Sinä sade saapuvainen. Alat monin tavoin: hiljalleen, yllättävästi, tuloasi tehden, vaivihkaa, rajusti, kirkkaalta taivaalta.. Et kysy lupaa kastellessasi seesteisen hetken viettäjän. Tulet ja menet mielesi mukaan ja jätät ympäristöön jälkesi – joko mutavelliä, tai ah, mitä raikkautta!
Luonteesi on mystinen. En pääse selville kasvoistasi, välillä tunnut pehmeältä, välillä taas rankaiset tuhansien neulojesi voimin. Välillä olet kuin yhtenäinen kosteus, jolloin pisaroitasi on mahdoton erottaa. Olet lämmin syli jossa voi kulkea. Sitten vaihdatkin suuntaa ja tiputtelet vain yksittäisiä, suuria piskoja. Olet vaikeasti ennakoitava, satunnainen. Muutat muotoasi niin, etten aina pysty edes huomaamaan oletko läsnä vai poissa, matkalla vai jäämässä.
Yhden kerran istuin laiturilla kun tulit. Kiirettä ei ollut ja pysyitkin ylläni pitkän aikaa. Hiljalleen aloin palella ja oli lähdettävä etsimään suojaa. Kastuin läpimäräksi ja tarvitsin lämpöä. Tiesin mitä tehdä ja mihin mennä. Lämmön tuotti rauhaisassa suojassa minua odottamaan sytytetty tuli. En palannut enää luoksesi, katselin vain kauempaa. Toisen kerran tulit kesken puuhastelujen. Ärsyynnyin ja kirosin sinut. Aika oli väärä, enkä jaksanut seuraasi joka esti touhuni. Hiukseni menivät solmuun ja vaatteeni sekaisin, enkä nähnyt eteeni. Oli pakko pysähtyä. Valtavaan ryöppyysi ei ollut olemassa suojaa, tunsin oloni yksinäiseksi ja tiesin tarvitsevani lämpöä. Silloin olin keskelläsi, enkä tiennyt miten selviän eteenpäin.
En tiedä miksi tulet, en tiedä mistä tulet, en tiedä ajankohtaa enkä paikkaa. Onneksi en. Tarjoat haasteita joita on mahdoton ennakoida. Tulet toisinaan ystäväsi tuulen kanssa, yhteisesti yllytte myrskyksi jonka raivoa pystyvä väistää. Ystäväsi tuo tuntusi joskus pitkienkin matkojen takaa, silloin ympäristö voi enteillä saapumistasi. Vaikutat allasi oleviin vaihtelevin tavoin myös mentyäsi, osa arvostaa, osa noituu, aina. Pysyessäsi pitkään imet energiaa, olet vaarallinen, hukutat allesi. Olet musta hevonen, kaunis ja väkevä yhtäaikaa. Olet yhteydessä ympäristöön tavalla, joka vie elämää eteenpäin, tauotat. Teet ilman helpoksi hengittää, tarjoat viilennystä ja solujen ravintoa. Ilman sinua kuivuus valtaisi maan. Ilman sinua aurinko ei loistaisi niin lumoavasti. Ilman sinua olisi vaikea tietää miten tärkeä on turvallinen suoja, miten tärkeä on toisen tekemä tuli, miten tärkeä on voida itse sytyttää ja ylläpitää tulta jotakuta toista varten.
Osut peitettyihinkin pintoihin. Tunkeudut paikkoihin joita on sinulta suojattu, pääsysi on pyritty estämään ja silti saapuilet salamyhkäisesti. Kosketuspinnat suhtautuvat tuloosi värjäytymällä, puhdistumalla, kulumalla, rikkoutumalla, levenemällä, sulkeutumalla, kätkeytymällä. Toiset särkyvät heti, toiset kestävät pitkään. Aina käyntiäsi ei huomaakaan. Toisinaan herätät ja pinnat alkavat elää vasta tultuasi. Et jätä ennalleen. Sinua varten on varauduttu, sinua on varrottu, tanssittu. Usein toistuvana, jatkuvana olet liikaa, täysin poissaolevana usein tarpeellinen. Olosuhteista riippuen viivyt hetken tai kauemmin.
Sade, sieluni maisema. Harmaan ulkomuotosi takaa avautuvat värit. Vain sinä voit luoda riemullisen kaaren ja sen päähän mitä uskomattomampia aarteita. Vain sinä voit lavastaa kyyneleet esille piiloon. Et ole osa minua, et liity minuun, mutta osoitat paikkani. Kiehdot minua arvaamattomuudellasi, löydät reittejä jotka vaikuttavat mahdottomilta. Sinä villi ja vapaa – kunnioitan sinua! Kohdatessamme tarvitsen jonkun josta pitää kiinni, sillä sinä, olet pitelemätön.
Terhi Rintamäki 29.6.2016
