Itku kuuluu asiaan

Itku on vauvan tapa kertoa olostaan. Toisinaan vauva itkee nälkää, nälkää, väsymystä tai hätää, toisinaan taas tarvitsemaansa huomiota ja rakkautta. Joskus itkuun ei löydy selkeää syytä. Vauvan itkuun tulee aina vastata.

Itkun syyt vaihtelevat ja vähitellen vanhemmat oppivat tunnistamaan, milloin kyse on yksinäisyydestä, nälästä, väsymyksestä tai kivusta. Samalla oppii ennakoimaan vauvan eleistä, liikkeistä ja ääntelystä, milloin vauvan olo on levoton ja itku pian alkamassa.

Joskus mikään ei tunnu auttavan

Vauvaperheiden chatissa voi yhdessä löytyä jotain mitä ei vielä ole kokeiltu ja oma olo helpottuu. Klikkaa rohkeasti chattiin. 

Kun vauva itkee, muistathan nämä:

Tyyni ja rauhallinen aikuinen rauhoittaa myös lapsen. Vauva aistii otteistasi ja äänensävystäsi, millä mielellä itse olet ja oletko rauhallinen. Vauva tunnistaa, onko kodin ilmapiiri myönteinen ja rauhallinen vai riitaisa ja jännittynyt. Vauva ymmärtää vanhempien äänensävyjä ja aistii tunnelmia, epävarma ja ahdistunut vanhempi tekee lapsenkin entistä hermostuneemmaksi. Vauva reagoi myös vanhempiensa tunteisiin eli väsyneenäkin Sinun tulisi koettaa olla levollinen.

Hengitä syvään ja yritä itse rauhoittua, vaikka vauva itkisikin. Katso mieluista ohjelmaa tai elokuvaa vauva sylissä, jos se auttaa Sinua rauhoittumaan. Koeta jutella vauvallesi ja laulella hänelle. Laulaminen, vauvalle puhuminen ja tapahtumien sanoittaminen rauhoittaa yleensä myös Sinua.

Vauvan hoitaminen ympärivuorokauden on ajoittain raskasta ja saatat vanhempana väsyä ja jopa uupua. Jos huomaat olevasi väsynyt ja tuskastunut vauvan hoitamiseen, kerää hetki voimia, vaikka toisessa huoneessa. Jos mahdollista, anna vauva hetkeksi puolisollesi tai läheisellesi. Monesti helpotusta saa kävelylenkistä, suihkusta, kahvi- tai lehdenlukuhetkestä. Pieni hetki rauhassa, irti vauvan hoitamisesta, voi tehdä ihmeitä ja auttaa Sinua taas jaksamaan. Vauvalle on tärkeintä, että Sinä huolehdit omasta jaksamisestasi, koska tällöin jaksat hoitaa vauvaasi.

Vastasyntynyt on ihmeissään kohdun ulkopuolisesta elämästä ja hakee vanhemmiltaan läheisyyttä sekä turvaa. Vauvan varma käsittely, läheisyys ja ihokontakti ovat tärkeitä vauvalle. Turvallinen syli, rauhalliset liikkeet ja ääni rauhoittavat vauvaa. Vauva on kohdussa tottunut sydämenlyöntien ääneen, siksi vauvat viihtyvät sylissä.

Monesti itku, jolla vauva kaipaa seuraasi ja haluaa syliisi rauhoittumaan, kuulostaa uikuttavalta ja inisevältä, ei täydeltä itkulta. Yleensä itku helpottuu, kun vauva pääsee syliin. Kanna vauvaa sylissä, hyssyttele, juttele ja laula. Älä lannistu, vaikka vauva ei heti rauhoitu vaan kokeile samaa tyynnyttelytapaa riittävän pitkään. Nopea konstien vaihtelu lisää monesti vauvan levottomuutta. Vauva tietää olevansa turvassa ollessaan sylissäsi, vaikka hän ei heti rauhoittuisikaan.

Tutkimusten mukaan vauvat, joiden itkuun vastataan nopeasti, tyyntyvät myös nopeammin. Myöhemmin vauvan ei enää tarvitse itkeä niin usein saadakseen läheisyyttä tai hoivaa. Vauva alkaa samalla luottaa siihen, että tulet apuun juuri silloin, kun hän tarvitsee Sinua.

Kun vauva on valveilla, koeta mahdollisuuksien mukaan pitää häntä paljon sylissäsi, vauva nauttii sylissä olosta. Kokeile rintareppua tai kantoliinaa. Näin voit pitää vauvasi lähellä Sinua ja samalla kätesi ovat vapaat tekemään muita asioita.

Monesti vauva voi rauhoittua siitä, että vaihdat hänelle kuivan vaipan. Joskus pelkkä vaipan vaihtaminen (vaikka vaippa ei ole edes märkä) asennon muutoksineen voi helpottaa vauvan oloa.

Voisiko vauvasi itku johtua siitä, että hänellä on kuuma tai kylmä? Vauvan lämmön tuntee, kun kokeilet sitä niskasta. Jos niska tuntuu kuumalta tai hikiseltä, vauvalla on liian lämmin. Tällöin kannattaa riisua vauvalta vaatteita tai vaihtaa vauvan päälle ohuemmat vaatteet. Jos taas vauvallasi on kylmä, hänen kätensä ja jalkansa ovat kylmät. Tällöin vaatteiden lisääminen voi helpottaa vauvan itkua.

Vaatteiden mukavuus on vauvoille tärkeää. Joskus jokin sauma saattaa hiertää vauvaasi ja aiheuttaa hänelle kurjan olon. Joustamattomat ja jäykät vaatteet aiheuttavat vauvalle helposti tukalan olon.

Nälkä on vauvan itkun yleisin syy. Itku on yleensä matalaa ja rytmikästä: lyhyt itku, tauko, lyhyt itku… Ääni ei ole yhtä korkea kuin muissa itkuissa ja se kuulostaa vaativalta. Nälkäitku voimistuu vähitellen. Vauva saattaa lipoa huuliaan, imeä sormiaan tai koettaa näykkiä ja imeä, olipa kuka tai mikä tahansa hänen lähellään.

Yritä syöttää vauvasi. Kokeile kirjoittaa vauvan syöttöajat muistiin, näin Sinun on helpompi muistaa, milloin vauvasi söi viimeeksi. Vauvan kanssa aika menee nopeasti ja aina ei huomaakaan, kun vauvalla on jo nälkä.

Vastasyntyneenä vauvat syövät vähän, mutta usein. Vauva haluaa olla paljon ja pitkiä aikoja rinnalla. Rinnalla olo on vauvalle rakkautta, lohdutusta, rauhoittumista, turvaa sekä ravinnon eli maidon saantia. Vauvan imemistä ei kannata eikä tarvitse alkuvaiheessa rajoittaa, sillä vauva säätelee itse imemistään. Nälkäinen vauva imee tehokkaasti ja nielee tiheästi. Kun vauvan nälkä ja jano on tyydytetty, vauva nautiskelee rinnalla, jolloin imut ovat pehmeämpiä ja vauva nielee harvemmin. Kolmen viikon iästä eteenpäin vauvan syömisrytmi muuttuu selkeämmäksi. Jos ruokit vauvaasi pullosta, syötä häntä sylissä. Vauva saa näin tarvitsemansa tankkauksen läheisyydestä ja voi syödessään katsella hänelle tärkeitä asioita – äidin tai isän kasvoja!

Ensimmäisten kuukausien aikana huomaat vauvan olevan nälkäinen, kun hän hamuilee, vie käsiään suuhun, liikehtii levottomasti tai itkee. Voit tarjota rintaa tai maitoa pullosta jos et imetä, aina, kun huomaat vauvasi antavan edellä mainittuja vihjeitä.

Syönnin jälkeen röyhtäytä vauva. Ilmavaivat saavat vauvan olon tukalaksi, itku voi johtua siitä.

Useimmiten vauva haluaa ruokailla heräämisen jälkeen ja ennen nukahtamista. Annan vauvasi imeä ensimmäistä rintaa pitkään. Aluksi erittyävä maito on kevyempää ja loppuvaiheessa vauva saa ravitsevampaa ns. takamaitoa. Jos vauvalle tämän jälkeen vielä maistuu, voit tarjota toista rintaa. Aivan ensimmäisten viikkojen aikana on hyvä välttää tuttia ja tuttipulloa, jotta vauva oppii imemään ensin rintaa.

Joskus itku saattaa ohtua siitä, että vauvasi on väsynyt. Väsymysitku on luonteeltaan lähinnä vaikerointia, joka kasvaa voimakkuudeltaan.

Vauva ilmoittaa väsymyksensä monin tavoin: silmien hierominen, hamuilu, haukottelu ja itkuinen kitinä. Monesti vauva nukahtaa melko nopeasti pienen uni-itkun tai jokeltelun jälkeen. Jos kuitenkin vauvasi ehtii kiihtyä voimakkaaseen itkuun, hänen saattaa olla hankala rauhoittua uneen. Väsynyt vauva tarvitsee lepoa ja unta.

Koeta laittaa vauva nukkumaan, kun huomaat hänessä väsymyksen merkkejä. Vauvalle hyvä paikka nukkua on mm. omassa sängyssä tai vaunuissa. Joillekin vauvoille vanhemman läheisyys voi tuoda helpotusta. Raitis ilma auttaa vauvaa nukahtamisessa: tuuleta huone, tehkää vauvan kanssa pieni lenkki ulkona tai koeta nukuttaa vauva vaunuissa parvekkeelle tai ulos, jos mahdollista. Monesti vaunulenkki auttaa myös Sinua jaksamaan vauvan itkua.

Kokeile kapalointia. Kapalo antaa eteenkin aivan pienelle vauvalle kohtumaisen tunteen ja suojan, jossa uni voi maistua paremmalle. Vältä kapalointia silloin, jos vauvallasi on hyvin kuuma esimerkiksi itkemisestä, huoneilmasta tai vaatteista johtuen. Tällöin kapalo vain tuskastuttaa vauvaasi enemmän. Kuumeista vauvaa ei pidä kapaloida.

Unen saannissa vauvaa voivat auttaa hurisevat äänet, jotka muistuttavat häntä kohdusta. Koeta hyräillä vauvallesi. Voit keksiä hänelle oman unilaulun. Voit myös koettaa vähentää muita ärsykkeitä, kuten valoja ja kovia ääniä (tv, radio…). Näin unen tulo voi helpottua.

Kipuitku kuulostaa hälyttävämmältä kuin muut itkut. Itku on kimeää ja korkeaa sekä saa vauvan hengästymään, jolloin vauvan on pysähdyttävä välillä muutamaksi sekunniksi vetämään henkeä. Vauvan kädet ja jalat heiluvat tai vauva on kovin jännittynyt. Yleensä mikään muu ei helpota vauvan oloa kuin kivun lakkaaminen.

Kipuitkun syynä voi olla ilmavaivat. Ilmavaivoilla tarkoitetaan sitä, että vauvan vatsassa on ilmaa, joka lähtee kiertämään suolistossa ja saa vauvan olon tukalaksi. Vauvan ryöhtäyttäminen auttaa, se helpottaa ilman pääsyä pois vatsasta. Vauvan ruuansulatusjärjestelmä on vielä kypsymätön ja siksi vauvalla tulee helposti ilmavaivoja. Erityisesti ennenaikasesti syntyneillä vauvoilla ilmavaivat ovat yleisiä, koska heidän elimistönsä on vielä kehittymättömämpi. Vauvan vatsan kevyt hieronta voi auttaa vauvaa. Voit myös kokeilla kevyttä heijaamista, kun vauva on vatsallaan polviesi päällä.

Joskus itkun syynä voi olla allergia tai ihottuma. Jos molemmilla vanhemmilla on allergiaa, on suurempi todennäköisyys, että vauvakin voi olla allerginen. Ihottuman taustalla saattaa olla maitoallergia. Jos vauvallasi on oireita ja epäilet allergiaa, puhu asiasta neuvolassa ja varaa aika lääkärille.

Joskus itkun syy voi löytyä myös imettävän äidin ruokavaliosta.

Sairastuminen tuottaa vauvalle kipua ja stressiä. Vauva ei vielä ymmärrä, mistä kipu johtuu. Vauva ilmaisee sairastumisen itkemällä, muuttumalla ärtyisäksi tai vaisuksi. Vauva kertoo ilmeillään, eleillään ja toiminnallaan huonosta olosta, vauvan käyttäytyminen voi muuttua täysin. Vauva saattaa arastella kosketusta. Yleensä sairastuminen vaikuttaa myös vauvan ruokailuun ja nukkumiseen.

Sairastuneen vauvan itku on heikkoa, kitisevää ja pitkää. Se ei ole yhtä kimakkaa kuin kipuitku. Itkuun liittyy myös yleensä oireita, joista voi päätellä, ettei vauva voi hyvin.

Vauva sairaus on hyvin tärkeää hoitaa. On tärkeää viedä vauva lääkäriin tai kysyä apua neuvolasta, mutta autat vauvaasi myös olemalla hänen lähellään. Parasta on, että olet läsnä: silität ja paijaat.

Jos olet epävarma vauvasi voinnista, soita neuvolaan, lääkäriin tai sairaanhoidon päivystysnumeroon jos on ilta- tai yöaika. Kun arvelet vauvan olevan kipeä, vie vauva lääkäriin tarkistettavaksi. Äkillinen tai poikkeava itkuisuus erityisesti kuumeen, yskän tai hengitysoireiden yhteydessä vaatii lääkärissä käynnin. Alle kolmen kuukauden ikäinen vauva täytyy viedä aina lääkäriin, jos vauvalla on kuumetta.

Kipuitkun taustalla voi olla mm. refluksitauti (mahan sisältöä nousee toistuvasti takaisin ruokatorveen), maitoallergia tai korvatulehdus. Tarkkaile vauvaasi: milloin ja missä tilanteissa hän itkee. Jos itku tulee pissatessa, voi taustalla olla virtsatietulehdus. Itkun tullessa aina silloin, kun vauva laitetaan makuulle, voi syynä olla korvatulehdus. Allergiasta johtuvat kivut ja oireet ilmenevät yleensä välittömästi tai suhteellisen nopeasti ei-sopivan ruoka-aineen syönnin jälkeen, mutta oireet voivat tulla myös hitaasti jopa useamman vuorokauden kuluttua.

Mikäli vauvasi itku on toistuvaa, vie hänet lääkäriin tarkistettavaksi. Lääkäri antaa ohjeet, kuinka Sinun tulee toimia jatkossa.

Yskä
Vauvalla voi olla äänen käheyttä tai kumeaa yskää. Mitä pienemmästä vauvasta on kyse, sitä tärkeämpää on, että käyt näyttämässä vauvaasi lääkärille. Vatsan voimakas kohoilu­ kertoo hengenahdistuksesta, etenkin jos lapsi on väsyneen tai kärsivän oloinen. Tällöin vauva on ehdottomasti vietävä lääkäriin.

Katso vinkkejä, mitä voit tehdä vauvan sairastaessa.

Itkevän vauvan hoitaminen ei ole helppoa kenellekään. Älä uuvuta itseäsi yrittämällä selvitä yksin itkevän vauvan kanssa. Koeta vuorotella vauvan hoidossa puolisosi tai muun läheisen ihmisen kanssa.

Vauvan itkutilanteisiin on hyvä varautua etukäteen. Voit laatia itsellesi suunnitelman siitä, mitä teet ja kenelle voit soittaa, kun omat voimasi ovat koetuksella ja väsymys painaa. Kirjoita listaan ne hetket, jolloin voit itse levätä, kenen hoitoon voit hetkeksi jättää vauvan ja mihin voit soittaa, jos tulee tarve puhua vauvan itkiessä.

Kokeile puolisosi kanssa sitä, että heräätte vuoroöinä hoitamaan itkevää vauvaa. Näin molempien ei tarvitse herätä ja vältytte turhilta riidoilta. Voitte yhdessä miettiä saisitteko sukulaisilta tai ystäviltä apua joinakin öinä, jotta pääsette molemmat nukkumaan rauhassa. Voitte myös saada apua oman kuntanne perhetyöntekijältä – kysy asiasta neuvolassa!

Tulosta listapohja esimerkiksi jääkaapin oveen. Kirjaa siihen puhelinnumerot sellaisille sukulaisille, ystäville, naapureille ja muille, joille voit tarpeen tullen soittaa ja joilta voit pyytää apua.

Älä epäröi pyytää apua!

On tärkeää muistaa, että jokainen vauva on erilainen ja pitää erilaisista asioista. Toinen vauva haluaa olla lähellä ja saada paljon hoivaa, toiselle vauvalle jatkuvasti sylissä tai kantoliinassa olo voi tuntua liialliselta. Tutkiskele vauvasi mieltymyksiä ja temperamenttia. Tutustu vauvaasi ja koeta löytää juuri hänelle sopiva rauhoittumisen tapa, joka ei ehkä ole samanlainen kuin mitä itse toivot, kun itkettää!

Kun olet sulkenut pois tavanomaiset syyt itkuun, kuten nälän, märän vaipan, kivun tai muun fyysisen epämukavuuden, kokeile muutamia seuraavista:

1.   Aseta vauvasi mukavasti lähelle vartaloasi tai kokeile erilaisia syliasentoja.

2.   Koeta liikkua. Vauva sylissäsi voit tanssia (mikä tahansa tanssi käy!), keinutella keinutuolissa, heijata vauvaa isossa kaaressa sylissäsi. Joskus hellä ja rytminen hypyttäminen voi auttaa.

3.   Hyräile matalaa ääntä tai laula samaa laulunpätkää uudestaan ja uudestaan. Höö-höö, höh-höh-höö tai Aa-aa, ahhah-haa lempeästi laulettuna yksinkertaisella melodialla onnistuu jokaiselta.

4.   Soita musiikkia. Joitakin lapsia musiikki rauhoittaa. Kokeile erilaisia kappaleita, joillekin vauvoille auttaa rauhallinen ja hiljainen musiikki, toiset taas rauhoittuvat kovaäänisestä ja vahvasta musiikista.

5.   Kokeile hurisevia ääniä. Laita vauvasi sitteriin, lattialle tai pidä häntä sylissäsi ja kokeile rauhoittuisiko vauvasi esimerkiksi pesukoneen, liesituulettimen tai hiustenkuivaajan ääneen.

6.   Anna vauvasi imeä (puhdasta) sormeasi tai hänen omaa peukaloaan, sormiaan tai nyrkkiä. Voit myös kokeilla tuttia, jos vauvasi on tottunut siihen.

7. Kylpy voi auttaa. Voitte mennä yhdessäkin kylpyyn tai suihkuun.

8.   Kokeile ilmakylpyä. Monet vauvat pitävät ilmakylvyistä lämpimässä huoneilmassa. Riisu vauvalta vaatteet, myös vaippa. Asetu vauvan kanssa yhdessä pitkäkseen vaikkapa
sängyn päälle tai lattialle pehmeälle alustalle. Vauvan alle on hyvä laittaa pyyhe pissavahinkojen varalta!

9.   Jos mahdollista, anna vauva toisen syliin. Eri sylit ovat eri tuntuisia. Vauvasi saattaa yksinkertaisesti kiinnostua uusista kasvoista, tuoksusta tai asennosta ja näin itku voi unohtua.

10. Kokeile ulkoilua. Kävely ulkona antaa uusia elämyksiä: lämpötilan vaihtuminen, äänet, ilmapiiri ja valo, vaunujen tärinä. Kokeile rauhoittuuko vauvasi vaunuttelusta tasaisella tiellä vai vähän rosoisemmalla.

11. Voit kokeilla myös autoilua. Laita vauvasi turvaistuimeen ja aja hetki autolla. Monesti auton hurina rauhoittaa vauvan.

12. Käytä kantoliinaa. Laita vauvasi kanto-liinaan ja puuhaile arkiaskareita: siivoa, laita ruokaa, tiskaa tai syö. Vauvalle tämä on tuttua jo raskausajalta.

13. Hiero vauvaasi.

14. Kokeile vaihtaa vauvasi vaippa tai vaatteet, vaikka ne olisivatkin aivan puhtaat. Joskus tämä vie vauvan huomion muualle ja hän saattaa lopettaa itkemisen. Kannattaa ainakin kokeilla.  

15. Laita vauva lattialle mukavalle alustalle makuulle. Joskus ylivirittynyt vauva kaipaa pienen hetken rauhaa.

16. Anna vauvalle uusia virikkeitä, ne voivat auttaa jos vauva on pitkästynyt. Yritä suunnata vauvasi huomio toisaalle, esimerkiksi soittorasian musiikkiin tai johonkin leluun. Joskus myös  oman peilikuvan katsominen tai ikkunasta ulos katselu voi auttaa.

Muista aina, että et saa purkaa vauvaan omaa pahaa oloasi ja kiukkuasi. Yritä olla suuttumatta vauvalle. Vauva ei koskaan itke tahallaan, hänellä on itkuun aina jokin syy. Jos itse suutut, vauvan itku vain yltyy.

Kun olet kokeillut kaiken edellä olevan ja vauvasi itkee vieläkin – mitä voit vielä yrittää?

HENGÄHDÄ HETKI
Hengitä syvään ja yritä rauhoittua
Huolehdi siitä, että vauvasi voi hyvin. Ota hänet syliisi vasta, kun olet varma, että olet itse rauhallinen. Yritä tehdä jotain sellaista, mikä yleensä rauhoittaa Sinua.

POISTU HETKEKSI PAIKALTA
Hermostumisesi siirtyy myös vauvaan
Jos vauva on sylissäsi, laita hänet turvalliseen paikkaan, omaan sänkyyn tai muualle niin, että hän ei voi pudota tai satuttaa itseään. Mene sitten hetkeksi itse omaan rauhaan, vaikka toiseen huoneeseen ja istahda muutamaksi minuutiksi. Pieni hetki viereisessä huoneessa tai parvekkeella voi helpottaa jo oloasi. Tee hetki jotain muuta, jotta saat ajatuksesi hetkeksi pois vauvan itkusta. Älä kuitenkaan jätä vauvaa kovin pitkäksi aikaa yksin. Kun tunnet olosi rauhalliseksi, palaa vauvasi luo.

JUTTELE JONKUN LÄHEISEN KANSSA
Puhu puolisolle, soita sukulaiselle tai ystävälle!
On tärkeää pysähtyä hetkeksi ja jutella jonkun kanssa, jos olet uupunut vauvan hoitoon tai jaksamisen raja on tullut vastaan. Pyydä vauvan isää tai puolisoasi, ystävää tai sukulaista auttamaan Sinua. Sovi etukäteen läheistesi kanssa keneltä voit tarvittaessa pyytää apua ja kuka voisi auttaa. Muista myös puhua neuvolassa tilanteestasi ja kysyä neuvoa!
Älä anna tilanteen mennä siihen pisteeseen, ettet enää kestä vauvasi itkua ja mahdollisesti satutat häntä.

KUN OLET RAUHOITTUNUT
Palaa vauvasi luokse
Oman pahan olon helpottaessa, juttele taas vauvasi kanssa: kerro hänelle, että olosi on jo parempi. Vauva huomaa, että hermostumisesi oli vain väliaikaista ja olet taas tuttu ja turvallinen itsesi. Jokainen hermostuu joskus, älä turhaan syytä itseäsi. Mieti mieluummin, mistä saat voimia jaksamiseen ja kuinka turvaat itsellesi riittävät yöunet. Puhu tilanteestasi muiden kanssa, läheisten ja neuvolan.

Erityisiä tilanteita

Kohoasento auttaa vauvaa syödessä sekä nukkuessa. Sängyn pääpuolen kohottaminen helpottaa nuhaisen vauvan tukkoista oloa sekä hengittämistä ja hän voi nukkua paremmin. Vauvan patjan alle voi laittaa mm. pyyhkeitä tai tyynyjä, jolloin nukkumisasento on hieman pystympi.

Vauvan sänkyyn ei koskaan saa lisätä ylimääräistä tyynyä, sillä se voi olla vaaraksi. Turvallisempi tapa on kohottaa patjaa. Jos lapsen sänky on tukeva, sängyn pääpuolen jalkojen alle voi laittaa vaikkapa kirjoja.

Raitis ilma
Raitis huoneilma helpottaa sairastuneen vauvan oloa. Makuutilan tuulettaminen muutamia kertoja päivässä tekee hyvää sekä Sinulle että vauvallesi.

Nuhan helpottaminen
Pienen vauvan nenän tukkoisuutta voi hoitaa suolaliuoksella. Apteekista voi ostaa vauvoille tarkoitettua suolaliuosta. Aseta vauvasi makaamaan selälleen ja taivuta hänen päätään varovasti taaksepäin. Tiputa muutama tippa suolaliuosta molempaan sieraimeen ja koeta pitää vauvaa hetki paikallaan. Nosta hänet tämän jälkeen pystyasentoon, jolloin nenästä pääsee valumaan limaa ulos. Yleensä vauva myös aivastaa, jolloin eritteet irtoavat nenästä. Voit myös kokeilla imeä vauvan nenää puhtaammaksi niistäjällä, jonka voi ostaa apteekista.

Hyvin pieni vauva saattaa pelästyä omaa liikehdintäänsä ja kokea olonsa turvattomaksi. Monesti kapalo rauhoittaa vauvaa ja voi vähentää mm. koliikin oireita luomalla tutun ja turvallisen kohdunkaltaisen olotilan. Se vähentää säpsähdysrefleksiä ja vauva nukkuu rauhassa pidempään. Kapalo auttaa myös pitämään vauvan lämpimänä, koska hän ei vielä hallitse kehonsa lämmönsäätelyä. Kapalointi edistää hyvää unta vauvan ollessa selällään.

Voit kapaloida vauvan lähes millä tahansa kevyellä ja hengittävällä kankaalla. Ota kuitenkin huomioon lämpötila, ettei vauvallesi tule liian kuuma. Silkkikangas sopii erinomaisesti kapalointiin: lämpimällä ilmalla se on viileä ja kylmällä lämmin.

Kapalon voi tehdä monella tavalla riippuen käytettävän kankaan muodosta. Kun teet kapalon yläosasta napakan, pysyy se hyvin paikoillaan. Napakka, mutta ei tiukka, kapalo auttaa vauvaa rauhoittumaan sylissä. Laske kapaloon nukahtanut vauva selälleen nukkumaan läheisyyteesi. Vauvan nukuttamista kapalossa yöllä ei suositella.

Kuumeista tai muuten kipeää vauvaa ei saa kapaloida!

Katso video: Näin kapaloit