Kaikki väkivalta on väärin ja ihmisoikeusrikkomus.

Väkivalta on myös rikos. Väkivalta on aina sellaista käyttäytymistä, joka pelottaa, loukkaa ja vahingoittaa. Väkivaltaa käyttävä tekijä haluaa kontrolloida ja hallita. Kuka tahansa voi joutua perhe- ja lähisuhdeväkivallan kohteeksi: se ei ole kiinni sukupuolesta, iästä, koulutuksesta, varallisuudesta tai asuinpaikasta. Väkivalta voi olla hyvin näkyvää, tai se voi olla hyvin hienovaraista, vallankäyttöön ja sanavalintoihin piiloutuvaa.

Väkivalta asettuu helposti osaksi omaa arkielämää ja ihmissuhteita.

Väkivallalla on myös taipumus muuttua vakavammaksi. Ihminen tottuu väkivaltaan kaikissa sen monissa muodoissa. Siitä tulee osa elämää, arkipäiväinen asia, jonka kanssa opetellaan elämään ja selviytymään. Pelko on hyvin vallitseva ja merkittävä tekijä väkivallan leimaamissa perhe- ja lähisuhteissa. Väkivalta kaventaa ihmisen mahdollisuutta turvalliseen ja hyvään elämään.

Nettiturvakodista löytyy paljon hyödyllistä tietoa myös ammattilaisille ja asiantuntijoille.

Tutustu esimerkiksi näihin sivuihin:

Väkivallan kierre
Kun mustasukkaisuus menee liian pitkälle
Tunnista vallankäyttö ja kontrollointi väkivallan takana
Myös sisarussuhde voi olla väkivaltainen

Perhe- ja lähisuhdeväkivallan tunnistamiseen ei ole olemassa yhtä oikeaa toimintatapaa, sillä tilanteet ja kokemukset ovat hyvin erilaisia ja ne vaihtelevat asiakkaasta toiseen.

Perheissä ja lähisuhteissa on hyvin erilaisia väkivallan muotoja. Väkivaltaa käyttävän ja sitä kokevan saattaa myös olla vaikeaa tunnistaa tilannetta väkivallaksi tai se halutaan pitää perheen tai lähipiirin sisäisenä salaisuutena. Tieto ja oikeiden toimintatapojen ymmärrys ovat siten oleellinen osa perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa kohtaavan ammattitaitoa, jotta väkivallan kokijaa ja tekijää voidaan auttaa.

Perheväkivalta herättää usein ensimmäisenä mielikuvia fyysisestä väkivallasta. Tällöin väkivalta saatetaan ymmärtää pelkiksi mustelmiksi ja ruhjeiksi. Väkivalta ei kuitenkaan aina jätä fyysisiä, helposti tunnistettavia fyysisiä jälkiä, vaan väkivalta voi olla myös henkistä. Vallan väärinkäyttö ja toisen toistuva, tahallinen laiminlyöntikin ovat väkivaltaa.

Perhe- ja lähisuhdeväkivallan luonteeseen kuuluu, että väkivaltaisen perheen tai parin elämässä toistuvat tietyt vaiheet. Välillä menee paremmin, välillä huonommin. Tätä kutsutaan väkivallan kierteeksi. Ammattilaisen on tärkeää ymmärtää, ettei tilanne ole välttämättä paranemassa tai menossa ohitse, vaan vuorossa voi olla ns. suvantovaihe ennen tilanteen uudelleen pahentumista. Jo asiasta puhuminen voi auttaa väkivallan kierteen katkaisemisessa, sillä vaikeneminen vain pahentaa asiaa.

Väkivallan eri muodot

Perheissä ja lähisuhteissa on hyvin erilaisia väkivallan muotoja. Kaikki, mikä on tahallaan tehty toisen satuttamiseksi tai mielen pahoittamiseksi, on väkivaltaa. Väkivaltaa ovat myös pelottelu, uhkailu ja rajoittaminen. Usein perhe- ja lähisuhdeväkivaltana pidetään vain fyysistä väkivaltaa, sellaista, joka jättää jälkiä. Se on myös kaikista yleisimmin tunnistettu väkivallan muoto. Fyysinen väkivalta on kuitenkin vain yksi väkivallan muoto, sillä väkivalta on erittäin monimuotoista. Alla on esitelty yksi tapa lähestyä eri väkivallan muotoja.

Fyysinen pahoinpitely on esimerkiksi tönimistä, hiuksista repimistä, kuristamista, potkimista ja hakkaamista. Jos fyysinen väkivalta jättää jälkiä, se on helpoiten tunnistettavissa. Se voi aiheuttaa ruhjeita ja murtumia ja pahimmillaan johtaa jopa kuolemaan. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että fyysinen väkivalta ei aina jätä näkyviä jälkiä.

Henkistä väkivaltaa on esimerkiksi läheisen alistaminen, nimitteleminen, haukkuminen ja kaltoinkohtelu. Henkinen väkivalta voi olla julkista nolaamista tai se voi tapahtua neljän seinän sisällä piilossa. Henkistä väkivaltaa on myös sosiaalinen eristäminen esimerkiksi ystävistä tai sukulaisista, taloudellinen alistaminen, mielipiteiden ilmaisun tai pukeutumisen kontrollointi, vapaasti ulos menemisen estäminen, seksuaalisuuteen liittyvä psyykkinen alistaminen tai fyysisellä väkivallalla uhkaaminen. Fyysinen väkivalta sisältää aina myös henkistä väkivaltaa. Jo väkivallan uhka on henkistä väkivaltaa. Pelkoa voidaan pitää vakivallan merkittävimpänä ja yleisimpänä oireena tai merkkinä väkivallan määrästä ja laadusta riippumatta. Monet väkivaltaa kokeneet kertovatkin, että pelko ja pelossa eläminen sekä väkivallan uhka on perheväkivallassa pahinta.

Henkistä väkivaltaa voi olla erittäin vaikea tunnistaa, sillä se voi alkaa hyvin pikkuhiljaa ja olla aluksi hyvin vähäeleistä ja hienovaraista. Väkivallalla on tapana vähitellen paheta, joten myös henkinen väkivalta yleensä pahenee. Tällöin sitä kokeva on alkanut pitää tilannetta normaalina eikä huomaa henkisen väkivallan pahenemista.

Riita muuttuu väkivallaksi, kun väkivaltaa kokeva ei uskalla enää kertoa mielipidettään, koska pelkää sitä miten puoliso tai läheinen siihen reagoi. Normaaliin riitelyyn kuuluu se, että riidan osapuolet voivat vapaasti kertoa oman mielipiteensä ilman pelkoa seurauksista.

Seksuaaliväkivallan tunnusmerkki on, ettei väkivaltaa käyttävä kunnioita toisen ruumiillista ja seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Raja väkivallan kohdalla rikkoutuu yleensä silloin, kun väkivaltaa kokeva osapuoli tuntee, ettei tilanne ole enää hänen hallittavissaan. Seksuaaliväkivaltaa ovat esimerkiksi raiskaus, seksiin pakottaminen ja painostaminen, pakottaminen nöyryyttäviin seksuaalisiin tekoihin, kuvaaminen ilman lupaa, nukkuvan tai sammuneen hyväksikäyttö sekä seksuaalinen ahdistelu.

Seksuaaliväkivalta on sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa.

Jokaisella aikuisella on oikeus päättää omasta rahankäytöstään ja omaisuudestaan. Tällöin taloudellista väkivaltaa voi esimerkiksi olla läheisen tai puolison oman rahankäytön estämistä, rahattomana pitämistä, taloudellisen päätäntävallan rajoittamista ja kontrollia tai kokonaan ulkopuolelle jättämistä, työssäkäynnin estämistä ja toisen omaisuuden tai rahan luvatonta käyttämistä. Taloudellista väkivaltaa voi olla myös velan tai luoton ottamiseen pakottamista. Se voi myös jatkua eron jälkeen, mikäli väkivaltaa käyttävä ei suostu maksamaan esimerkiksi lasten elatusmaksuja.

Taloudellinen väkivalta on vallankäyttöä, jonka tarkoituksena on rajoittaa puolisoa niin henkisesti kuin fyysisesti.

 

Sosiaalinen väkivalta voi olla esimerkiksi vapaan liikkumisen kontrollointia tai yhteydenpidon rajoittamista ystäviin ja sukulaisiin sekä sosiaalisen eristämisen uhkaa. Sosiaalista väkivaltaa on myös se, ettei puoliso jätä toista lainkaan yksin, vaan vaatii tätä olemaan koko ajan kanssaan, myös esimerkiksi paikoissa, joissa yleensä ollaan ilman puolisoa, kuten lääkärin vastaanotolla tai muissa viranomaistapaamisissa.

Uskonnollinen väkivalta on uskontoon perustuvaa fyysistä tai henkistä väkivaltaa. Uskonnollinen väkivalta voi ilmetä parisuhteessa tai lähisuhteessa toisen uskonnollisuuden sekä uskonnollisten tarpeiden pilkkaamisena, halveksimisena tai jopa kieltämisenä. Se voi olla myös pakottamista noudattamaan jonkin uskonnon mukaisia normeja ja sääntöjä. Hengellinen väkivalta puolestaan on uskonnollissävytteistä käyttäytymistä, jolla pyritään murtamaan tai nujertamaan uskonnollisin uhkauksin, vaatimuksin tai pakottein toisen ihmisen elämänkatsomus, elämäntapa tai mielipide.

Kunniaan liittyvä väkivalta on osa uskonnollista väkivaltaa ja se voi sisältää piirteitä perhe- ja lähisuhdeväkivallasta. Kunniaväkivaltaan liittyy uhrin kontrollointi ja rajoittaminen eri tavoin. Väkivallan syynä voi olla pelko kunniasääntöjen loukkaamisesta tai jo tapahtunut tilanne, jossa kunniasääntöjä on loukattu. Kunniaväkivaltaan liittyy kunnian palauttaminen irtisanoutumalla kunniattomasta käytöksestä; rankaisemalla kunniasäännön rikkojaa. Kunniaan liittyvä väkivalta on esimerkiksi kontrollointia eli rajoittamista, eristämistä, uhkailua ja pakottamista.

Kaltoinkohtelu ja laiminlyönti on puolison tai läheisen henkilön jättämistä vaille välittämistä, apua, hoitoa tai huolenpitoa tilanteissa, joissa hän on niistä riippuvainen tai tarvitsee toisen henkilön apua. Kaltoinkohtelua voi olla myös toisen vahingoittaminen esimerkiksi lääkkeillä, päihteillä, kemikaaleilla tai liuottimilla.

Kaltoinkohtelu ja laiminlyönti voi olla sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa.

Parisuhteen aikainen perheväkivalta voi eron jälkeen muuttua vainoamiseksi. Vainoaminen on toistuvaa, ei toivottua yhteydenottamista, seuraamista, tarkkailua ja uhkaamista, joka on omiaan aiheuttamaan kohteessaan pelkoa ja ahdistusta. Vainoava käytös voi olla pienieleistä uhkaavaa vihjailua, säälimätöntä mustamaalaamista tai se voi kärjistyä myös fyysisiin väkivallan tekoihin. Teknologiset sovellukset kuten esimerkiksi sosiaalinen media ovat nykyään aina jollain tavoin osana vainoamista. Vainoaminen on rikos ja siitä voidaan tuomita sakkoja tai enimmillään kaksi vuotta vankeutta.

Parisuhdevainoaminen on lähisuhdeväkivaltaa, joka kärjistyy erossa tai eron uhatessa. Vainoaminen, kontrollointi tai alistaminen on usein alkanut jo parisuhteen aikana. Vainoamistapauksissa kärsijöitä on aina monia. Varsinaisen kohteen lisäksi erityisesti yhteiset lapset, läheiset, työkaverit, mutta myös itse vainoaja, jonka elämä kapeutuu pakonomaiseen pyrkimykseen pitää kiinni entisestä.

Lisätietoja:

Tukikeskus Vaino
Varjosta valoon. Eron jälkeisen vainon tunnistaminen, katkaisu ja uhrien selviytymisen tukeminen 
Opas vainoa kokeville: Haluan elää, en vain ole hengissä – Opas vainotutulle
Miten voi toimia, jos väkivallan uhka ei poistu eron jälkeen

Lisätietoja perhe- ja lähisuhdeväkivallasta

Lapsiin kohdistuva väkivalta tai lapsen tarpeiden laiminlyönti on lapsen kaltoinkohtelua. Myös vanhempien keskinäiselle väkivallalle altistuminen on lapseen kohdistuvaa henkistä väkivaltaa. Useimmiten lapsen omassa kodissaan kohtaama kaltoinkohtelu on kasvatuksessa käytettävää väkivaltaa tai laiminlyöntiä, jolloin vanhempi tai muu aikuinen toimii lapselle haitallisin keinoin lapsen ohjaamiseksi, rankaisemiseksi tai oman auktoriteettiasemansa ylläpitämiseksi. Tällöin puhutaan kasvatuksellisesta väkivallasta tai kuritusväkivallasta.

Perheväkivalta vaikuttaa lapsiin aina jollain tavalla. Siihen, mitkä vaikutukset ovat, liittyy monenlaisia tekijöitä, kuten lapsen kehitystaso, väkivalta-altistuksen kesto ja laatu sekä lapsen tunnesuhde tekijään ja uhriin.

Väkivallan todistajaksi joutuminen voi aiheuttaa lapselle ns. posttraumaattisen stressireaktion, jonka oireet voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

  1. Traumaattisen tapahtuman uudelleenkokeminen: muistikuvat tapahtumista tulevat väkisin mieleen, lapsi leikkii pakonomaisesti tiettyjä leikkejä ja näkee toistuvia painajaisia. Lapsella voi olla myös somaattisia oireita, kuten vatsakipua ja päänsärkyä.
  2. Pyrkimys välttää traumaan liittyviä asioita: lapsen voi olla vaikea muistaa väkivaltatilanteeseen liittyviä asioita, hän ei halua puhua tapahtuneesta ja tunnereaktiot voivat puuttua.
  3. Kohonnut vireystaso: lapsi on levoton, hänen on vaikea keskittyä, hän ärsyyntyy helposti, on pelokas ja varuillaan. Myös nukahtaminen voi olla vaikeaa ja lapsi saattaa heräillä öisin.

Vauvaikäisillä traumatisoituminen näkyy ilottomuutena, levottomuutena, apaattisuutena, kehityksen pysähtymisenä tai taantumisena sekä uni- ja syömishäiriöinä.

Leikki-ikäisten oireilu voi olla levottomuutta, takertumista aikuisiin, aggressiivisuutta, ilottomuutta, syyllisyydentunteita ja aina samanlaisina toistuvien leikkien leikkimistä.

Kouluiässä traumatisoituminen voi ilmetä ajattelun taantumisena, syyllisyytenä, rajattomana käyttäytymisenä, kouluvaikeuksina sekä vaikeuksina kaverisuhteissa. Koululaisilla voi olla oppimisvaikeuksia, levottomuutta ja vaikeuksia keskittyä oppitunneilla.

Teini-iässä käyttäytyminen voi muuttua rajuksi: kostosuunnitelmia väkivallantekijälle, masennusta, vetäytymistä kaverisuhteista tai voimakasta sitoutumista kaverisuhteisiin ja itsemurhapuheita.

Jos perheväkivalta jatkuu pitkää, lapsen elämä voi keskittyä väkivaltatilanteiden ennakoimiseen ja tästä hetkestä selviytymiseen. Voimia ei välttämättä riitä muuhun. Lapsi saattaa myös oppia, että väkivalta on hyväksytty keino ratkaista ristiriitoja: lapsi voi oppia itse lyömään ja tai alistumaan.

Kuritusväkivallalla tarkoitetaan aikuisen käyttämää henkistä- ja/tai fyysistä väkivaltaa tilanteissa, joissa hän pyrkii katkaisemaan tai säätelemään lapsen ei-toivottua käytöstä.

Tutkimukset osoittavat kiistatta, että kaikenlainen väkivalta, myös lievä, on lapsen kehitykselle haitallista. Tavallisesti kuritusväkivalta tilanteet syntyvät arjen hetkissä, joissa aikuinen on keinoton toimimaan myönteisesti ja kokee tarpeelliseksi rajata lapsen käytöstä voimakeinoin. Aikuinen toimii ennen kuin ehtii tai jaksaa punnita vaihtoehtoja. Lapsen kannalta on erityisen vahingollista, että vanhempi tai muu kasvattaja, joka on lapsen ensisijainen turvanlähde, on samanaikaisesti pelottava ja satuttaa.

Tukistus, läimäytys, nipistys tai näillä uhkailu ja/tai lapsen solvaaminen, nimittely ja nolaaminen saavat lapsen käytöksen nopeasti muuttumaan. Väkivallalla ei kuitenkaan saavuteta pysyviä muutoksia lapsen ei–toivotussa käytöksessä. Aggressiivinen ja turvaton vuorovaikutus vanhemman ja lapsen välillä lisää lapsen oireilua; kuten käytöshäiriöitä, levottomuutta, oppimis- ja univaikeuksia. Toistuessaan väkivalta vaikuttaa lapsen kehitykseen monin eri tavoin ja altistaa hänet vakaville ongelmille myöhemmässä elämässä.

Kaltoinkohtelu käsitteenä pitää sisällään sekä lapseen kohdistuvan väkivallan että lapsen laiminlyönnin. Myös seksuaalinen hyväksikäyttö ja lapselle sepitetty tai aiheutettu sairaus ovat kaltoinkohtelun muotoja. Kaikissa kaltoinkohtelun muodoissa on aina mukana emotionaalista väkivaltaa. Laiminlyönti voi olla myös lapsen fyysisten tarpeiden laiminlyönnistä, kuten riittävästä vaatetuksesta, unesta ja ravinnosta huolehtimatta jättäminen tai sairaan lapsen lääkitsemisen tai lääkärihoidon estäminen ja laiminlyönti.

Lapseen kohdistuvan väkivaltaisen tai laiminlyövän käyttäytymisen taustalla voi olla monia eri tekijöitä. Kliinisissä tutkimuksissa ei ole tavattu vanhempaa, joka tarkoituksellisesti ja tietoisesti haluaisi lapselleen pahaa.

Kaltoinkohtelu voi olla esimerkiksi:

  • Seurausta vanhemman osaamattomuudesta ja tietämättömyydestä esimerkiksi lievästi kehitysvammaisten, oppimisvaikeuksista kärsivien tai hyvin nuorten vanhempien kohdalla.
  • Tilanteeseen reagoivaa, ”selkäytimellä” tapahtuvaa, jolloin taustalla on useimmiten vanhemman itse lapsuudessaan kokemaa laiminlyöntiä ja väkivaltaa. Tällöin vanhemman kyvyt ja valmiudet havaita lapsen hätää tai vastata siihen asianmukaisella tavalla ovat heikentyneet. Myös vanhemman elämäntilanne voi olla kokonaisuudessaan kuormittava, esimerkiksi taloudellisten tekijöiden tai parisuhteen laatuun liittyvien asioiden vuoksi. Taustalla voi olla myös vanhemman päihteidenkäyttöön ja mielenterveyteen liittyviä ongelmia. Merkittävää voi olla myös vanhemman sosiaalisten verkostojen puute ja arjessa koettu yksinäisyys ja uupumus.
  • Kasvatuksellisessa tarkoituksessa tapahtuvaa, jolloin puhutaan kuritusväkivallasta tai ns. ruumiillisesta kurittamisesta. Vanhempi pyrkii tällöin säätelemään lapsen käyttäytymistä tai rankaisemaan häntä. Kasvatuksellisen väkivallan tai laiminlyönnin taustalla voi olla myös vanhemman tavoite ylläpitää omaa auktoriteettiasemaansa. Mikä tahansa fyysisen väkivallan tai laiminlyönnin tai henkisen väkivallan muoto voi olla kuritusväkivaltaa.

Lapseen kohdistuva kaltoinkohtelu on usein ulkopuolisille näkymätöntä ja sitä voi olla vaikea havaita. Kaltoinkohtelu voi kohdistua suoraan lapseen itseensä tai epäsuorasti jonkun perheenjäsenen välityksellä esimerkiksi silloin, kun perheen muut jäsenet käyttäytyvät väkivaltaisesti toisiaan kohtaan.

Kuritusväkivaltaa käytetään kaiken tyyppisissä suomalaisissa perheissä, esimerkiksi perheen sosioekonominen asema ei suojaa lapsia. Alkoholin ei ole todettu liittyvän kuritusväkivaltatilanteisiin, kuitenkin kuritusväkivallan ja parisuhdeväkivallan välillä on todettu selvä yhteys. On tärkeää muistaa, että ne vanhemmat, jotka itse ovat omassa lapsuudessaan kokeneet kuritusväkivaltaa, käyttävät sitä enemmän myös omiin lapsiinsa.

Lue lisää: Väkivalta ja laiminlyönti kasvatuksessa – Tunnista, puutu ja auta

Ikääntyvien kaltoinkohtelun määritelmä

Ikääntyvien altoinkohtelulla tarkoitetaan luottamuksellisessa suhteessa tapahtuvaa tekoa tai tekemättä jättämistä, joka vaarantaa ikääntyneen hyvinvoinnin, terveyden tai turvallisuuden. Kaltoinkohtelu voi olla fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä ja väkivaltaa, taloudellista hyväksikäyttöä, sosiaalista kaltoinkohtelua tai hoidon laiminlyöntiä. Hoidon laiminlyönti voi olla tahallista tai tahatonta.

Ikääntyvä saattaa kohdata fyysistä väkivaltaa hoitotyön yhteydessä, jos hoitotilanteessa käytetään tarpeettoman rajuja otteita, joista aiheutuu ikäihmiselle ylimääräistä kipua tai muunlaista kärsimystä. Myös yli- tai alilääkitseminen sekä muunlainen hoidon ja avun laiminlyönti voi pahimmillaan olla fyysistä väkivaltaa.

Henkisellä väkivallalla tuotetaan ikäihmiselle tarkoituksellisesti henkistä ahdistusta ja pelkoa esim. nimittelemällä, huutamalla tai kohtelemalla häntä muutoin alentavasti ja loukkaavasti. Mitätöiminen, nöyryyttäminen, pelottelu, uhkaaminen, kiristäminen ja eristäminen ovat sen ilmenemisen muotoja. Emotionaalisesta väkivallasta puhutaan silloin, kun teon tai tekemättä jättämisen taustalla vaikuttaa voimakas tunneriippuvuus tekijän ja kokijan välillä.

Ikääntyvä voi kohdata hengellistä väkivaltaa, jolloin ikääntyneen vakaumuksen ja uskonnon harjoittamisen kielletään, mitätöidään tai halvennetaan. Hengellistä väkivaltaa on myös, jos uskonnon tai vakaumuksen nimissä tuotetaan ikääntyneelle ahdistusta, pelkoa tai kärsimystä.

Seksuaalisella hyväksikäytöllä tarkoitetaan ikäihmisen seksuaalista identiteettiä loukkaavaa käytöstä, alistamista, ahdistelua, sukupuolista häirintää tai sukupuoliyhteyteen pakottamista ja raiskausta.

Taloudellinen väkivalta on ikäihmisen rahojen tai muun omaisuuden (tavaroiden, osakkeiden, asunnon, lääkkeiden jne.) käyttöä, myymistä tai hävittämistä ilman hänen lupaansa. Taloudellista hyväksikäyttöä on myös ikäihmisen rahojen tai muun omaisuuden eriasteinen kiristäminen uhkailemalla väkivallalla, hoidotta jättämisellä tai hylkäämisellä. Taloudellisesta hyväksikäytöstä on kyse myös silloin, jos käytetään hyväksi ikäihmisen hyväntahtoisuutta, avun tarvetta, luottamusta tai sairauden takia alentunutta arviointikykyä taloudellisen hyödyn tavoittamiseksi.

Ikääntyvä voi kohdata myös hoidon laiminlyöntiä. Se voi olla tarkoituksellista (aktiivista), jolloin kieltäydytään hoitovastuusta tai jätetään ikäihminen hoitamatta. Se voi olla myös tarkoituksetonta (passiivista), jolloin ikäihmisen hoidon epäonnistuminen johtuu hoitajan tai muun hoitovastuussa olevan henkilön osaamattomuudesta, tiedonpuutteesta, uupumuksesta tai välinpitämättömyydestä.

Ikääntyvien kaltoinkohtelun tunnistaminen

Kaltoinkohtelun tunnistaminen ei aina ole helppoa. Ulkopuolisena voi olla vaikea tunnistaa kaltoinkohtelua tai väkivaltaa varsinkin, jos ikäihminen ei sitä itse halua tai kykene kertomaan. Ikääntynyt ei itsekään aina ymmärrä joutuneensa kaltoinkohtelun tai väkivallan kohteeksi muun muassa alentuneen toimintakyvyn tai alkavan muistisairauden vuoksi. Voi myös olla, että huonoa kohtelua kokenut tuntee syyllisyyttä ja häpeää tapahtuneesta. Hän voi olla huolissaan tekijälle madollisesti aiheutuvista seurauksista, pelätä tekijän uhkauksia, hylätyksi tulemista, leimautumista kykenemättömäksi hoitamaan omia asioitaan tai perhesalaisuuksien paljastumista. Kaltoinkohtelun merkit saattavat myös sekoittua ikääntymisen mukanaan tuomiin muutoksiin ja sairauksiin, esimerkiksi dementoivien sairauksien oireisiin.

Fyysisen pahoinpitelyn merkkeinä voi olla esim. eri paranemisvaiheessa olevat mustelmat, ruhjeet ja muut vammat. Ikäihminen saattaa hakeutua hoitoon muutaman päivän viiveellä vammojen syntymisestä, eivätkä vammat vastaa hänen tai hänen läheistensä kertomusta. Myös toistuvasti ilmenevät uudet vammat ja ruhjeet voivat kertoa jatkuvasta pahoinpitelystä.

Muita ulkoisia kaltoinkohtelun merkkejä voi olla henkilön yleinen hoitamattomuus, aliravitsemus, kuivuminen, lääkityksen laiminlyönti tai liiallinen lääkkeiden käyttö. Myös jatkuva rahan puute tai kieltäytyminen tarvittavista palveluista voi viitata hyväksikäyttöön.

Kaltoinkohtelu aiheuttaa usein muutoksia ikäihmisen käyttäytymisessä. Muutokset voivat ilmetä arkuutena, masentuneisuutena, itkuisuutena, itsetuhoisina ajatuksina ja puheina, pelokkuutena, takertumisena tai jopa aggressiivisuutena. Ikäihminen saattaa käyttää sosiaali- ja terveydenhoitoalan palveluita runsaasti tai kieltäytyä niistä kokonaan.

Kaltoinkohtelulla ja väkivallalla on aina seurauksia, jotka saattavat nopeuttaa ikääntymisprosessia ja pahentaa perussairauksia, jotka vaikuttavat ikäihmisen toimintakykyyn ja elämänhallintaan heikentävästi. Kaltoinkohtelu ja väkivalta on aina loukkaus ikääntyvän ihmisen identiteettiä ja ihmisoikeuksia vastaan. Kaltoinkohtelu ja väkivalta horjuttavat niitä kokeneen minäkuvaa ja uskoa yhteiskunnan ja toisten ihmisten auttamisen mahdollisuuksiin.

Apua ikääntyvien kaltoinkohteluun

Ammatillista apua saa oman kunnan sosiaalipäivystyksestä, alueen sosiaalityöntekijältä, kotihoidon tai terveysaseman henkilökunnalta, lähimmästä turvakodista ja poliisilta.

Turvallisuuden vanhuuden puolesta – Suvanto ry toimii turvallisen vanhuuden puolesta. Suvanto tarjoaa auttavan puhelimen, vertaistukea sekä henkilökohtaista keskusteluapua. Ikääntyvien kaltoinkohtelusta sekä yhdistyksen palveluista voi lukea lisää sen täältä.

Moni kohtaa seksuaalisuutta loukkaavaa käyttäytymistä tai seksuaalista kaltoinkohtelua elämänsä aikana, sillä seksuaalisuus on vahva osa omaa identiteettiämme ja toimintaamme. Jokaisella meistä on oikeus määrittää omat henkilökohtaiset rajamme.

Kaikki ihmisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavat teot ovat seksuaalista kaltoinkohtelua. Seksuaalinen kaltoinkohtelu ei katso ikää, sukupuolta tai seksuaalista suuntautumista, ei aikaa tai paikkaa. Seksuaalista kaltoinkohtelua ovat esimerkiksi epämiellyttävät puheet, viestit, koskettelu sekä seksuaalinen hyväksikäyttö ja väkivalta. Nuorten kohdalla esimerkiksi epätasavertainen seurustelu tai seksinostoyritykset ovat seksuaalista kaltoinkohtelua.

Seksuaalinen kaltoinkohtelu voi aiheuttaa hämmennystä, pelkoa, ahdistusta tai loukkaantumista. Väkivaltaan liittyy usein voimakkaasti myös häpeän tunteita. Juurikin nämä moninaiset tunteet saattavat vaikeuttaa asiasta kertomista. Seksuaalisuus on erityisen henkilökohtainen ja yksityinen asia ja siihen kohdistuvat loukkaukset voivat aiheuttaa erityisen voimakkaita tunteita. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että jokainen reagoi vaikeisiin tapahtumiin eri tavalla.

Joskus voi olla niin, että seksuaalisen kaltoinkohtelun kokija ei itse tunnista tai tiedosta kokemaansa seksuaaliseksi loukkaukseksi tai väkivallaksi. Erityisesti nuorille voi olla hankalaa tiedostaa omia rajojaan.

Seksuaalinen kaltoinkohtelu on mm:

  • Yksipuolista, ei toivottua toimintaa
  • Ei kunnioita toisen yksityisyyttä, itsemääräämisoikeutta tai henkilökohtaisia rajoja
  • Seksuaalisen kehityksen pilkkaamista
  • Seksuaalisen identiteetin tai suuntautumisen kyseenalaistamista
  • Epämiellyttäviä puheita ja viestejä (myös netissä)
  • Alistamista seksuaaliselle materiaalille ilman toisen omaa tahtoa
  • Lähentelyä, koskettelua
  • Painostamista, pakottamista, uhkailua, kiristämistä, johdattelua, lahjontaa
  • Luvatta kuvaamista tai seksuaalisen materiaalin levittämistä
  • Pakottamista suutelemiseen, suuseksiin tai yhdyntään
  • Raiskaus ja seksuaalinen hyväksikäyttö