Yllätyin iloisesti, kun sain kutsun Ensi- ja turvakotien liiton vapaehtoisten kiittämistilaisuuteen tammikuussa. Vähän hämmennyinkin kutsusta, olinhan ollut vapaaehtoisena vasta kovin vähän aikaa. Mietin mitä ihmettä minä siellä tilaisuudessa teen. Kun saavuin paikalle, en enää ihmetellyt. Meitä vapaaehtoisia oli tullut paikalle eri puolilta Suomea, erilaisia ihmisiä erilaisista taustoista, mutta kaikista huokui samanhenkisyys – hyväksytään ihmiset sellaisina kuin he ovat. Minä yhtenä vapaaehtoisena muiden joukossa.
Olen aina vierastanut ryhmätapaamisten vaivaannuttavia ja tekoreippaita ”nyt leikitään tätä kivaa leikkiä ja samalla tutustutaan” –rituaaleja. Nyt ei kyllä ollut puhettakaan vaivaantumisesta, kun hauska tutustumisbingo sai saman tien koko salin täyteen iloista pulinaa.
Seuraavaksi ohjelmassa oli tietoiskut liiton toiminnan eri osa-alueista. Tämä oli koko päivän parasta ja myös tavallaan pahinta antia. Kun astuin pienen lapsen huoneeseen, ensimmäisenä näin sanat ”nälkä” ja ”hylkääminen”. Kurkkua kuristaa ja silmät kostuu. Myös erotarinan kertojat olivat todella sydämeenkäyvän aitoja rooleissaan ja viestintä vahvaa.
Parasta on kuitenkin tieto, että niin moni saa tarvitsemansa avun ajoissa. Saimme rautaisannokset tietoa liiton toiminnasta ja siitä arvokkaasta työstä mitä kaikki vapaaehtoiset omilla alueillaan tekevät: vertaistukea, kahvilatoimintaa, vauvojen ihailijoita…
Illan kiittämistilaisuus huipensi koko päivän. Ihania ihmisiä, hyvää ruokaa ja pääsinpä hetkeksi parketillekin pyörähtämään ennen ajomatkaa kotiin.
Kiitos järjestäjille etenkin vaikuttavasti toteutetusta asiaosuudesta ja loistavasta illallisesta.
