Lähisuhteessa tapahtuva väkivalta on tilastojen mukaan yllättävän yleistä. Jokainen meistä vähintäänkin tuntee jonkun, joka jossain vaiheessa elämäänsä on kokenut väkivaltaa nykyisen tai entisen kumppaninsa taholta. Pitkään väkivaltatyötä tehneenä usein unohtuu, ettei kaikille väkivaltailmiöön liittyvä tieto kuitenkaan ole itsestään selvää.
Vuosien saatossa olemme toistuvasti törmänneet ennakkoluuloihin ja -oletuksiin, jotka liittyvät turvakotityöhön, asiakkaisiin ja lähisuhdeväkivaltaan. Halusimme koota yhteen tyypillisimmät heitot tuttavien ja jopa viranomaisten suusta, ja vastata näihin heittoihin oman näkemyksemme mukaan. Toivoisimme, että tiedon ja ymmärryksen lisääntyessä turvakodin kynnys madaltuisi juuri niin matalaksi, kuin sen kuuluisikin olla.
Myytti 1. “Turvakotiasiakkaat ovat äitejä ja pieniä lapsia.”
Totta on, että suuri osa turvakotiin tulevista asiakkaista ovat äitejä lapsineen, mutta turvakotiin hakeutuu paljon asiakkaita myös yksin ilman lapsia. Viimeisen vuoden aikana Lapin turvakodissa asiakkaiden ikähaitari on ollut 0–85 vuotta. Joka vuosi osa asiakkaistamme on miehiä. Valtakunnallisesti miesten osuus turvakotiasiakkaista on noin 9 %.
Suomen 29 turvakodissa työskentelee väkivalta- ja kriisityöhön kouluttautuneita sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia. Mielikuvaa turvakodista vain äitien ja lasten auttamistahona ylläpitää turvakotien pitkä yhteinen historia ensikotien kanssa. Vuodesta 2015 lähtien turvakodit ovat kuitenkin eriytyneet ensikodeista omiksi yksiköikseen, joiden tehtävä on auttaa väkivaltaa läheisessä ihmissuhteessa kokevia ihmisiä ja perheitä. Nykyään valtiorahoitteisia turvakoteja ylläpitää Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten lisäksi muutkin toimijat.
Myytti 2. “Turvakotiin mennään silmä mustana.”
Turvakotiin tulevista asiakkaista huomaa vain harvoin päällepäin, että he ovat kokeneet väkivaltaa. Vakavastakaan väkivallasta ei aina jää näkyviä jälkiä, ja toisaalta kaikki väkivalta ei ole fyysistä. Fyysisen väkivallan lisäksi väkivalta voi olla esimerkiksi henkistä piinaamista, seksuaalisuutta loukkaavia tekoja tai vainoamista.
Fyysinen väkivalta ei ole ainoa syy hakeutua turvakotiin, vaikka usein fyysistä väkivaltaa tai vähintäänkin vakavaa uhkailua on usein tapahtunut jo toistuvasti ennen kuin tilanteeseen ollaan valmiita hakemaan apua. Myös väkivallan uhka läheisessä ihmissuhteessa riittää turvakotiin tulon perusteeksi. Turvakotiin tulevat ihmiset ovat usein osanneet ennakoida väkivaltaa ja tulevat turvakotiin silloin, kun ovat kokeneet kodin ilmapiirin uhkaavaksi ja alkaneet pelätä, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Myytti 3. “Turvakodissa olevilla asiakkailla on ongelmia muutenkin ihan kaikessa.”
Turvakotiin tullaan myös niistä “hyvistä perheistä”. Suurin osa asiakkaista tulee turvakotiin omasta aloitteestaan ilman minkään viranomaistahon ohjausta. Asiakas ei tule turvakotiin esimerkiksi rahattomuuden, asunnottomuuden tai vanhemmuuden haasteiden vuoksi, vaan siksi, että tarvitsee turvaa. Turvakotiin tullaan hyvin erilaisista taustoista ja elämäntilanteista, eikä tyypillistä turvakotiasiakasta ole. Ainoa yhdistävä tekijä kaikilla turvakodin asiakkailla on läheisessä ihmissuhteessa koettu väkivalta tai sen uhka.
Turvakotiasiakkaalla ei välttämättä ole minkäänlaista kontaktia sosiaalitoimeen, eikä sille aina ole jatkossakaan tarvetta. Jos tarvetta muille palveluille kuitenkin on, turvakodissa autetaan asiakasta saamaan itselleen ja perheelleen tarvitsemansa palvelut. Turvakodin työntekijät tekevät tiivistä yhteistyötä mm. lastensuojelun, poliisin ja rikosuhripäivystyksen kanssa.
Myytti 4. “Turvakodissa lapset otetaan huostaan.”
Lastensuojelullisesta näkökulmasta turvakotiin hakeutumista ei koskaan katsota huonona asiana, vaan osoituksena vanhemman valmiudesta hakea muutosta perheen tilanteeseen. Turvakotiin tulo ei missään nimessä ole merkki huonosta vanhemmuudesta vaan päinvastoin.
Turvakodin henkilökunnalla on lainmukainen velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus kaikista turvakotiin tulevista perheistä, joissa on alaikäisiä lapsia. Lastensuojeluilmoituksesta ei kuitenkaan automaattisesti seuraa lastensuojelun asiakkuutta. Keskustelemalla lastensuojeluun liittyvästä lainsäädännöstä ja sosiaalitoimen mahdollisuuksista tukea perheitä uskomme, että olemme onnistuneet hälventämään asiakkaiden pelkoja lastensuojelua kohtaan.
Turvakodin henkilökunnalla ei ole valtaa päättää lasten asumisesta, eikä lasten tapaamisista toisen huoltajan kanssa. Päätökset näistä asioista tekevät lähtökohtaisesti lapsen huoltajat. Turvakodin toimintaperiaatteisiin kuuluu, että vaikeistakin asioista keskustellaan avoimesti, ja asioita hoidetaan yhdessä myös lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden suuntaan.
Myytti 5. “Miten sie uskallat olla siellä töissä?”
Nimensä mukaisesti turvakoti on turvallinen työpaikka, ja vaaratilanteet ovat erittäin harvinaisia. Turvakoti on kodinomainen paikka, jossa turvakodissa olevat asiakkaat saavat miettiä ja järjestellä tulevaisuutta rauhassa. Turvakotityöhön kuuluu asiakkaiden turvallisuuden tunteen vahvistaminen ja väkivallan riskin arvioiminen koko turvakodissa olon ajan.
Kaikissa turvakodeissa turvallisuus on huomioitu erityisellä tavalla, ja erilaisilla turvatoimenpiteillä ja -ohjeistuksilla taataan niin työntekijöiden kuin turvakodissa olevien asiakkaiden turvallisuus. Turvakodeissa ei työskennellä väkivallan tekijän kanssa, vaan hänet ohjataan tarvittaessa muihin auttamispalveluihin.
Myytti 6. “Ei se ole niin paha, kun eihän se ole koskaan käynyt käsiksi.”
Ihmisten mielissä tuntuu elävän vahvana ajatus siitä, että vain fyysinen väkivalta on väkivaltaa, joka voi aiheuttaa vahinkoa. Haluamme ravistella tätä edelleen yleistä ajatusta ja kertoa, että muukin kuin fyysinen väkivalta voi olla vakavaa. Useat turvakotiasiakkaat ovat kertoneet, että fyysisen väkivallan sijaan pahinta on ollut puolison henkinen kontrolli ja piina. Fyysinen väkivallanteko on lopulta ollut vain se viimeinen niitti, joka on saanut ihmisen toimimaan suhteesta irtautuakseen tai ymmärtääkseen, että lasten elämä tulee suojata kaikenlaiselta väkivallalta.
Lähisuhteessa tapahtuvaa väkivaltaa voidaan fyysisen ja henkisen väkivallan lisäksi lähestyä myös pakottavan kontrollin kautta. Pakottava kontrolli on toisen elintilan systemaattista nujertamista erilaisia keinoja käyttämällä. Tällaisia keinoja voivat olla mm. toisen valvonta, syyllistäminen, kiristäminen ja uhkailu. Esimerkiksi sosiaalinen media ja arjen digitalisoituminen antavat pakottavan kontrollin käyttäjälle oivan väylän kohteensa seuraamiseen ja valvontaan. Pakottava kontrolli ei välttämättä johda fyysiseen väkivaltaan, mutta pakottavaa kontrollia sisältävän suhteen on todettu ennustavan eron jälkeistä vainoa ja jopa perhesurmia. Kaikenlaiseen väkivaltaan tuleekin suhtautua vakavasti, vaikka väkivalta ei olisi ollut fyysistä.
Myytti 7. “Eihän sole ko lähteä.”
Olisipa se näin yksinkertaista. Joskus asiakkaat käyvät turvakodissa useamman kerran ennen lopullista eropäätöstä. Usein väkivallasta on tullut niin arkinen osa elämää, että sen epänormaalius unohtuu. Pelko, häpeä, syyllisyys ja nujerrettu itsetunto voivat estää väkivaltaa kokenutta lähtemästä tai hakemasta apua. Jokainen tietää, että elämän suuret päätökset eivät kypsy hetkessä, ja uudet asiat, vaikka olisivat hyviäkin, voivat pelottaa. Eropäätöstä voi pitkittää myös pelko siitä, ettei väkivalta lopu, vaikka parisuhde päättyisikin.
Väkivallan kierteelle on ominaista, että suhteessa on myös väkivallattomia aikoja. Tunteiden vuoristorata koukuttaa, ja toivo muutoksesta voi säilyä vahvana vuosienkin jälkeen. Väkivallan tekijä voi pyytää anteeksi tekojaan ja vannoa, etteivät ne toistu – kunnes ilmapiiri kiristyy jälleen. Usein väkivallan tekijät syyllistävät omista teoistaan muita ihmisiä tai ympäröiviä olosuhteita, ja on tavallista, että uhri alkaa itsekin uskoa siihen, että vika on hänessä ja hänen tulisi muuttua. Ei ole helppoa myöntää elävänsä väkivaltaisessa suhteessa.
On hyvä muistaa, että kaikissa suhteissa on myös hyviä ja suhteessa kiinnipitäviä asioita. Väkivalta ei määrittele koko suhdetta, vaan suhteeseen kuuluu myös niitä tavallisia arkisia asioita. Mikään suhde ei ala väkivaltaisesti, vaan vääristynyt valtasuhde muotoutuu pikkuhiljaa, ja usein vallankäytön keinot raaistuvat ja lisääntyvät ajan kuluessa. Kukaan ei lähtökohtaisesti valitse olla väkivaltaisessa parisuhteessa. Vahvanakin pidetty ihminen voi kokea itsensä hyvin voimattomaksi pitkään jatkuneen väkivallan vuoksi.
Myytti 8. “Se on niin mukava tyyppi, ettei se ainakaan väkivaltainen ole!”
Väkivaltaisuus ei näy päällepäin. Ihmisen kontrolloivuus ja aggressiivisuus tulevat usein näkyviksi vasta läheisessä ihmissuhteessa. Väkivallan tekijät ovat usein aivan tavallisia, kohteliaita, hyväkäytöksisiä ja viihdyttäviä ihmisiä. Näihin piirteisiin luultavasti myös väkivallan kokija on tekijässä mieltynyt. On tutkittu, että väkivaltaisella käyttäytymisellä on yhteyksiä narsistisiin piirteisiin.
Koska kulisseista pidetään hyvää huolta, väkivallan kokija voi pelätä, ettei hänen kertomaansa uskota. Väkivalta voi naamioitua myös ulkopuolisen silmin katsottuna väkivallattomiin tekoihin, joiden uhkaavuus ja inhottavuus näyttäytyvät vain väkivallan kokijalle. Esimerkiksi se, että entinen kumppani lähettää kukkakimpun kotiin, voi ulkopuoliselle näyttäytyä romanttisena eleenä, mutta kokija itse tietää, että lähetetyt kukat ovat uhkaus.
Myytti 9. “Kyllä sitä heti tunnistaisi, jos omassa puolisossa olisi väkivaltaisuuden merkkejä”
Kukaan ei ole turvassa läheisessä ihmissuhteessa tapahtuvalta väkivallalta. Väkivalta kietoutuu suhteen dynamiikkaan pikkuhiljaa, ja siksi sitä voi olla vaikea huomata ja tunnistaa. Valtasuhteiden tarkastelu omassa parisuhteessa voi olla vaikeaa, vaikka jälkikäteen katsottuna väkivallan merkit ovat voineet olla näkyvissä jo suhteen alkumetreillä.
Esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla oman parisuhteen valtasuhteita voi tutkiskella: Ovatko suhteessamme tehdyt kompromissit aidosti sellaisia, että molemmat tulevat toista vastaan? Onko elämässä ja arjessa tekemäni valinnat aidosti itsestäni lähteviä, vai toiminko toistuvasti miellyttääkseni tai välttääkseni konflikteja puolisoni kanssa? Rajoitanko asioista puhumista, mielipiteitäni tai tavallista elämääni siksi, että pelkään kumppanini suuttuvan tai pahoittavan mielensä? Onko minulla usein epäuskoinen olo tai epäilenkö, että olen menettämässä todellisuudentajuni? Koenko turvalliseksi keskustella näistä asioista kumppanini kanssa?
Jos parisuhteessaan havahtuu usein epämääräiseen tunteeseen siitä, onko tämä normaalia, kannattaa omista ajatuksista keskustella luotettavan läheisen tai ammattilaisen kanssa. Moni asia ratkeaa puhumalla, mutta joskus tilanteeseen tarvitaan muutakin apua. Tärkeää on tunnistaa, missä omat rajat menevät ja kenen kaikkien hyvinvoinnista on itse vastuussa.
Myytti 10. “Varmaan tosi raskasta työtä!”
Koemme tekevämme tärkeää työtä, ja juuri työn merkitykselliseksi kokeminen auttaa jaksamaan päivästä toiseen raskaiden asioiden parissa. Työssä palkitsevaa on nähdä, kun asiakkaan tai perheen tilanteessa tapahtuu muutos parempaan. Joskus muutokset ovat hyvin pieniä, mutta iloitsemme myös niistä. Työkokemus, säännöllinen koulutus, työnohjaus ja työryhmän hyvä yhteishenki ovat tärkeitä asioita työssä jaksamisen kannalta. Haluamme korostaa, että kaikki työ turvakodissa ei ole vellomista raskaiden asioiden äärellä, vaan meillä on arjessa myös ilon ja naurun hetkiä.
Salassapitovelvollisuuden vuoksi emme juurikaan puhu työstämme vapaa-ajalla. Tiedostamme kuitenkin, että tekemämme työ vaikuttaa paljon siihen, miten maailmaa katselemme ja mitä havaitsemme. Oma perhe, ystävät ja mieluisa tekeminen vapaa-ajalla auttavat jaksamaan myös työssä hyvin.
Annina Hautala ja Henna Ojalehto
