Syyrian sota ja maailman levottomuudet tulvivat silmillemme uutisvirrasta. Kuka jaksaa näitä ikäviä uutisia? Maailman pahuus hyökyy yli raivokkaan aallon lailla. On vedettävä villasukat jalkaan, uppouduttava hyvän kirjan pariin, avattava suklaalevy, lähdettävä ruskaan lenkille, joogaan tai saunaan. On paettava pahaa maailmaa edes hetkeksi omaan kuplaan. Näin ihminen suojelee itseään tilanteissa, joissa hänen sietokykyään koetellaan. Ihminen turvautuu keinoihin, joiden avulla ahdistusta ja toivottomuutta pidetään loitolla.
Työ ihmisten parissa, erityisesti vaikeita kokemuksia läpikäyvien ihmisten auttaminen vaatii aktiivista kykyä suojautua stressiltä. Lastensuojelun arjessa, esimerkiksi ensi- ja turvakodeilla kohdataan päivittäin oman henkilökohtaisen sotansa traumatisoimia ihmisiä. Samoja väkivallan haavoittamia ihmisiä kohdataan virastojen luukuilla, terveyskeskuksissa, kouluissa ja päiväkodeissa. Miten toivottomuutta pidetään loitolla lähikontaktissa, ilman omaan kuplaan pakenemista tai työuupumusta? Huonosti.
Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ovat kovilla. Rakenteellisen väkivallan eli jatkuvien säästö – ja tehokkuuspaineiden alla hoito-, hoiva-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ovat nääntymässä. Työ tuntuu raskaalta, loputtomalta, toivottomalta, vaatii paljon eikä palkitse. Kun väkivallan vaikutuksia joutuu jatkuvasti kohtaamaan ilman kokemusta siitä, että hyvää voidaan aidosti vahvistaa, omaan jakamiseen ja työolosuhteisiin voi vaikuttaa, on uupuminen väistämätön seuraus.
Ihmisten parissa tehtävässä työssä uuvutaan monesta eri syystä. Yksi merkittävimpiä syitä on ihmisyys. Peilisolut, jotka mahdollistavat samaistumisen toisen ihmisen tunteisiin, tekevät meidät herkiksi toisten kärsimykselle. Mikäli peilisolut kytketään pois päältä, ollaan tilanteessa jossa empatia ei välity kohtaamisessa. Tämänkaltainen kohtaaminen ei paranna, ei anna toivoa eikä ole vaikuttavaa. Kun ammattilainen ei enää siedä vastaantulevaa kärsimystä, hän kääntää kanavaa, siirtyy mielessään toisaalle, pakenee paikalta omaan kuplaansa. Kohtaamiseen jäävät pelkät kuoret, pelkkä kylmä teoria.
Läsnäolosta puhutaan paljon, Mindfulness valtaa alaa, stressin myrkyllisyys tunnistetaan. Läsnäolo on kuitenkin vaativa laji. Keinoja hallita omaa ahdistusta ja stressiä akuutisti asiakaskohtaamisessa ei tunneta tai osata arjessa hyödyntää. Ihmisten parissa työskentelevät eivät peruskoulutuksissaan käsittele juurikaan omaa henkilöhistoriaansa, esimerkiksi omia lapsuudenkokemuksiaan, joiden vaikutus omaan työskentelyyn on merkittävä. Jos omassa elämässä on ollut tai on parhaillaan väkivaltaisia kokemuksia, on läsnäoleva kohtaaminen asiakastyössä erittäin vaativaa, ellei jopa mahdotonta. Tunnistamme Suomen lähihistoriasta sen ettei pelkkä sodasta selviytyminen riitä. Kokemusten lukitseminen sisimpään aiheuttaa lisää kipeitä kokemuksia. Omien kokemusten sulautuminen osaksi henkilöhistoriaa vaatii työskentelyä itsen kanssa, useimmiten sekä henkistä että fyysistä.
Sen minkä tiedostaa ja tunnistaa voi käsitellä, sen minkä käsittelee voi ottaa käyttöön ja kääntää voimavaraksi. Ilman sanoja on hankala omistaa omia kokemuksiaan. Väkivallan eri ilmentymismuodot ovat kytköksissä toisiinsa ja koskettavat jokaista ihmistä jollain tavoin. On tärkeää tiedostaa miten, löytää kanavat selviytymiseen ja toivon kautta voimaantua elämän uudisrakentajaksi. Jokainen meistä voi muuttaa maailmaa pienin askelin paremmaksi. #universaaliväkivalta #kohtaaminen #ihmistyö #rakenteellinensosiaalityö #toivo #sisu
