Vantaan turvakoti ry:n strategia vuosille 2024-2027 on keskusjärjestömme Ensi- ja turvakotien liiton ja 31 jäsenyhteisön yhteinen strategia. Se määrittää yhteiset strategiset valinnat, joita painotetaan strategiakaudella kaikessa toiminnassa ja kaikilla toiminta-alueilla. Strategia antaa suuntaviivat ja yhteisen suunnan tulevien vuosien toiminnalle. Uutta strategiaa on valmisteltu yhteistyössä Ensi- ja turvakotien liiton ja jäsenyhdistysten kanssa syksystä 2022 lähtien.

Strategiassa on kuvattu liiton visio, arvot, tulevan strategiakauden toiminnan painopisteet, joihin erityisesti strategiakaudella keskitytään ja suunnataan voimavaroja sekä tekijät, joihin yhteinen menestyksemme nojaa. Strategian visio ja arvot haluttiin säilyttää samoina kuin edellisellä strategiakaudella ja arvot on alla avattu tuolloin sovitussa muodossa. Strategiasta valmistellaan strategiakuva edellisen strategiakauden tapaan, jotta strategia pysyy kaikkien mielessä aidosti toimintaa ohjaavana. Strategiassa ei ole kuvattu kaikkea toimintaa, vaan nimenomaan strategiakauden valinnat, joihin erityisesti yhdessä keskitytään ihmisten perusoikeuksien turvaamiseksi ja liiton menestyksen varmistamiseksi toimintaympäristön muutoksissa.

Visio

Jokainen on turvassa

Liitto on haavoittavassa asemassa elävien oikeuksia sekä yhteiskunnan kestävää kehitystä rohkeasti edistävä kansalaisjärjestö.

Arvot

Rohkeus

Rohkeus on ennakkoluulottomuutta ja valmiutta nostaa yhteiskunnassa vaiettuja ja vaikeina pidettyjä asioita esille ja vaikuttaa niihin. Se on hyvää ennakointia ja edelläkävijyyttä.

Osallisuus

Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon, yhteisöönsä ja yhteiskuntaan. Erityistä huomiota kiinnitetään lasten ja niiden, joilla on vähemmän resursseja, mahdollisuuteen osallistua. Kaikki otetaan voimavarojensa mukaan aktiivisina kansalaisina ja kokemusasiantuntijoina mukaan toimintaan ja sen kehittämiseen. Ihmisten erilaisuus ja kulttuurien moninaisuus ovat rikkaus työssämme.

Oikeudenmukaisuus

Kohtelemme kaikkia oikeudenmukaisesti, yhdenvertaisesti ja jokaisen ihmisarvoa kunnioittaen. Olemme haavoittavissa olosuhteissa elävien lasten, nuorten ja perheiden rinnalla ja toimimme yhdessä heidän kanssaan heidän asemansa parantamiseksi ja oikeuksiensa toteutumiseksi.

Turvallisuus

Turvallisuus on koskemattomuutta, luotettavuutta, vahvaa osaamista ja ammattitaidon jatkuvaa ylläpitämistä. Tilat ovat fyysisesti turvallisia ja yhteisöllisiä. Lasten turvallisuudesta huolehditaan erityisesti. Turvallisuus tarkoittaa myös luottamuksellista ilmapiiriä, luottamuksen ja yhteisöllisyyden rakentamista.

Inhimillisyys

Luomme ja ylläpidämme toivoa. Uskomme muutoksen mahdollisuuteen yksilö-, perhe- ja yhteisötasoilla. Kunnioitamme toisiamme, vaikka emme hyväksyisi toisen tekoja. Liitossa on tilaa erilaisille näkemyksille. Mahdolliset ristiriidat ja jännitteet käytetään kehittämisen voimavarana. Uskallamme myös epäonnistua ja opimme jatkuvasti yhdessä uutta.

Strategian valinnat ja strategiakauden painopisteet

  1. Lapsen oikeudet toteutuvat päätöksissä sekä käytännöissä ja vauva- ja lapsiperheiden sosiaalinen, emotionaalinen ja taloudellinen köyhyys vähenee.
  2. Turvallisuus kaikissa läheisissä ihmissuhteissa vahvistuu ja lähisuhdeväkivalta vähenee.
  3. Olemme haluttu ja tunnettu kumppani hyvinvointialueilla ja kunnissa. Erilaista osaamista ja digitaalisia mahdollisuuksia yhdistävä apumme tavoittaa kaikenikäiset ja eri kulttuuritaustaiset.
  4. Vertais- ja kokemustoiminta sekä kansalaisjärjestöidentiteetti vahvistuvat. Ammatillinen osaaminen ja vapaaehtoistoiminta toimivat tiiviisti yhdessä.

Tulevan menestyksemme tekijät

  • Teemme osaamisemme tunnetuksi
  • Johdamme tiedolla
  • Rakennamme kumppanuutta ja yhtenäisyyttä
  • Toimimme sosiaalisesti ja ekologisesti kestävästi