Moni meistä kohtaa elämänsä aikana tilanteen, jolloin jotain yllättävää ja järkyttävää tapahtuu. Tällöin apua ja tukea on tarjolla, eikä yksin tarvitse jäädä. Rovaniemellä sijaitseva Kriisikeskus tarjoaa keskusteluapua tilanteessa, jossa omat selviytymiskeinot eivät toimi tai ne eivät riitä. Kriisikeskuksesta saa apua maksuttomasti, luottamuksella ja halutessa nimettömänä.
Kriisikeskuksessa asiakkaan asiaa käsitellään myötätuntoisesti, rauhallisella asenteella ja yksilöllinen elämäntilanne huomioiden. Keskustelujen myötä pyritään syventämään tunnetta vaikutusmahdollisuuksista omassa elämässä ja lisäämään elämänhallinnan keinoja. Käyntien aikana voi saada uusia näkökulmia omaan elämäntilanteeseen, tukea omille ajatuksille tai vahvistusta luottamukseen tulevaisuutta kohtaan. Esimerkiksi suru on raskas kantaa yksin ja keskustelujen kautta voi syventyä tunne siitä, että ei ole erillään muista ihmisistä järkyttävän tapahtuman jälkeen. Tilanteissa, joissa elämänhallinnan tunne on kokenut särön, keskustelu toisen ihmisen kanssa tuo parhaimmillaan kokemuksen ymmärryksestä ja yhteenkuuluvuudesta muiden kanssa.
Kriisikeskukseen voi tulla asiakkaaksi yksin, puolison tai perheen kanssa. Lyhytkestoiseen tukeen kuuluu asiakaslähtöinen ote, jossa asiakkaan tarpeet tapaamishetkellä ovat etusijalla. Tarvittaessa selvitetään asiakkaan kanssa yhdessä jatkotuen tarve ja ollaan mukana saattamassa asianmukaisen avun piiriin. Tarpeenmukainen apu voi tarkoittaa Kriisikeskuksessa järjestettäviä yksilökeskusteluja tai vertaistukiryhmiä, mutta myös ohjausta muiden sosiaali- tai terveydenhuollon toimijoiden tarjoamiin palveluihin. Tärkeintä on löytää oikeanlaista apua kyseessä olevaan elämäntilanteeseen.
Kriisikeskuksesta voit varata ajan helpoiten soittamalla numeroon 040 553 7508.