Vapaaehtoinen Doula tukee perhettä
Vapaaehtoinen doula on tukihenkilö, joka on perheen tukena odotusaikana ja vauvan syntyessä. Vapaaehtoisen doulan kanssa perhe voi puhua vauvan odotuksesta, perhe-elämästä ja tulevasta synnytyksestä. Doula kuuntelee perheen toiveita ja ajatuksia ja kunnioittaa perheelle tärkeitä asioita. Doula tapaa perheen muutamia kertoja ennen synnytystä ja vielä synnytyksen jälkeen.
Doulalla ei ole lääketieteellistä vastuuta. Vapaaehtoisen doulan ensisijainen tehtävä on olla läsnä ja kulkea perheen rinnalla tukien ja kannustaen. Doulan voi pyytää mukaan synnytykseen, vaikka puoliso olisi myös mukana synnytyksessä.
Vapaaehtoisen doulan tehtävät
- Auttaa perhettä saamaan turvallinen ja mahdollisimman hyvä kokemus synnytyksestä
- Tavata perhe ennen synnytystä ja keskustella perheen toiveista ja tarpeista synnytykseen, kivunlievitykseen ja muihin vauvan syntymään liittyvissä asioissa
- Olla läsnä synnytyksessä ja tarjota synnyttävälle perheelle heidän toiveidensa mukaista apua ja tukea synnytyksessä (esim. sanallinen kannustus, hieronta, henkinen tuki, tarvittaessa tiedollinen tuki esim. kivunlievitysmenetelmistä)
- Tavata perhe synnytyksen jälkeen ja keskustella synnytyksestä ja siihen liittyvistä ajatuksista ja tunteista sekä ihailla syntynyttä vauvaa
Vapaaehtoinen doula
Voit saada vapaaehtoisen doulan yhdistyksestä, kun perheellä on erityisen tuen tarve. Katso doulakoordinaattorin yhteystiedot. Mistä apua -sivulta
”Doula sai oloni turvalliseksi synnytyksessä.” Lue äidin tarina
”Doula tiesi miten ”homma etenee”, ensikertalaisena kaikki oli uutta. Doula tuki niin äitiä kuin isääkin, piti huumorin yllä ja kannusti, rohkaisi ja piti kädestä kiinni -lujasti. Oli sydäntä lähellä oleva ihminen.” (synnyttänyt äiti)
Doulasta on apua
Tutkimukset osoittavat, että doulan läsnäolo:
- lisää normaalin alatiesynnytyksen todennäköisyyttä
- lyhentää synnytyksen kesto
- vähentää lääkkeellistä kivunlievitystä, imukuppi- tai pihtiavustuksia ja keisarileikkauksia
- parantaa synnytyskokemusta
- vähentää matalia Apgarin pisteitä saavien vastasyntyneiden määrää.
(Lehtonen, L. 2019. Duodecim)
Miten saan vapaaehtoisen doulan?
Vapaaehtoisen doulan voi saada ottamalla yhteyttä oman alueen doulien yhteyshenkilöön, doulakoordinaattoriin, missä tahansa vaiheessa raskautta. Vapaaehtoista doulaa voi pyytää silloin, kun perheellä on erityisen tuen tarve. Tällainen voi olla esimerkiksi vaikea taloudellinen tilanne, synnyttäjä on alle 18 -vuotias, turvapaikanhakija tai perheessä on vakava päihde- tai mielenterveysongelma tai jokin muu erityinen syy. Omasta tilanteesta ja tuen tarpeesta voi keskustella paremmin, kun on yhteydessä doulakoordinaattoriin.
Doulan palvelu on yleensä perheelle ilmaista, mutta joskus siitä veloitetaan muutama kymppi kulukorvauksia.
Vapaaehtoisilla doulilla on koulutus ja säännöllinen tuki tehtävään
Vapaaehtoiset synnytystukihenkilöt yhdistyksissämme koulutetaan doulan tehtävään ja heillä on mahdollisuus osallistua säännöllisiin vapaaehtoisdoulien tapaamisiin, jotka kokoontuvat kuukausittain. Tapaamisissa voi oppia toisilta, jo kokeneemmilta doulilta sekä saada paljon tietoa odotuksesta ja synnytyksestä. Lisäksi vapaaehtoisdoulilla on mahdollisuus saada tarvittaessa henkilökohtaista työnohjauksellista tukea.
Vapaaehtoisdoulatoimintaa koordinoivat sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset, jotka toimivat vapaaehtoisdoulakoordinaattoreina Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksissä.
Lue myös
Doula on synnytyksessä läsnä
Vapaaehtoisdoula on tukena synnytyksessä
Doula lisää turvallisuudentunnetta synnytyksessä
On suuri kunnia saada olla doula
Vapaaehtoinen doula -esite löytyy suomen, englannin, ranskan, venäjän, somalin, persian, burman sekä arabian kielillä täältä: https://issuu.com/ensi-jaturvakotienliitto
Sairaalat, joissa yhdistyksemme vapaaehtoisdoulat toimivat synnytystukena:
Helsinki, Helsingin ensikoti ry:n Doulat: kaikissa husin alueen sairaaloissa: Naistenklinikka, Espoon Sairaala, Lohjan sairaala sekä Hyvinkään sairaala
Hämeenlinna, Kanta-Hämeen perhetyö ry:n Doulat: Synnytyssairaala on useimmiten Kanta-Hämeen keskussairaala mutta välillä se voi olla Hyvinkään ja Lohjan sairaala. Kanta-Hämeen alueelta Hämeenlinna, Riihimäki, Forssa, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Janakkala, Jokioinen, Loppi, Tammela ja Ypäjä
Iisalmi, Ylä- Savon Ensi- ja turvakotiyhdistys ry:n Doulat: Kuopion yliopistollinen sairaala ja Kajaanin sairaala Ylä- Savon alueelta: Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi, Vieremä, Lapinahti, Pielavesi
Jyväskylä, Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry:n Doulat: Jyväskylän sairaala Nova
Kauhajoki, Etelä-Pohjanmaan Ensi- ja turvakotiyhdistys ry:n Doulat: Seinäjoen keskussairaala
Kotka, Kymenlaakson Ensi- ja turvakotiyhdistys ry:n Doulat: Kymenlaakson keskussairaala
Kuopio, Kuopion Ensikotiyhdistys ry:n Doulat: Kuopion yliopistollinen keskussairaala, KYS
Lahti, Lahden ensi- ja turvakoti ry:n Doulat: Päijät- Hämeen keskussairaala
Lappeenranta, Etelä-karjalan perhetyön kehittämisyhdistys ry:n Doulat: Etelä-Karjalan keskussairaalassa, EKKS
Oulu, Oulun ensi- ja turvakoti ry:n Doulat: Oulun yliopistollisessa sairaalassa, OYSS
Outokumpu, Perheidenpaikka ry:n Doulat: Tällä hetkellä ei vapaaehtois- Doula toimintaa
Rovaniemi, Lapin ensi- ja turvakoti ry:n Doulat: Lapin keskussairaala
Tampere, Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n Doulat: Tampereen yliopistollisessa sairaalassa, TAYS
Turku, Turun ensi- ja turvakoti ry:n Doulat: Turun yliopistollinen keskussairaala, TYKS