”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus”

Maailma on kaunis -laulun koskettavat sanat ovat usein olleet ajatuksissani tänä kiihkeänä koronakeväänä. Maailman myllertäessä on ollut merkityksellistä säilyttää tilaa unelmille. Unelmat sisältävät aina toivon tulevasta: paremmasta, erilaisesta, tavoiteltavasta.

Toivo saa meidät tekemään hyvää. Tästä yhtenä esimerkkinä voisi olla yhdistyksemme talkoot 4.6.2020. Meitä oli yli kolmekymmentä henkilöä tekemässä hyvää. Pyyteettömästi, halusta ilahduttaa toisia ja itseä. Lapin ensi- ja turvakodin piha siisti kasvonsa iloisten, puuhakkaiden osallistujien siivittämänä.

Talkootuntien päättyessä kätten tulokset olivat konkreettisesti näkyvissä. Osallistujien ilo ja tunne yhteisestä tekemisestä oli käsin kosketeltavaa. Toivo tulevasta kesästä, asteittain vapautuvista kokoontumisohjeista, ilo tavata toisia sekä olla yhdessä siivittivät keskusteluja.

Kuten Maaret Kallio kirjoittaa, toivo edellyttää ihmiseltä aktiivisuutta ja toivon tavoittelemista, mutta samalla se on ehto tekemiselle. Me pyrimme kohti parempaa, kun meillä on toivo siitä, että voimme vaikuttaa asioihin.

Toivo kauniista kesästä kannusti meitä yhteiseen tekemiseen. Kesän kynnyksellä muun muassa pihan siistiminen, kukkien istuttaminen ja kasvattaminen, niiden kasvun seuraaminen kuvastaa itselleni mahdollisuuksia. Koskaan ei voi tarkasti tietää, millaisia kukkia taimista kehittyy, mutta mahdollistamalla suotuisat olosuhteet toivo kauniista elää.

Ja ellei meillä olisi unelmia, olisiko meillä toivoa. Toivo tarjoaa meille mahdollisuuden kurottaa kohti hyvää – aineetonta tai aineellista, mikä kulloinkin on kenenkin unelma. Siihen meille tekee tilaa mielen vapaus, luovuus ja kauneuden huomaaminen ympäröivässä maailmassa.

” On vapautta vaistota viesti suuremmasta
Ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä.”

Unelmien ja toivon täyteistä kesää kaikille!