Vantaan turvakoti yhdistyksen avopalvelutoiminnan yksikkö Koivula on Vantaalla mukana monenlaisessa toiminnassa. Koivulaan on palkattu uusia työntekijöitä ja toiminta on laajentunut sekä Länsi-Vantaalla että Itä-Vantaalla.

Avopalvelun asiantuntijat työskentelevät asiakastyön lisäksi myös Koivukylän avoimella kohtaamispaikalla sekä Hakunilan yhteisötalolla. Hakunilassa on asiakkaita kohtaa Andrea Pajupuu-Pukkila joka toinen torstai. Kati osallistuu säännöllisesti keskiviikkoaamuisin Eron ensiapupisteelle myös Kivistössä, Aurinkokiven neuvolan tiloissa. Eron- ja parisuhteen ensiapupisteillä työskennellään työparina Vantaan kaupungin perhekoutsin kanssa. Koivukylän Eron ensiapupisteellä työskennellään työparina Vantaan kaupungin eroauttamisen ohjaajan kanssa. Maija ja Andrea vuorottelevat Koivukylän kohtaamispaikalla toteutuvan eron- ja parisuhteen ensiavussa työparina eroauttamisen ohjaajan kanssa. Keskiviikkoisin asiakkaita varten Koivukylän kohtaamispaikalla on Maija Ikonen.

Myyrmäen lähellä Louhelassa asiakkaita tapaavat väkivaltatyön asiantuntijat Kati Aitkoski ja Maija Ikonen. Keskiviikkoisin Louhelassa työskentelee myös Raija Arpré. Louhelaan on todella helppo tulla myös kauempaa, sillä Louhelan juna-asema on ihan Patotiellä olevan toimipisteen vieressä.

Koivukylän työpisteessä Kytötiellä työskentelee muu Koivulan tiimi: avopalvelutoiminnan päällikkö Laura Tetri, väkivaltatyön asiantuntijat Liisa Nieminen, Raija Arpré, Andrea Pajupuu-Pukkila, ja lisäksi asiantuntijuutta jakaa Salla Kaikkonen tukikeskus Varjosta.

Koivulan innokas ja energinen tiimi on monessa mukana. Asiakastyön lisäksi kehittäminen, verkostoituminen sekä kouluttaminen kuuluvat työhömme. Tärkeintä on kuitenkin asiakkaiden kohtaaminen ja auttaminen sekä turvallisuuden varmistaminen ja lisääminen. Tavoitteemme on se, että jokainen lapsi on turvassa ja kenenkään ei tarvitse kokea väkivaltaa. Jokainen työskentelee omalla persoonallisella tyylillään, mutta kaikkien tavoite on auttaa asiakasta juuri siinä tilanteessa, missä hän sillä hetkellä on. Paras palkinto työstämme on se, että osaamme ja pystymme auttamaan.

Koko Koivulan tiimi haluaa toivottaa kaikille turvallista ja rentouttavaa kesää!

Kirjoittaja: Kati Aitkoski

Kati Aitkoski toimii väkivaltatyön asiantuntijana Lähisuhdeväkivaltatyön avopalvelussa.