Hyvää uutta vuotta!!

Hei! Olen Janne Pulkkinen, Vantaan Turvakoti ry:n avoyksikön Jussi-työntekijä. Aloitin työt Vantaan turvakoti ry:ssä viime syksynä.  Meillä avoyksikössä työskentelee tällä hetkellä kolme työntekijää. Kaksi Jussi-työntekijää, sekä avotyöntekijä. Iso toiveemme on, että saisimme tähän avoyksikön työryhmään vielä lapsityöntekijän. Siihen asti teemme tällä porukalla kaikkemme, jotta perheet tulevat kohdatuiksi niin hyvin ja kokonaisvaltaisesti kuin mahdollista. Avotyön lisäksi teemme tiivistä yhteistyötä turvakodin muun henkilökunnan kanssa. – Pakko tähän väliin hieman kehua näitä uusi työkavereitani. Ovat muuten kaikki ihan uskomattoman hyväsydämisiä ja osaavia ihmisiä!

Mutta mitä ajatuksia ensimmäiset kuukaudet ja uuden vuoden vaihtuminen ovat minulle tuoneet? Viime vuoden aikana sain niin täällä, kuin edellisessä työpaikassani Lapin ensi- ja turvakodilla tutustua ihmisiin, jotka ovat päättäneet tehdä ison muutoksen elämässään. Muutos ja lupaukset ovat meidän monen elämässä ajankohtaisia etenkin näin vuoden vaihtumisen aikaan. Muutoksen tekeminen ja etenkin siihen sitoutuminen ei ole aina kivaa ja mukavaa, eikä helppoa, mutta silti monen ihmisen olemuksesta ja kasvoilta olen voinut aistia sellaisia asioita kuin tyytyväisyys, ilo ja helpottuneisuus. Itse tunnen suurta riemua ja arvostusta niiden ihmisten seurassa, jotka huomaavat, että ehkä heidän elämässään on ollut joku asia, joka on ollut haitallinen joko heille itselleen, tai heidän läheisilleen (usein molemmille) ja ovat nyt päättäneet muuttua. Muutoksen aikana on kuitenkin hyvä kiinnittää huomiota yhteen hyvin tärkeään asiaan. Voi olla nimittäin, että välillä me emme ehkä muista sitä, että usein tie muutokseen on pitkä ja kuoppainen. Tämä pätee sekä muutoksen tekijöihin, että heidän auttajiinsa. Välillä saatetaan jopa kaatua tai ottaa muutama askel taaksepäin. Silloin on hyvä muistaa olla itselleen ja läheiselleen armollinen. Auttaja voi nostaa kompuroivan ystävän ylös ja välillä jopa ottaa hänet reppuselkään, jos omat jalat eivät vielä tarpeeksi kanna. Siihenastiset polkumme ovat olleet erilaiset ja se hetki, jonka me kuljemme rinnakkain, on meille molemmille kokemuksena erilainen. Älä hätäile, työsi ja yrityksesi palkitaan kyllä.

Uuden työni myötä, olen saanut kertoa monelle siitä, miksi myös väkivallan tekijä ansaitsee tulla autetuksi. Sitä ei ole välttämättä aina helppo ymmärtää.  Minusta jokainen ansaitsee tilaisuuden tulla kuulluksi ja jos hän haluaa, myös autetuksi. Kaikki eivät onnistu, mutta jokainen kohtaaminenkin on tarpeellinen ja ainutlaatuisen arvokas. Ehkä se, joka ei juuri sillä kertaa jaksa loppuun saakka, saa kuitenkin kokea jonkun sellaisen hetken, että se mahdollistaa muutoksen myöhemmin.

Toivon teille kaikille iloista ja onnistumisten täyttämää vuotta 2016! Jos haluat, voit käydä tykkäämässä Vantaan turvakodin facebook – sivuista. Sieltä saat turvakodin internet – sivujen lisäksi ajankohtaista tietoa turvakodilla ja avoyksikössä tapahtuvista asioista ja tapahtumista.

Janne

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *