Vauvapysäkki –ryhmä on vauvaa odottaville perheille kehitetty ryhmä, jossa valmistaudutaan vauvan syntymään ja pohditaan keinoja säädellä stressiä sekä tunnistaa omia tapojaan toimia erilaisten arjen huolten keskellä. Ryhmässä nostetaan esille voimavaroja, jotka kannattelevat ja suojaavat uudessa elämäntilanteessa sekä keskustellaan vanhemmuuteen liittyvistä teemoista ja harjoitellaan tietoisuustaitoja Mindfulness-harjoitusten kautta. Tietoisuustaidot ovat taitoja, jotka auttavat keskittymään meneillään olevaan hetkeen hyväksyvästi sekä tukevat vanhemman ja vauvan hyvinvointia. Tietoisuustaitoja harjoittelemalla on mahdollista oppia stressin hallintaa sekä myötätuntoista ja joustavaa suhtautumista itseen ja toisiin.   

Miksi omaan stressiin tai huolestuneisuuteen on niin tärkeää kiinnittää huomiota juuri raskausaikana, että sitä varten on kehitetty oma ryhmä? Raskaus ja vanhemmaksi tulo ovat yksi suurimmista muutoksista ihmisen elämän aikana. Stressi ja huolet kuuluvat ihmisen elämään, mutta pitkään jatkuva ja voimakas stressi on haitallista niin vauvaa odottavalle äidille, kuin myös masussa kasvavalle tai jo syntyneelle vauvalle. Stressi haastaa vanhemman itsesäätelykykyä ja pahimmillaan vaikuttaa haitallisesti vanhemman kykyyn hallita omia tunteita tai toimia vuorovaikutustilanteissa sekä tulkita vauvan viestejä. Myös silloin vanhemmalla voi olla haastavaa rauhoitella rauhatonta vauvaa, jos on itse lapsuudessaan jäänyt vaille aikuisen tukea ja turvaa. Uusia itsesäätely- ja stressinhallinnan keinoja on kuitenkin mahdollista oppia ja luoda uusia toimintamalleja vanhojen tilalle. Tähän tarpeeseen Vauvapysäkki-ryhmät antavat työkaluja. 

Vauvapysäkki-ryhmä on kehitetty Stressistä säätelyyn– hankkeessa (2020-2022) ja me täällä Vauva- ja pikkulapsiperheiden avopalvelussa olemme saaneet perehtyä ryhmämalliin kouluttautumalla sen ohjaajiksi viime syksystä lähtien.  Matka tähän asti on ollut todella mielenkiintoinen ja innolla odotamme, että pääsemme polkaisemaan ryhmän käyntiin. Kevään 2024 Vauvapysäkki-ryhmä kokoontuu verkossa, Teams-alustalla, torstaisin 14.3.-18.4.2024 kello 16.30-19.00 yhteensä 6 kertaa ja kaksi kertaa vauvan syntymän jälkeen (ajankohdat sovitaan ryhmän kanssa sen loppupuolella). Ryhmään kannattaa hakeutua erityisesti, jos tunnistaa itsessään herkkyyttä huolestuneisuuteen, ahdistuneisuuteen tai stressaavuuteen, ja haluaa löytää keinoja tasapainoisempaan odotus- ja vauva-aikaan, mutta jokainen vauvaa odottava hyötyy stressinsäätelytaitojen karttumisesta. Ihanteellisinta on aloittaa ryhmä toisella raskauskolmanneksella (noin 14-22 viikolla). 

Ilmoittautuminen on auki 25.2.2024 asti. Ryhmän koko on 6-8 henkilöä. Ryhmä on ryhmäläisille maksuton. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Vauva- ja pikkulapsiperheiden avopalvelu: 0401245772 / avopalvelu@lapinentu.fi