Kaapatut lapset ry tukee ja neuvoo perheitä, jotka ovat kohdanneet lapsikaappauksen, elävät sen uhan varjossa tai keskellä vaikeaa kansainvälistä huoltokiistaa. Olemme valtakunnallinen järjestö, jonka toimisto Toivon Talo on Helsingin Malmilla. Meillä on kolme vakinaista työntekijää ja yksi määräaikainen järjestöavustaja.
Etsimme suunnittelijaa äitiysloman sijaiseksi. 11.4.2022 alkaen. Työsuhde kestää vähintään 12 kk.
Pääasialliset työtehtäväsi liittyvät vertaistuen ja muun vapaaehtoistyön koordinointiin ja kehittämiseen. Osallistut myös chatpäivystykseen ja neuvot yhteydenottajia toiminnanjohtajan ollessa estynyt. Työhön sisältyy viestintää ja kouluttamista.
Edellytämme sinulta:
- 3-5 vuotta tehtävään soveltuvaa työkokemusta vertaistoiminnasta ja muusta vapaaehtoistyöstä
- kokemusta verkkoauttamisesta
- kykyä suunnitella ja arvioida kansalaistoimintaa, erityisesti vertaistukea.
- Itsenäistä otetta, innostuneisuutta ja oma-aloitteisuutta
- Kaapatut Lapset ry:n arvomaailman jakamista
- valmiutta silloin tällöin liikkuvaan työhön sekä ilta- ja viikonlopputöihin
Lisäksi arvostamme:
- järjestökokemusta
- kokemusta eroauttamisesta
- kokemusta koulutussuunnittelusta ja kouluttamisesta
Palkkaus määräytyy sosiaalialan järjestöjen TES mukaan, vaatimustaso 5.
Hakemukset palkkatoiveineen ja suosittelijoineen viimeistään 13.3.2022 20.3.2022 (hakuaikaa jatkettu) osoitteeseen kaapatutlapsetry@gmail.com.
Lisätietoja saat toiminnanjohtaja Tarja Räisäseltä, tarja.raisanen@kaapatutlapset.fi, puh. 044 2626 662.