“Miksi et vain vähennä tai lopeta päihteiden käyttöä?” Helppo sanoa, että se on vain omasta päätöksestä kiinni. Kun lopettaa jonkin tekemisen on tilalle tuotava jotain muuta. Tärkeää on, että tämä korvaava tekeminen on itselle mukavaa ja on muitakin rentoutumisen keinoja kuin päihteet. Kukaan ei jaksa pitkään kieltäytymisen linjalla, jos tilalle ei tule itselle mielekkäitä asioita. Voi olla, että mieleen ei kuitenkaan oikein tule, mitä mukavaa se voisi olla? Joskus voi olla hyvä keskittyä miettimään mitä mukavaa on tapahtunut tänään ja tämän jälkeen lähteä miettimään, että mitä mukavaa voisin huomenna tehdä.
Kokemusasiantuntijamme kuvaa ajatuksiaan päihteettömyyden alussa näin: “Itsellä oli alkuun hieman mieli maassa ja yks mitä tein oli et mietin päivän aikana edes yhden positiivisen asian mitä tapahtunut tai mitä olen tehnyt. Aluksi tuntui ihan mahdottomuudelta löytää mitään positiivista. Lähdin tosi pienin askelin kuten esim että aamulla oli hyvä kahvi… ja siitä sitten se laajeni ja mietin enemmän omaa mieltä miten heräsin ym. Näin jotenki automaattisesti positiivinen ajattelu tuli osaksi päivää.”
Näiden asioiden tukemiseksi avopalvelu Tuuliassa on syntynyt päihteettömyyden tsemppikalenteri, joka on vapaasti käytettävissä, muokattavissa ja jaettavissa kunkin tarpeen mukaan.
PÄIHTEETTÖMYYDEN TSEMPPIKALENTERI
Tsemppikalenterin avulla voit pysähtyä tutkimaan omaa päihteiden käyttöäsi, luoda itsellesi tavoitteita, pohtia haluatko kenties vähentää tai lopettaa kokonaan? Hienoa, että olet päättänyt ottaa tämän tsemppikalenterin käyttöösi. Se kertoo, että haluat huolehtia omasta ja läheistesi hyvinvoinnista. Totta on, että joku toinen voi kärsiä päihteidenkäytöstäsi enemmän kuin sinä itse.
Päivä 1 Hyvä sinä; olet ottanut tsemppikalenterin käyttöösi! Mikä olisi sinulle sopiva tapa rentoutua päihteidenkäytön sijaan? Laadi pieni lista itsellesi ja tee ainakin yksi listasi asioista päivittäin tämän viikon ajan. Asiat voivat olla hyvin pieniä ja toteutettavissa olevia, sellaisia joista tulee hyvä mieli. Esim. keitä itsellesi kahvia, soita itsellesi jokin hyvä biisi, käy saunassa, käy kävelyllä. Kun jotain jää pois, kuten päihteet, on hyvä saada jotain muuta tilalle.
Päivä 2 Pidä huolta hyvinvoinnistasi sillä sinä olet tärkeä! Juo vaikka pullakahvit tai tee marjoista ja hedelmistä smoothie. Samalla voit miettiä mitä hyvää päihteet sinulle tuovat. Mitä huonoa? Mitä huonoa siitä seuraisi jos vähentäisit tai jättäisit päihteet kokonaan? Mitä hyvää siitä seuraisi? Joskus voi auttaa, että kirjoitat havaintosi paperille.
Päivä 3 On aika lähteä liikkeelle. Toiminnan kautta mielikin piristyy! Tee pieni lenkki metsään tai käy vaikka uimassa. Jos sinun on vaikeaa poistua kotoa, niin tee pieni jumppa tai venyttelyharjoitus kotona. Huomioi liikkuessasi kehosi tuntemuksia ja aistejasi. Mitä esim. näet, kuulet ja tunnet, näin tuet itseäsi olemaan paremmin läsnä tässä hetkessä.
Päivä 4 Kenen kanssa voisit jutella asioista? Soita läheiselle ihmiselle ja kerro tsemppi viikostasi. Vaihtoehtoisesti voit kirjoittaa itsellesi tsemppi kirjeen, esim. muistutus lauseita mitä hyvää vähentämisestä tai lopettamisesta saat. Muista, että myös ammattiapua on saatavilla esim. paikkakuntasi päihdepalveluista.
Päivä 5 Tänään on hyvä päivä. Mitä hyvää elämässäsi on mitä et ehkä ole pysähtynyt huomaamaan aikaisemmin. Kirjoita ylös havaintojasi arjen pienistä hyvistä hetkistä. Voit tehdä myös kiitollisuus meditaation.
Päivä 6 Leffapäivä. Saisitko kaverin kanssasi katsomaan leffaa selvinpäin? Tai onko sinulla lapsia, joiden kanssa voisit katsoa lastenohjelman, vaikka vanhan klassikon omilta lapsuutesi ajoilta?
Päivä 7 Oletko tehnyt havaintoja paljonko olet säästänyt rahaa tällä viikolla vähentämällä tai olemalla päihteettömänä? Nyt on aika hemmotella itseäsi! Oletko haaveillut jostakin, jonka hankkimista olet aina siirtänyt? Hanki se itsellesi nyt tai osta itsellesi jotain muuta hyvää tai varaa aika vaikka hierojalle.
Voit toistaa tämän viikon tehtävät ensi viikollakin huomisesta alkaen ja saada näin lisää aikaa pohtia miten jatkaa eteenpäin. Voit tutustua esimerkiksi paihdelinkki.fi-sivustoon, josta löytyy materiaalia ja vertaistukea. Hakeudu tarvittaessa ammattiavun piiriin. Raskaana olevat ja pikkulapsiperheet saavat tukea Pidä kiinni -hoitojärjestelmästä. Lapissa hoitojärjestelmään kuuluu Ensikoti Talvikki ja Avopalvelu Tuulia. Voit tulla juttelemaan omasta tai läheisesi tilanteesta matalalla kynnyksellä.