HEI VAUVAA ODOTTAVA ÄITI! 

Järjestämme Hoivaa ja Leiki- etäryhmiä vauvaa odottaville äideille kerran vuodessa. Ryhmässä tutustutaan masuvauvaan hoivan, laulun ja kosketuksen kautta. Myönteiset kokemukset masuvauvasta tukevat hyvän vuorovaikutussuhteen ja turvallisen kiintymyssuhteen kehittymistä vauvan synnyttyä. Tule mukaan keskustelemaan raskauteen ja vanhemmuuteen liittyvistä asioista ja tekemään erilaisia leikkisiä hyvänolon harjoituksia. Ryhmä kokoontuu neljä kertaa ja on maksuton. Seuraavan ryhmän ajankohta tarkentuu myöhemmin.

Masuvauvan kokemusmaailmaan tutustuminen on ensiaskel vanhemman ja vauvan yhteyden kehittymiselle. Varhainen yhteys on hyvä pohja toimivan vuorovaikutussuhteen ja turvallisen kiintymyssuhteen kehittymiselle vauvan synnyttyä. Äidin kyky asettua vauvan tarpeiden äärelle ja pohtia vauvaa omana itsenään tukevat lapsen tervettä kehitystä. Tähän kaikkeen ryhmässä pyritään antamaan eväitä.  

Ryhmässä keskitytään sekä masuvauvaan että äitiin. Masuvauvaan tutustutaan hoivan, leikin, laulun ja kosketuksen kautta sekä tutkitaan vauvan elämää kohdussa herättelemällä hänen aistejaan. Äideille ryhmä on pysähtymispaikka, jossa voi tutustua omaan tapaan kasvaa äitiyteen. Äidit voivat pohtia esimerkiksi millaista hoivaa olen saanut lapsena ja millainen vanhempi haluan lapselleni olla. Tärkeää on tunnistaa omia vahvuuksia ja selviytymiskeinoja vanhempana.