo toimivien kokemusasiantuntijoiden puheenvuoroja. Koulutukseen sisältyy näyttötehtävä.  

Koulutus noudattaa Kokemustoimintaverkoston koulutuskriteereitä, ja koulutuksen jälkeen osallistujien on mahdollista liittyä verkoston Kokemuspankkiin. 

KOULUTUKSEN RAKENNE

  1. infotapaaminen verkossa maanantaina 7.3. klo 17.00-18.30
  2. lähiviikonloppu pääkaupunkiseudulla lauantaina 19.3. klo 10.00-17.00 ja sunnuntaina 20.3. klo 9.30-14.00 (yön yli majoittuminen ja ruokailut ovat osallistujille maksuttomia).
  3. verkkotapaaminen keskiviikkona 23.3. klo 17.00-19.00
  4. verkkotapaaminen torstaina 31.3. klo 17.00-19.00
  5. lähipäivä Helsingissä launtaina 9.4. klo 10.00-16.30
  6. verkkotapaaminen tiistaina 12.4. klo 17.00-19.00

Koulutukseen kuuluu myös ennakko- ja välitehtäviä, sekä pienryhmätyöskentelyä.

KOULUTUKSEEN HAKEUTUMINEN

Valinta koulutukseen tehdään ilmoittautumislomakkeen ja alkuhaastattelun perusteella. Haastattelemme hakijoita jo ilmoittautumisaikana.

Koulutukseen hyväksymisestä lähetetään vahvistusviesti sähköpostitse viimeistään torstaina 3.3

Hae koulutukseen viimeistään 28.2. täyttämällä lomake alla olevasta painikkeesta: