Pitkä liittomme päättyi eroon. Päätös erosta ei syntynyt todellakaan helposti. Itse asiassa vasta toisella yrittämällä siitä tuli lopullinen. Lasten vuoksi yritimme pitää liiton koossa, mutta loppujen lopuksi lasten(kin) kannalta ero oli kuitenkin se parempi ratkaisu. Kahteen kotiin jakaantumisen jälkeen alkoi nousta kysymyksiä mieleeni: Miten tästä nyt eteenpäin? Miten pystymme hoitamaan yhteisten lastemme asiat parhain päin? Miten asiat nyt oikeastaan kuuluisi hoitaa? Minusta tuntui, etten osannut näitä asioita itsekseni saada järkevälle tolalle. Koska ero oli vielä niin tuore asia, eivät keskustelukanavat lasten isän kanssa olleet todellakaan oikein auki.
Olin jo jonkin aikaa miettinyt asioita itsekseni ja ehkä vähän rasittanut näillä mietinnöillä läheisiänikin, kunnes minulle suositeltiin Vanhemman neuvo -ryhmää. Ryhmä oli sopivasti alkamassa ja haastattelun jälkeen pääsin mukaan. Lähdin ryhmään sillä ajatuksella, että jospa saisin jotain vinkkejä miten saada hoidettua asioita entisen puolison kanssa. Ryhmässämme oli 6 henkilöä, sekä isiä että äitejä, etä- ja lähivanhempia eli oikein hyvä kokoonpano. Kylläpä jännitti mennä ensimmäiseen tapaamiseen! Minkälaisia muut ryhmäläiset oikein olisivat? Entä minkälaisia tilanteita heillä oli elämässään? Jo ensimmäisestä kerrasta lähtien oli ryhmässä jotenkin helppoa ja turvallista kertoa asioita hyvinkin avoimesti, olivathan kaikki ryhmässä keskusteltavat asiat luottamuksellisia. Tilanteemme olivat hyvinkin erilaisia ja aika pian huomasin, että oma tilanteeni oli ns. helpoimmasta päästä. Välillä jopa tuntui siltä, että voinkohan minä edes kertoa omia kokemuksiani, kun joillakin ryhmäläisillä oli niin paljon vaikeampia tilanteita entisten puolisoiden kanssa.
Ryhmän vetäjillä oli jokaisen kerran aluksi alustus jostain eroon ja vanhemmuuteen liittyvästä asiasta ja nimenomaan lasten näkökulma mielessä pitäen. Tämän jälkeen meidät jaettiin pienempiin ryhmiin keskustelemaan päivän aiheeseen liittyvistä kysymyksistä. Ja miten antoisia nämä keskustelut olivatkaan! Erityisesti koin hyödylliseksi sen, että ryhmässä oli isiäkin. Teki hyvää kuulla asioita myös miehen ja isän näkökulmasta, joka voi poiketa hyvinkin paljon omasta ajattelutavasta. Opin ymmärtämään lasteni isääkin paremmin.
Ryhmän ohjaajat osasivat upeasti johdatella meidät ryhmäläiset aina päivän aiheeseen ja pitivät keskustelun ohjat käsissään. Jokainen ryhmäläinen sai mielestäni puhua asioistaan juuri hänelle sopivalla tavalla ja jokaista kyllä kuunneltiin! Ryhmässä ei säästynyt kyyneliltä eikä naurulta, toisten tarinoita ja asioita kuunnellessa tunteet kyllä elivät vuoristorataa.
Mitä koen saaneeni ryhmästä? Tunnen osaavani nyt paremmin miettiä asioita lasteni näkökulmasta. Jos lasten kuullen tahattomastikin puhuu väärällä tavalla heidän toisesta vanhemmastaan, voi turhaan pahoittaa lapsen mielen ja lapsi voi joutua miettimään jopa ns. puolen valitsemista. Jopa sellaisella pieneltä tuntuvalla asialla kuin mitä nimitystä käytät entisestä puolisosta erityisesti lasten kuullen, voi olla iso merkitys. Onko hän “exä” vai esim. “lasten isä”.
Kuohuvien tunteiden keskellä ei välttämättä ole aina niin helppoa muistaa, että se entinen puoliso on kuitenkin lapsille hyvä isä! Omat tunteet ja puheet on syytä opetella pitämään kurissa lasten läsnäollessa ja pyrkiä pitämään käytös mahdollisimman neutraalina esim. vaihtotilanteissa. Omalta kohdaltani voin helpotuksekseni sanoa, että alkuvaikeuksien jälkeen meillä on tällä hetkellä lasten isän kanssa todella hyvät välit. Pystymme hoitamaan lasten asioita varsin mallikkaasti, jopa minulle ne vaikeat rahakeskustelutkin saadaan yleensä hoidettua ilman ongelmia. Pitää vaan muistaa pitää asiat asioina ja tunteet niiden ulkopuolella. Luulenpa, että tämä kaikki heijastuu lastemme olotilaankin. Kummankin vanhemman luona on hyvä olla eikä tarvitse pelätä riitoja tai mykkäkoulua vanhempien välillä.
Suosittelen lämpimästi ryhmää eronneille äideille ja isille, jotka haluavat toimia yhdessä toisen vanhemman kanssa lasten parhaaksi. Asioiden ei tarvitse olla edes kovin solmussa, ryhmään osallistumista voisi ajatella myös ennaltaehkäisynä.
“Kirjoittaja on Vanhemman neuvo -ryhmään osallistunut äiti”
