Avaan oven, jossa lukee isoin kirjaimin ”Perhesuhdeväkivalta ei katso kelloa”. Uusi arki on alkanut, sillä olen aloittanut työn turvakodin ohjaajana noin kuukausi sitten.
Näin keväällä työpaikkailmoituksen, jossa haettiin uusia työntekijöitä turvakotiin. Ajattelin silloin, että turvakotityö voisi olla juuri minulle sopiva työ, sillä haluni päästä auttamaan ihmisiä elämän vastoinkäymisessä tuntui minulle sopivalta työltä. Erityisesti ihmisten auttaminen lähisuhdeväkivaltaan liittyvissä asioissa, tuntui minulle tärkeältä.
Kun astun sisälle taloon, kuulen ihmisten puheensorinan. Työkaverit moikkaavat minua iloisesti tullessani työvuoroon. Päivä lähtee mukavasti käyntiin teekupin äärellä, samalla kun edellisessä vuorossa olevat työntekijät kertovat minulle raportin edellisen illan ja aamun tapahtumista. Työpaikalle on mukava tulla, kun tietää vastassa olevan mukavia työkavereita. Huumori on tämän porukan vahvuus. Vaikka työtä tehdään vakavien asioiden parissa, kuuluu talon käytävillä ja huoneissa myös välillä nauru ja ilo.
Raportin jälkeen menen tervehtimään asiakasta. Juttelemme arkisista asioista sekä tämän hetken tuntemuksista, jotka nousevat pintaan keskustelun aikana. Turvakodin työntekijänä annan asiakkaalle kriisiapua, neuvontaa ja ohjausta. Turvakoti on lyhytaikainen turvapaikka jossa annetaan ihmiselle suoja väkivallalta sekä apua väkivallan lopettamiseen. Teemme säännöllisesti yhteistyötä poliisin, rikosuhripäivystyksen ja kaupungin sosiaalipalveluiden kanssa.
Ruoka on valmis ja on aika syödä päivällistä. Istumme pöydän äärelle ja alamme syödä. Yhdessä syöminen vahvistaa yhteisöllisyyttä. Ruuan äärellä juttelemme usein mukavista arkipäiväsistä asioista. Jokaisen asiakkaan tarina ja tausta on erilainen mutta silti löydämme puheenaiheita, joihin kaikki voivat halutessaan liittyä. Ruuan jälkeen päätämme asiakkaan kanssa käydä ulkona kävelemässä. Sitä ennen neuvon toiselle asiakkaalle miten pyykinpesukone toimii ja asiakas laittaa pyykkinsä pyörimään.
Päivä lähenee 
loppua. Puhelin alkaa soida. Ihminen soittaa ja kertoo kokeneensa lähisuhdeväkivaltaa. Hänen puolisonsa on uhkaillut ja käyttänyt fyysistä väkivaltaa häntä kohtaan. Kuuntelen ja ohjaan asiakasta tulemaan turvakodille. Ilmoitan muille työntekijöille soitosta ja jäämme odottamaan asiakkaan tuloa.
Tilanne turvakodissa voi muuttua yhden puhelimensoiton tai ovikellon soimisen jälkeen. Ikinä ei tiedä, koska uusi asiakas tulee. Siihen voi mennä minuutteja, tunteja, päiviä tai viikkoja mutta aina siihen on oltava valmiina. Jokainen päivä on erilainen, eikä ikinä työvuoroon tullessa tiedä minkälainen päivä on loppujen lopuksi tulossa.
Ajatukseni työstä ovat hiukan muotoutuneet siitä, kun hain työpaikkaa. Kuukauden aikana olen oppinut paljon turvakoti- ja väkivaltatyöstä mutta varmasti tulevat kuukaudet ja vuodet opettavat minua vielä lisää. Yksi ajatus on kumminkin vain vahvistunut. Täällä ihminen, joka on kokenut lähisuhdeväkivaltaa, ei jää yksin asian kanssa, vaan saa tukea, turvaa ja apua!
On aika lähteä kotiin työvuoron päätteeksi ja huikkaan ovelta heipat työkavereille. Huomenna on taas uusi työvuoro tiedossa mutta millainen? Sitä en vielä tiedä.
29.6.2018 Hanne-Riina Jokkala
