Olemme tavallinen työssäkäyvä perhe, sekä olemme terveitä. Ajatus oli myös, että emmehän me voi tarvita apua, kyllä meidän pitää pärjätä kun kaikki on muuten niin hyvin. Meillä ei ollut vauvan kanssa yhtään pidempää nukuttua pätkää yössä yhdeksään kuukauteen. Hän heräili 10-15 kertaa yössä itkien ja huutaen. Ainut keino millä rauhottui oli antaa rintaa, eikä sekään läheskään aina toiminut. Olimme epätoivoisia ja elimme väsymyssumussa.
Olimme koittaneet erilaisia unikouluja. Kaikki epäonnistuneesti koska olimme kummatkin vanhemmat niin väsyneitä ettei voima riittänyt pitää unikoulua loppuun asti. Useana yönä olimme nukkuneet vain muutaman tunnin tai pari.
Lääkärissä olimme käyneet useaan otteeseen, mutta lapsi oli kaikin puolin terve, eikä mitään ilmennyt mikä voisi herättää hänet niin monta kertaa yössä. Rytmit ja ruokailuajat oli kunnossa, sekä päivät oli vauvan kanssa todella helppoja ja ihania. Niillä olin jaksanut sinnitellä sen 9 kuukautta unettomuutta.
Enää ei ollut kerta kaikkiaan toivoa, eikä uskoa itseen että jaksaisin enää yhtään yötä kuunnella itkua. Maailma muuttui melko synkäksi. Silloin päätin katsoa ”viimeisen kortin”. Lähdimme Rovaniemen ensikodille. Aluksi oli korkea kynnys lähteä, tuntui äitinä epäonnistuneelta sekä matka oli pitkä.
Olimme todella tervetulleita. Apua tarjottiin koko ajan, muutama päivä kesti että olin valmis ottamaan apua vastaan. Henkilökuntana oli niin sydämmellisiä ihmisiä että pian tuntui jo kodilta.
Saimme uniohjaajan kanssa tapaamisen ja teimme selkeän suunnitelman tuleville öille. Minä sain levätä ja yöhoitaja hoiti vauvan heräämiset todella lempeällä unikoulu menetelmällä, kolme ensimmäistä yötä. Tiesin myös että jos vauva itkee kauan tai paniikin omaisesti, vauva tuodaan minulle, josta tuli hyvä ja turvallinen olo.
Minulla oli kuitenkin hyvin epäluuloinen olo että unikoulu toimisi. Mutta jo ensimmäisensä yönä vauva oli herännyt vain 4 kertaa. Viidentenä yönä vauva heräsi vain kerran.
Jaksosta oli meille valtavan suuri apu. Näin jälkeen päin ajattelen että olisi pitänyt hakea apua paljon aiemmin ja suostua ottamaan apua vastaan. Tulevaisuudessa ainakin tiedän etten aio tämmöisessä tilanteessa enää sinnitellä viimeisillä voimillani, kun on mahdollista päästä lepäämään ja saada konkreettista apua ammattilaisilta, ketkä tekevät arvokasta auttamista ja ohjaamista työkseen. Minun jaksaminen ja hyvinvointi on myös vauvani suuri etu.
Meillä tuli henkilökuntaa kova ikävä kun jakson päätyttyä palasimme kotiin. Saimme paljon tukea ja seuraa, mikä auttoi myös jaksamaan ja palautti toivoa.
Jakson jälkeen kotiinpaluu oli jännittävää mutta yöt sujuivatkin melko hyvin. Saimme edelleen tukea uniohjaajalta sekä ensikodin ohjaajilta puheluiden muodossa. Ajatus omasta keskeneräisyydestä äitinä muuttui paljon hyväksyvämmäksi, tämä on jatkuvaa kehitystä ja oppimista. Ei todella tarvitse pärjätä yksin uupumuksen ja väsymyksen keskellä, vaan on tärkeää oppia ottamaan apua vastaan sekä pyytämään sitä.
Olen kovin onnellinen siitä että lähdimme katsomaan sen ”viimeisen kortin”.
~Äiti
Vauva- ja pikkulapsiperheiden avopalvelu tarjoaa tukea, ohjausta ja neuvontaa vauvan unipulmiin matalan kynnyksen periaatteella.
Kääntymällä terveyden- tai sosiaalihuollon puoleen, voit keskustella mahdollisuudesta univalverytmitys -jaksoon.
