”Kun rakastuu, ei rakastetun etninen tausta, kulttuuri tai menneisyys merkitse mitään. Rakastunut haluaisi syleillä kaikkea, mikä liittyy toisen maahan, kulttuuriin, sukuun ja perheeseen. Mahdollisia vaikeuksia tai esteitä ei tee mieli pohtia. Hän lähestyy ihanasti, koskettaa ja puhuttelee. Omien tavoitteiden ja toiveiden miettiminen ei huuman keskellä tunnu tärkeältä.”

– Oksi-Walter, Päivi & Roos, Jonna & Viertola-Cavallari, Ritva. 2009. Monikulttuurinen perhe.

Kuulostaako tutulta? Oletko suomalaisena perustanut kansainvälisen perheen tai muuttanut perheen kanssa ulkomaille?

Osallistu Humanistisen ammattikorkeakoulun ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyöhön sisältyvään tutkimuskyselyyn, ja anna vinkkejä muille muuttoa tai kansainvälisen perheen perustamista suunnitteleville: Mitä asioita olisi ollut hyvä tietää ja ottaa huomioon ennen muuttoa? Mitä tietoa olisit itse kaivannut? Mitä vinkkejä haluat antaa muille perheille, jotka suunnittelevat ulkomaille muuttoa?

Perhe saattaa hajota ulkomailla. Siihenkin on hyvä varautua etukäteen. Parhaimmillaan tieto voi ehkäistä lapsikaappauksia.

Kysely on luottamuksellinen, ja pysyt siinä anonyymina. Tiedot kerätään nimettömänä, eikä yksittäisen vastaajan tuloksia voi erotella tutkimustuloksista.

Varaathan kyselyyn vastaamiselle aikaa, vinkkisi ovat meille ja tuleville maastamuuttoperheille elintärkeitä.

Osallistu kyselyyn! Kyselyyn voi vastata 4.4.2021 saakka. Tutkimuksen tilaaja on Kaapatut Lapset ry.

Terveisin,
Kirsi Anttila

Lisätietoja: kirsi.anttila@humak.fi

*

Kuva: www.pixabay.com