Vantaan turvakodin avoyksikössä on tällä hetkellä käynnissä kaksi avointa vertaistukiryhmää. Omat ryhmät sekä miehille, että naisille. Molempien ryhmien pääteemoina ovat lähisuhdeväkivalta ja turvallisuuden lisääminen lähisuhteissa. Itselläni oli mahdollisuus osallistua toisena vetäjänä syksyllä alkaneeseen lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisten vertaistukiryhmään, joka päättyi helmikuun alussa. Kokemus oli itselleni uusi ja se opetti ja koskettikin minua kovasti. Lähtökohtaisesti ajatus siitä, että miehenä osallistuisin tällaiseen naisten ryhmään vetäjänä, oli tietenkin jännittävä ja haastava. Mietin, pystyisinkö antamaan osaltani mitään ryhmälle ja koettaisiinko minun läsnäoloni jopa haittaavaksi ryhmässä. Onneksi ryhmäläiset ottivat minut hyvin vastaan ja pystyin ehkä jopa tuottamaan kertojen aikana jotain uusia ajatuksia osallistujille. Samoin ajattelen, että heidän tarinoidensa kuuleminen oli minulle hyvin opettavaista suhteessa muuhun työhöni.
Vertaistuki voidaan määritellä kuvaamalla sitä toiminnaksi kahden tai useamman ihmisen välillä, jossa kaikki osapuolet osallistuvat keskusteluun sekä tukijoina, että tuettavina. Vertaistuki perustuu samanlaisten elämänkokemusten kokeneiden ihmisten keskinäiseen tiedonvaihtoon ja esimerkiksi vaikeiden asioiden läpikäymiseen. Vertaistukiryhmän ohjaajan tai vetäjän tehtävänä on tuoda oma osaamisensa mukaan ja olla mukana ryhmässä mahdollisimman tasavertaisena jäsenenä. Meidän ryhmämme rakennetaan aina sellaisiksi, että niihin kuuluu sekä ennalta sovittujen teemojen mukaista tiedon jakoa, että vertaista keskustelua, jota vetäjät ohjaavat kysymysten ja omaan osaamiseen perustuvien kokemustensa avulla.
Mielestäni tuossa ryhmässä onnistuimme saavuttamaan hyvin ne tavoitteet, joita ryhmältä lähdimme hakemaan. Tärkein pyrkimyksemme oli, että osallistujat saisivat lisää ymmärrystään kokemaansa kohtaan ja rohkeutta jatkaa elämässään eteenpäin. Ryhmään osallistuneet naiset toivat jokaiselle kerralle mukanaan oman persoonansa ja tarinansa kiitettävällä tavalla. Uskon, että meistä jokainen, myös työntekijät, saimme ryhmästä jotain uutta ja rohkaisevaa jatkoa ajatellen. Tunnelma tapaamisissa oli avoin ja välitön. Välillä naurettiin, välillä suututtiin, välillä surtiin. Osa ryhmäläisistä jatkoi yhteydenpitoa keskenään ryhmäaikojen ulkopuolellakin, osa on mukana kokemusasiantuntijoina uudessa ryhmässä.
Yksi kerroista on jäänyt minulle erityisesti mieleen. Sillä kerralla olimme piirtäneet paperille suuren naisfiguurin, jonka kiinnitimme seinälle. Ensimmäisenä tehtävänä ryhmäläiset saivat kirjoittaa kuvaan asioita, joihin lähisuhdeväkivalta vaikuttaa negatiivisesti ja miten ne näkyvät. Kirjoittaminen alkoi hitaasti, mutta pian sinne alkoi ilmestyä sanoja. Pelko, jännitys, seksuaalisuus, arvet, mustelmat, luottamuksen menettäminen, häpeä, suhde omaan lapseen… ja paljon muuta. Vaikuttavia sanoja. Osa pienellä ja hennolla otteella kirjoitettu, osa isoilla kirjaimilla ja huutomerkeillä korostettuna. Samalla keskustelimme näistä sanoista ja niihin liittyvistä tapahtumista. Hetken kuluttua jatkoimme tehtävää kirjoittamalla korjaavia asioita post it –lapuille ja liimaamalla niitä noiden edellisten kirjoitusten päälle: aika, paikan vaihtaminen, ammatillinen apu, keskustelu, uudet vaatteet, ystävien tuki, rakkaus, ja niin edelleen. Työparini kysyi, mitä tuolle naiselle pitäisi tehdä. Yksi ryhmäläisistä sanoi, että häntä pitäisi varmaan silittää. Ammatilliseen työskentelyyn kuuluu tietynlainen kyky pitää omat tunteet kurissa. Tuossa hetkessä se oli vaikeaa. Monille elämän satuttamille pitäisi varmaan tehdä juuri niin. Silittää.
Kiitos näille rohkeille ihmisille osallistumisesta ryhmään ja hienosta kokemuksesta, jonka yhdessä koimme. Jatkamme ryhmien pitämistä jatkossakin ja kehittelemme uusia ryhmiä, joissa voimme tuoda yhteen saman elämäntilanteen jakavia ihmisiä. Jos joku tämän aihealueen piiriin kuuluva ryhmä olisi sinun mielestäsi tarpeellinen järjestää Vantaan turvakodilla, kerrothan siitä meillekin. Yhteystietomme löydät näiltä sivuilta.
Mukavaa kevään odotusta!
Janne
