Hei kaikille lukijoille! Olen Toni, 28-vuotias vapaaehtoinen ja Vantaan turvakodin tämänhetkinen vapaaehtoiskoordinaattori. Olen töissä ilmailualalla ja harrastuksiini kuuluvat vapaaehtoistoimen lisäksi muun muassa salilla käyminen, reserviläistoiminta ja satunnaisesti myös reissaaminen sekä videopelinostalgian keräily. Minua on pyydetty kirjoittamaan hieman vapaaehtoistyöstäni, toivottavasti jotkut teistä innostuvat itsekin osallistumaan toimintaan!
Monesta ”turvakoti” saattaa aiheena tai vapaaehtoistyön kohteena kuulostaa henkisesti hirveän raskaalta kaikkine siihen liittyvine mielikuvineen, mutta turhaan! Yhtäkään vapaaehtoista ei saateta tilanteeseen jossa joutuisi menettämään yöuniaan. Vapaaehtoiset ovat toiminnassa mukana paitsi ylimääräisinä käsipareina, myös ennen kaikkea tuomassa normaaliutta pelkällä läsnäolollaan. Kaikista huolista ja kysymyksistä voi aina olla suoraan yhteydessä vapaaehtoistoiminnasta vastaaviin työntekijöihin. Vapaaehtoisia rohkaistaan osallistumaan toimintaan mahdollisimman matalalla kynnyksellä ja vaikka ihan vaan piipahtamaan kahvilla paikan päällä mikäli vain ehtii – mitä enemmän elämää ja arkea turvakodin tiloissa on, sitä paremmin se täyttää tehtävänsä. Vapaaehtoistoimintaan liittyminen ei myöskään ole vaikeaa! Yhden puhelun jälkeen olin jo saanut vapaaehtoishaastattelulle ajan. Kävin haastattelussa jonka pohjalta pääsin mukaan lyhytkestoiseen vapaaehtoiskoulutukseen.
Alussa lähdin vapaaehtoistyöhön mukaan sen takia, että halusin elämään kaiken muun lisäksi myös harrastuksen joka tukisi yhteistä hyvää jollain tavalla. Nykyaikana vapaaehtoistyön merkitys on yleisesti ottaen todella suuri, mutta harmillisen usein se tuntuu jäävän kaikkien muiden harrastusmahdollisuuksien jalkoihin julkisessa keskustelussa – kovin moni tuskin tulee edes ajatelleeksi että vapaaehtoistyöhön lähteminen ei vaadi mitään kummempia erityistaitoja tai resursseja. Päädyin Vantaan turvakotiin koska ymmärrän kuinka tärkeä asia turvakotien olemassaolo on – paitsi ihmisten ja perheiden, myös yhteiskunnan kannalta. Parisuhde- tai perheen sisäinen väkivalta kaikkine siihen liittyvine ilmiöineen on yhä melko iso tabu, sellainen asia joka helposti mielletään ilmiöksi joka vain ”kuuluu” yhteiskuntaan. Todella moni ihminen tänäkin päivänä ajattelee sen tavalliseksi osaksi elämäänsä vaikkei sen tarvitse lainkaan olla niin. Vantaan turvakodin kaltaisten yhdistysten toiminta on mielestäni korvaamatonta.
Vapaaehtoiskoordinaattorina tehtäväni on ennen kaikkea toimia linkkinä turvakodin ja vapaaehtoisten välillä. Koordinaattorin toimi perustettiin jotta työntekijöiden ei tarvitsisi yksi kerrallaan soittaa kaikkia vapaaehtoisia läpi pyytäessään apua, vaan kaikki pyynnöt lähetetään suoraan minulle josta jaan ne eteenpäin vapaaehtoisten Whatsapp-ryhmään. Ryhmän sisällä ne vapaaehtoiset jotka kykenevät ja haluavat lähteä pyydettynä ajankohtana jeesaamaan sopivat vielä keskenään tarkemmin, jonka jälkeen tehdään ilmoitus turvakodille. Pyrin tietysti jakamaan pyynnöt mahdollisimman nopeasti ryhmään niiden saapumisen jälkeen! Koordinaattorin toimen lisäksi olen ollut mukana IT-tukena yhdistyksen tiloissa, siivoamassa ja järjestämässä varastoa, kokoamassa erään asiakkaan polkupyörää, ulkoiluttamassa lapsia työntekijän kanssa.. Turvakodin tarjoamien vapaaehtoistehtävien kirjo on aika laaja, ja itse pystyy aina tekemään ehdotuksia vapaaehtoistoiminnan suhteen. Vapaaehtoisena olen päässyt mukaan myös turvakodin vapaaehtoisille tarjoamiin virkistysiltamiin sekä kokouksiin, joissa pohditaan vapaaehtoistoiminnan kehittymistä.
Olen pariin otteeseen saanut myös kuulla ihmetystä siitä, että lähdin toimintaan mukaan miespuolisena. En oikeastaan missään vaiheessa pysähtynyt ajattelemaan että ”voinko” lähteä toimintaan mukaan koska olen mies, turvakotitoiminta on kuitenkin meidän kaikkien hyväksi ja näin ollen kaikki voivat osallistua. Mitä inklusiivisempaa turvakotitoiminnasta saadaan, sitä paremmin se kykenee vaikuttamaan kaikkiin kansanosiin ja vastaamaan kaikkien tarpeisiin. Oikeastaan kannustaisin miehiä lähtemään enemmän mukaan turvakotitoimintaan, koska veikkaan että vastaavaan toimintaan osallistuminen saattaa avata silmiä sellaisille ilmiöille joihin ei itse välttämättä muuten omassa arkielämässään kiinnittäisi huomiota – mutta jotka ovat ehdottoman tärkeitä yhteiskunnallisen hyvinvoinnin ja reiluuden kannalta.