Turvakoti tarjoaa suojaa silloin, kun kotiin jääminen on väkivallan, uhkailun tai pelon takia turvatonta.

Väkivaltaa ei ole aina helppo tunnistaa. Se ei välttämättä edes jätä näkyviä jälkiä. Fyysisen satuttamisen lisäksi väkivaltaa on muun muassa pakottaminen, pelottelu, tavaroiden hajottaminen, seksiin pakottaminen, sanallinen alistaminen ja vainoaminen. Väkivalta loppuu harvoin itsestään ja yleensä se toistuu ja raaistuu ajan myötä. Lapsen elämästä väkivalta tekee turvattoman.

Tunnista väkivalta ja hae apua ajoissa.

Turvakotiin voi tulla yksin tai lasten kanssa mihin vuorokauden aikaan tahansa, asuinkunnasta riippumatta. Turvakoti on maksuton eikä lähetettä tarvita.

Turvakodin yhteystiedot

Koivukylän puistotie 27,
01360 Vantaa
p. 040 4555 543
(Huom. ei tekstiviestejä)

turvakoti@vantaanturvakoti.fi

Kartta
Saapumisohje Reittioppaasta

Mitä turvakodissa tapahtuu?

Turvakodin ammattitaitoinen henkilökunta tukee väkivallasta selviytymisessä ja pohtii kanssasi ratkaisuvaihtoehtoja perheesi tilanteessa. Luottamuksellisissa keskusteluissa on tilaa omien tunteiden ja ajatusten läpikäymiseen ja tilannetta helpottavien ratkaisujen etsimiseen.

Työn lähtökohtana on esisijaisesti lapsen edun turvaaminen kaikissa olosuhteissa. Turvakodin lapsityössä jokainen lapsi tulee kuulluksi ja kohdatuksi väkivallan kokijana tai näkijänä. Työntekijämme auttavat lasta sanoittamaan tunteitaan ja kokemuksiaan. Vanhemmuuden tukeminen on keskeinen osa turvakotityötä.

Turvakotijakson aikana voit mahdollisuuksien mukaan käydä töissä ja lapset päivähoidossa tai koulussa. Turvakodin työntekijät auttavat myös käytännön asioiden järjestämisessä.

Mitä mukaan turvakotiin?

Jos pääset lähtemään turvakotiin rauhassa, voit pakata mukaan vaatteita, hygieniatarvikkeita ja muita tarpeellisia tavaroita, kuten lääkkeet, henkilöllisyystodistuksen, pankkitunnukset, avaimet, lompakon sekä puhelimen ja laturin. Jos tulet turvakotiin lasten kanssa, pakkaa tarpeelliset tavarat myös heille. Mukaan kannattaa ottaa esimerkiksi unilelu, säänmukaisia vaatteita ja lapsen lääkkeet.

Turvakodissa saat liinavaatteet ja ruuat.

Turvakodin tilat

Turvakodissa on tilaa 14 perheelle. Turvakodissa saat käyttöösi oman huoneen. Jokaisessa huoneessa on kylpyhuone.

Katso turvakodin esteettömyystiedot täältä.