Perhe- ja lähisuhdeväkivaltatilanteen tunnistamisen jälkeen on erittäin tärkeää ottaa tilanne puheeksi väkivaltaa kokevan tai sitä käyttävän kanssa.
Lasten ja nuorten kanssa väkivaltakokemusten käsittelyssä voi hyödyntää Turvakamu-sovellusta, joka toimii hyvänä työskentelyvälineenä ja lisää lapsen tai nuoren turvallisuutta tapaamisten välillä.
Jokaisella viranomaisella ja työntekijällä on velvollisuus reagoida väkivaltaan. Väkivallasta kysyminen on jo itsessään interventio, joka voi auttaa väkivallan kokijaa irtautumaan väkivaltaisesta suhteesta. Myös väkivallan tekijä saattaa keskustelunavauksen jälkeen havahtua tilanteeseen. Lisäksi läheisiä, jotka ovat tunnistaneet perhe- ja lähisuhdeväkivaltatilanteen, tulee auttaa ottamaan asia puheeksi tai ohjaamaan läheisensä avun piiriin.
Varhainen väkivaltaan puuttuminen ehkäisee vakavia vahinkoja, pelastaa yksilöitä ja perheitä kärsimykseltä sekä säästää yhteiskunnan resursseja. Väkivaltaan reagoiminen ja puuttuminen on lähimmäisistä välittämistä sekä ammatillista ja ammattieettistä toimintaa.
Väkivallasta puhuminen ei ole aina ammattilaiselle tai asiantuntijalle helppoa. Myös väkivaltakokemuksen kuunteleminen voi olla raskasta ja aiheuttaa esimerkiksi ahdistusta ja vihaa. Perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan liittyy lisäksi paljon erilaisia stereotypioita ja asenteita. Osa ammattilaisen asiantuntijuutta on tunnistaa nämä stereotypiat ja asenteet, sillä ne vaikuttavat aina asiakkaan kohtaamiseen.
Perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan liittyy paljon myyttejä ja väärinkäsityksiä. Väkivallan kokija saattaa esimerkiksi kuvitella, ettei hänen kertomustaan väkivallasta uskota, että turvakotiin voi hakeutua vain sairaalakunnossa tai että lapset eivät näe eivätkä kuule väkivaltatilanteita. Myös ammattilaisen ja asiantuntijan on hyvä tiedostaa nämä myytit ja tuntea niiden vasta-argumentit.
Nettiturvakodin sivuille on koottu kattava listaus erilaisia myyttejä sekä niiden vasta-argumentteja. Tutustu!
Lasten ja nuorten turvaksi on kehitetty uusi Turvakamu -sovellus. Lue lisää ja ota käyttöön
Väkivaltatilanteen herättämiä tuntemuksia ei kannata pelästyä, sillä niiden ylittämiseen on lukuisia mahdollisuuksia sekä tukea. Esimerkiksi kouluttautuminen on tärkeä avain ja edellytys ammatillisen kohtaamisen taidon kehittymiseen. Oma työyhteisö on myös tärkeä tukija. Lisäksi eri organisaatiot ja kansalaisjärjestöt tarjoavat tukea ja apua näihin tilanteisiin. Työnohjaus on usein tarpeellinen, mikäli työ sisältää paljon väkivaltatilanteiden kohtaamisia.
Mikäli ammattilaisella on taustalla oma väkivaltakokemus, se voi vaikeuttaa väkivallan kokijan tai tekijän kohtaamista. Omaan tilanteeseen kannattaa siten hakea apua hyvin matalalla kynnyksellä, mikäli koettu väkivalta vaikeuttaa asiakkaan kohtaamista ja tuo koetun trauman uudelleen esiin. Oman väkivaltakokemuksen voi myös valjastaa työn voimavaraksi, mutta tällöin sen tulee olla käsitelty.
Vinkki:
Joskus väkivallasta suoraan puhuminen aiheuttaa vain sen, että kokija tai tekijä sulkeutuu entistä tiukemmin kuoreensa, kieltää tilanteen olemassaolon tai ei tunnista tilannetta väkivallasta. Tällöin tilannetta kannattaa lähteä avaamaan turvallisuuden ja hyvinvoinnin kautta. Lisätietoja aiheesta myös Nettiturvakodista: Turvallisuus lähisuhteissa.
Vinkkejä väkivallan puheeksi ottamiseen
Ratkaise ja katkaise väkivalta auttamalla sen kokijaa – työntekijän näkökulma
Kunnioita suhteen luottamuksellisuutta: kaikki keskustelut on käytävä kahden kesken. Kunnioita väkivallan kokijan turvallisuutta. Keskusteluja ei tulisi käydä edes perheenjäsenten kuulleen.
Vinkki:
Mikäli molemmat, sekä väkivallan kokija että tekijä ovat läsnä yhtä aikaa, heitä voi pyytää käymään työntekijän luona vuorotellen. Perusteluksi voi kertoa, että tämä on yleinen käytäntö ja siten toimitaan jokaisen asiakkaan kohdalla. Näin kokijan kanssa pääsee keskustelemaan ilman tekijän läsnäoloa.
Tuo aina esiin kokijan kokema epäoikeudenmukaisuus. Kokijaan kohdistunut väkivalta ei ole hänen syynsä. Kukaan ei ansaitse tulla kohdelluksi väkivaltaisesti. Kokijaa on hyvä muistuttaa siitä, että hyvinvointi tarkoittaa väkivallattomuutta.
Usko ja kuuntele kokijan kertomusta. Ota vastaan hänen tunteensa ja anna kokemus, ettei hän ole yksin. Monilla kokijoilla on samalaisia kokemuksia. Tämä avaa myöhemmin mahdollisuuksia vertaistukeen, esimerkiksi erilaiseen väkivallan kokijoille tarkoitettuun ryhmätoimintaan, johon kokija voidaan ohjata.
Auta kokijaa löytämään tarkoituksen mukaisia palveluita ja ohjaa hänet näiden palveluiden käyttäjäksi.
Kunnioita kokijan itsemääräämisoikeutta. Kunnioita, mahdollista ja kannusta häntä tekemään itsenäisiä päätöksiä heti, kun hän on siihen valmis. Muista, että väkivaltaa kokenut on oman elämänsä paras asiantuntija.
Auta kokijaa tekemään turvallisuuteen liittyviä toimenpiteitä. Tee hänen kanssaan esimerkiksi turvasuunnitelma. Miten hän on huolehtinut turvallisuudestaan tähän asti? Onko hänellä turvallisia ihmissuhteita? Onko jokin paikka, mihin voi tarvittaessa mennä?
Lisätietoja:
THL: Väkivaltaan puuttuminen -sivusto
THL: Ota väkivalta puheeksi
THL: Lähisuhdeväkivallan suodatin- ja kartoituslomake
Lahden Ensi- ja turvakotiyhdistyksen Turvallisuusseula
Ratkaise ja katkaise väkivalta auttamalla sen tekijää – työntekijän näkökulma
Kysy väkivallasta aina suoraan. Tekijän kohtaamisessa työparin käyttö on suositeltavaa, sillä näin varmistat oman turvallisuutesi.
Kuuntele myötätuntoisesti ja avoimesti väkivallan tekijää. Ole kiinnostunut hänen käsityksistään väkivallasta. Pyydä häntä kuvailemaan tapahtunutta omin sanoin. Esitä tarpeen mukaan lisäkysymyksiä, joiden avulla pystyt hahmottamaan väkivaltatilannetta paremmin yhdessä tekijän kanssa. Tarvittaessa sanoita tapahtunutta väkivaltaa tekijälle.
Muista, ettei tekijä välttämättä tunnista itseään omasta käytöksestään. Hän saattaa kieltää oman toimintansa, vähentää häpeän tunnetta siirtämällä vastuuta tapahtuneesta kokijan syyksi tai tulkita väkivaltaisia tekoja sattumaksi. Tekijä on saattanut myös oppia elämässään toimintamalleja, jotka altistavat väkivallan käytölle.
Kerro, miten monimuotoista väkivalta on. Tekijä todennäköisesti hahmottaa hyvin fyysisen väkivallan, mutta ei ymmärrä esimerkiksi henkistä tai seksuaalista väkivaltaa. Kerro, mikä ero on väkivallalla ja riidalla, sekä mitä turvallisuus lähisuhteissa tarkoittaa.
Ota väkivaltaan kantaa. Kerro, että se on rikos ja että sinulla on tietynlaisista rikoksista ilmoitusvelvollisuus.
Intervention tavoitteena on, että tekijä ymmärtää paremmin omaa toimintatapaansa. Pyri hahmottamaan tekijän kanssa hänen käyttämäänsä väkivaltaa ja sitä, miten vahingoittavaa tekijän käytös on hänen perheenjäsenilleen ja läheisilleen. Korosta myös väkivallan haitallisuutta tekijälle itselleen. Mikäli tekijällä on lapsia, käy erityisesti läpi väkivallan vaikutukset lapsiin.
Auta tekijää hahmottamaan vaihtoehtoisia toimintamalleja väkivaltaiselle käyttäytymiselle. Tavoitteena on, että asiakas ymmärtää paremmin omaa toimintatapaansa ja siihen vaikuttavia taustatekijöitä sekä oppii hahmottamaan vaihtoehtoisia toimintamalleja väkivaltaiselle käyttäytymiselle. Käy tekijän kanssa läpi, miten hän voi oppia väkivallattomuustaitoja.
Kerro, mistä asiakas saa apua ja ohjaa hänet tarjolla oleviin palveluihin. Korosta, että mikäli väkivaltaan ei haeta apua ja puututa, se todennäköisesti jatkuu. Apua kannattaa siis hakea.
Sovi mahdollisuuksien mukaan uusi tapaaminen lähitulevaisuuteen, esimerkiksi puolen vuoden päähän. Tällöin tekijän kanssa voi arvioida yhdessä väkivallattomuustaitojen kehittymistä ja sen hetkistä elämäntilannetta.
Muista arvioida väkivallan tekijän perheenjäsenten ja läheisten turvallisuudentarve. Pohdi, millaisia palveluita perheenjäsenet ja läheiset mahdollisesti tarvitsevat ja ohjaa heidät eteenpäin näihin palveluihin. Kysy myös väkivallan tekijän ymmärrystä hänen perheenjäsentensä sekä läheistensä tämänhetkisestä turvallisuudesta.
Lähteet ja lisätietoja:
Nettiturvakodin Tietoa väkivaltaa käyttäneille -sivusto
THL: Ota väkivalta puheeksi
Lyömätön Linja, Miessakit ry
Lyömätön Linja Espoossa
Vinkkejä lasten kanssa työskentelyyn
Perhe- ja lähisuhdeväkivallasta on tärkeää keskustella lasten kanssa, sillä väkivallan keskellä elämisellä voi olla lapselle vakavat ja pitkäkestoiset seuraukset. Moni väkivallan kokija ja tekijä ajattelee, etteivät lapset näe ja koe perheen aikuisten välillä ilmenevää väkivaltaa. Lapsi aistii kuitenkin helposti perheen jännitteisen ja uhkaavan ilmapiirin ja näkee väkivallan jäljet, vaikka ei olisi ollutkaan tapahtuma-aikaan paikalla.
Lapsi ja nuori tarvitsee perhe- ja väkivaltatilanteen kohdatessaan lähelleen turvallisia aikuisia. Lapselle ja nuorelle on tärkeää järjestää turvallinen, oma tila väkivaltatilanteen käsittelyyn. Kohtaamisen tavoitteena on luoda yhteys aikuisen ja lapsen/nuoren välillä. Korosta, että vaikeista asioista saa ja pitää puhua.
Anna lapselle ja nuorelle lupa puhua kokemuksistaan. Kannattaa huomioida, että lapsilla on usein hajanaisia ja pelottavia muistikuvia siitä, mitä on tapahtunut. Vanhemmat lapset ymmärtävät tapahtumat jo paremmin. Lisäksi tulee huomioida, että lapsi/nuori saattaa syyttää väkivallasta itseään. Kerro, ettei väkivalta ole koskaan uhrin syytä.
Anna lapselle ja nuorelle aikaa kertoa tapahtumista omin sanoin. Tue lasta/nuorta sanoittamaan esimerkiksi kokemansa tunteet ja tapahtunut väkivalta.
Lapsen vanhempia tulee muistuttaa siitä, miten väkivalta vahingoittaa lasta ja nuorta. Heitä tulee kannustaa kysymään lapsen tuntemuksia ja sitä, miltä tilanne hänestä tuntuu ja mikä häntä helpottaa, kun tuntee pahaa oloa.
Vakavissa perheväkivaltatilanteissa ulkopuolinen apu on usein tarpeen. Hae lapselle ja nuorelle apua hyvin matalalla kynnykselle. Tee tarvittaessa lastensuojeluilmoitus. Apua tilanteeseen saa mm. turvakodeista, perheneuvoloista ja kuntien sosiaalivirastoista. Ohjaa lapsi/nuori ja vanhempi/vanhemmat avun piiriin.
Lähde ja lisätietoja:
Folhälsanin kehittämä Trappan-malli
Vinkki:
Oletko opettaja, tai teet muuten työtä lasten ja nuorten kanssa? Uskalla puhua väkivallasta -käsikirja on avuksesi, kun haluat käsitellä perheväkivaltaa yläasteikäisten kanssa.
Turvakamu-sovellus toimii hyvänä työvälineenä lasten ja nuorten väkivaltakokemusten käsittelyssä ja turvallisuuden lisäämisessä tapaamisten välillä.
Ammattilaisten ja asiantuntijoiden on tärkeää tunnistaa lapsiin ja nuoriin kohdistuva kaltoinkohtelu ja kuritusväkivalta sekä puuttua siihen. Kaltoinkohtelu ja kuritusväkivalta koskettavat kaikenlaisia suomalaisia perheitä sosioekonomiseen taustaan, asuinalueeseen tai perhemuotoon katsomatta. Lasten kaltoinkohtelua esiintyy kaikissa yhteiskunnissa ja yhteiskuntaluokissa. Kaltoinkohtelun ja kuritusväkivallan riskiä lisäävät erityisesti vanhemman uupumus ja heikot hallintakeinot arjessa.
Ne vanhemmat, jotka ovat omassa lapsuudessaan kokeneet väkivaltaa, turvautuvat helpommin sen käyttöön myös omien lastensa kanssa. Vanhemman mielenterveys- ja päihdeongelmat sekä lapsen erityisvaikeudet saattavat lisätä kaltoinkohtelua ja kuritusväkivaltaa. Ilmiöiden taustalla saattaa olla myös kulttuurisia tai uskonnollisia tekijöitä.
Kuule lasta
Lasten kokemukset lähisuhteissaan kokemasta kaltoinkohtelusta jäävät usein sosiaali- ja terveydenhuollon ammattikäytännöissä aikuisten kokemusten varjoon. Työkulttuureissa elää vahva ajatus lasten auttamisesta vanhempia auttamalla, jolloin vanhempien auttaminen ”tihkuu” lapsen hyväksi. Kehittyäkseen lapsi tarvitsee turvallisen kasvuympäristön heti, kun taas vanhemmuuden tukemisen periaate vaatii ammattilaisia antamaan vanhemmille mahdollisuuksia muutokseen. Tämä voi pahimmillaan merkitä sitä, että lapsi joutuu elämään pitkään hyvin epävakaissa oloissa. Selvitäkseen vaikeasta tilanteesta lapsella itsellään on oikeus saada tukea ja apua välittömästi avun tarpeen tultua esille.
Lapset ja nuoret eivät helposti kerro kokemuksistaan heitä työssään kohtaaville ammattilaisille, sillä he eivät joko usko voivansa saada apua tai pelkäävät, etteivät aikuiset ole valmiita kuulemaan heitä. Syynä voi myös olla se, että lapset ja nuoret pelkäävät kertomansa leviävän liian laajalle tai uskovat aikuisten joko mitätöivän heidän ongelmansa tai ylireagoivan niihin. Väkivallan tai kaltoinkohtelun kohteena oleva lapsi ei yleensä ole aktiivinen avun hakija, sillä hän voi olettaa, että hänen perheensä käyttäytyminen on normaalia. Asiaan liittyvä salailu ja häpeä vaikeuttavan avun hakemista. Silti lapsen oman kokemuksen kuuleminen on ensiarvoisen tärkeää, sillä vanhemmat tai muut ammattilaiset eivät voi kertoa lapsen subjektiivisesti kokemasta.
Puutu aktiivisesti lapsen kaltoinkohteluun ja kuritusväkivaltaan
Kun epäilysi herää lapsen kaltoinkohtelun tai lapseen kohdistetun kuritusväkivallan mahdollisuudesta, oleellista on tarttua tähän tunteeseen eikä sivuuttaa sitä. Omien havaintojen tarkka kirjaaminen on tärkeää. Samoin kirjataan ylös, mitä lapselta on kysytty ja mitä tämä mahdollisesti on kertonut. Lapsen auttamisen ja tapauksen selvittämisen kannalta on oleellista, että henkilö, joka havaitsee ongelman tai jolla herää huoli lapsesta vie huoltaan ja havaintojaan eteenpäin. Etsi omasta organisaatiostasi tai työyhteisössäsi sovitulla tavalla ne henkilöt, joiden kanssa yhdessä arvioitte havaittua ja sovitte jatkotoimenpiteistä. Havaittu kaltoinkohtelun muoto ja sen arvioitu vakavuus määrittelevät jatkotoimenpiteet. Aikuisten välisessä väkivaltatilanteessa on huomioitava tapahtumapaikalla mahdollisesti olleet lapset, vaikkei väkivalta suoranaisesti olisi kohdistunutkaan heihin.
Lasten, nuorten ja lapsiperheiden eri palveluilla tulisi olla omat työkäytännöt ja prosessit lapsen kaltoinkohteluun puuttumiseksi. Tärkeää on, että kaltoinkohtelun ja kuritusväkivallan ilmiöiden olemassaolo on eri työmuodoissa ja työyhteisöissä yhteisesti tiedostettu ja puuttumisen tavat on suunniteltu. Kenenkään työntekijän ei pidä jäädä havaintojensa ja huolensa kanssa yksin, vaan organisaation tulee tukea aktiivista ja välitöntä puuttumista kyseisiin tilanteisiin. Pyydä tarvittaessa konsultaatioapua yhteistyökumppaneiltasi ja huomioi useita eri näkökulmia. Suomalaisessa palvelujärjestelmässä lapset ja lapsiperheet voivat olla samanaikaisesti monien eri palvelujen asiakkaina, jolloin moniammatillinen verkostotyö tukee lapsen ja perheen kokonaistilanteen kartoittamista.
Väkivaltaa tai laiminlyöntiä kokenut lapsi tarvitsee apua ja tukea itselleen välittömästi ja pitkäjänteisesti ammattilaisten tekemän verkostoyhteistyön ja vanhempien kanssa tehtävän yhteistyön rinnalla. Lapsen kannalta voi olla hyvin tärkeää, että häntä päivittäin tapaavat, esimerkiksi päivähoidon tai koulun ammattilaiset ottavat arjen vuorovaikutustilanteissa huomioon kaltoinkohtelua kokeneen lapsen erityistarpeet. Kaltoinkohdellun lapsen auttaminen ja tukeminen ei ole ainoastaan lastensuojelun sosiaalityön tai terapiahenkilöstön tehtävä. Jokainen lasta arjessa lähellä oleva aikuinen voi olla lapselle tärkeä turvallinen ja luotettava aikuinen.
Lastensuojelulaki velvoittaa työntekijän tekemään lastensuojeluilmoituksen lapsesta, josta heränneen huolen takia on syytä selvittää lastensuojelun tarve. Tärkeää on tiedostaa, että tämä velvollisuus kumoaa mahdolliset salassapitosäädökset. Mikäli epäillään lapseen kohdistunutta seksuaalirikosta, on työntekijän velvollisuus tehdä asiasta ilmoitus suoraan poliisille.
Älä jää yksin, verkostoidu
Lapsen kaltoinkohtelun havaitseminen ja siihen puuttumisen prosessi voi aiheuttaa myös ammattilaisissa voimakasta emotionaalista kuormitusta, hämmennystä ja avuttomuuden tunnetta. Hae aktiivisesti tukea ja ammatillista ohjausta kuormittavuuden vähentämiseksi ja työssä jaksamisesi varmistamiseksi. Tuki voi olla esimerkiksi kollegiaalista tukea työyhteisössä, esimiehen tukea tai muualta organisaatiosta tai työterveyshuollosta saatavaa tukea.
Avoin dialogi on parasta ennaltaehkäisyä
Lasten kaltoinkohtelun ennaltaehkäisemiseksi tarvitaan kohtaamisia, joissa vanhemmat voivat luottamuksellisesti ja avoimesti puhua perhe-elämään ja vanhemmuuteen liittyvistä vaikeuksista ja negatiivisista tunteista. Jokainen vanhempi voi ajoittain kokea väsymystä, turhautuneisuutta ja suuttumusta. Silti vanhemmuuteen liittyvät haastavat tunteet ovat usein vaiettuja ja häpeällisiä ja niistä voi olla vaikea puhua.
Onkin tärkeää, että vanhemmilta säännöllisesti ja systemaattisesti kysytään, miten heidän arkensa sujuu ja miten ristiriitatilanteita vanhempien välillä, vanhemman ja lapsen välillä tai sisarusten välillä ratkaistaan. Vanhempia tulee tukea kannustavaan ja lapsen turvallisuuden tunnetta korostavaan vuorovaikutukseen. Kun vanhempien kanssa keskustellaan ristiriitatilanteiden ratkaisemisesta, lapsen käyttäytymisen ohjaamisesta tai lapsen rankaisemisesta, on oleellista korostaa lapsen näkökulmaa ja pohtia yhdessä sitä, miltä asiat lapsen kokemana tuntuvat.
Seksuaalisuus on loukkauksille altis alue. Koska seksuaalisuus on osa meistä jokaista, seksuaalinen kaltoinkohtelu on erityisen haavoittava kokemus. Käsittelemättömänä se voi aiheuttaa pitkäaikaista haittaa ja samalla heikentää elämänlaatua. Seksuaalinen kaltoinkohtelu rikkoo kehon ja mielen rajat sekä tuhoaa luottamuksen muihin ihmisiin. Pahimmillaan tämä vaikuttaa nuoren koko elämään, koulunkäyntiin ja sosiaalisiin suhteisiin.
Seksuaalisuuden arvostaminen on tärkeää, jotta nuori oppii pitämään huolen omista rajoistaan, sanomaan EI vaikeissa tilanteissa sekä kertomaan aikuiselle tai muulle luotettavalle ihmiselle hädän hetkellä. Jotta seksuaalisuus säilyy iloisena ja mielihyvää tuottavana asiana, on tärkeää saada tietoa myös vaikeista ja pelottavista asioista. Näin uhkaavan tilanteen kohdatessaan nuori osaa toimia tai jouduttuaan seksuaalisen kaltoinkohtelun kohteeksi, uskaltaa hän hakea apua.
On tärkeää, että nuorelle annetaan tietoa ja annettu tieto perustellaan. Tämä lisää luottamusta ja nuoren omaa hallinnantunnetta. Lapsen ja nuoren itsemääräämisoikeutta omaan kehoon ja omaan seksuaalisuuteen ei voi liiaksi korostaa. Nuoren kanssa voi keskustella omista rajoista sekä opastaa miten suojella itseään asioilta, jotka eivät tunnu hyvältä.
Omista rajoista ja seksuaalisesta kaltoinkohtelusta on tärkeää puhua. Asioiden käsittely lisää tietoisuutta ja auttaa nuorta rakentamaan omia rajojaan suhteessa muihin ihmisiin. Avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri kotona tai suhteessa johonkin luotettavaan aikuiseen on tärkeää. Se mahdollistaa vaikeista ja pelottavista asioista puhumisen silloin, kun tuntuu, että kenellekään ei voi kertoa.
Lasten ja nuorten osallisuus osana väkivallan puheeksi ottamista
Osallisuus on aikuisten kanssa työskennellessä selkeää ja se otetaan usein automaattisesti osaksi väkivaltatyötä ja asiakkaan kohtaamista ammattilaisen ja asiakkaan välisessä dialogissa. Ohjeet aikuisten kanssa toimimiseen sisältävät jo itsessään oletuksen väkivallan kokijan tai tekijän omasta osallisuudesta prosessiin. Lasten ja nuorten kanssa työskennellessä osallisuuden määritelmä ei kuitenkaan ole välttämättä kaikille tuttu. Alla on käyty läpi eri-ikäisten lasten ja nuorten osallisuutta yleisellä tasolla. Neuvoja voi kuitenkin erinomaisesti soveltaa kohdatessa perhe- ja lähisuhdeväkivallan koskettamia lapsia ja nuoria.
Turvakamu-sovellus tukee lasten ja nuorten osallisuutta heidän omassa prosessissaan.
Vauvaikäisen osallisuus toteutuu aikuisen avulla ja aikuisen kautta siten, että vauva kulkee mukana aikuisen ajatuksissa, puheissa ja tekemisissä. Vauva huomioidaan, hän tulee nähdyksi ja kohdatuksi vaikka hänellä ei vielä ole sanoja, joilla hän voisi ilmaista tahtoaan, toiveitaan tai tunteitaan. Pieni lapsi kommunikoi ilmein, elein ja ääntein tunteita ja tarpeita, minkä vuoksi vauvan osallisuus rakentuu suurelta osin sanattoman vuorovaikutuksen varaan. Vauva tarvitsee osallisuutensa mahdollistaman tulkin, herkkäkorvaisen ja tarkkasilmäisen aikuisen, joka sanottaa ääneen ja tulkitsee vauvan tarpeita, toiveita ja tunteita. Vauvan asemaan asettuminen, ratkaisujen ja päätösten pohtiminen myös vauvan näkökulmasta on vauvan osallisuuden toteuttamista arjessa.
Leikki-ikäinen ei pysty hahmottamaan maailmaa samalla tavalla kuin esimerkiksi kouluikäinen lapsi. Pienen lapsen maailma tulee todeksi perustarpeiden, kuten nälän tunteen, levon tarpeen ja läheisyyden kaipuun kautta sekä lähipiirissä olevien ihmisten keskinäisten suhteiden välityksellä. Uhmaiässä lapselle alkaa muodostua tarve ilmaista yhä vahvemmin omaa tahtoa. Pienen lapsen osallisuus on hänen tahtonsa ja toiveidensa huomioimista. Oman tahdon voi sanoittaa ääneen; ”Minä kuulen, että haluat karkkia mutta tänään me emme syö karkkia. Karkkipäivä on vasta viikonloppuna”, jolloin lapsi kokee tulleensa kuulluksi, vaikka ei saakaan tahtoaan läpi. Seurauksena saattaa olla kiukkuista pettymystä mutta aikuisen tehtävä on sietää myös lapsen negatiivisia tunteita.
Pienikin lapsi voi olla mukana pohtimassa yhteistä retkikohdetta ”ahaa, sinä haluat mennä paikkaan, jossa voi kerätä mustikoita”. Lapsi voi osallistua perheen arkipäiväisiin toimiin vaikkapa siivoamiseen, hänen ikätasoonsa sopivilla tavoilla, kuten lelujen korjaamisella koriin. Pienen lapsen osallisuus on huomion antamisen lisäksi mukaan ottamista, yhteyteen kutsumista ja yhdessä tekemistä.
Arjessa voi antaa lapsen tehdä hänen kokoisiaan päätöksiä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi sukkahousujen värin tai yöpaidan valinta. Lapsi voi myös valita minkä lelun hän ottaa mukaan päivähoitoon ja hänen mielipidettään voidaan kuulla iltasadun suhteen. Pieni lapsi ei kuitenkaan voi päättää siitä, kuinka pitkään hän ulkoilee, koska menee nukkumaan, laittaako hän pakkasella pikkukengät ulos mennessään. Näissä tilanteissa lapsi tarvitsee aikuisen kärsivällistä ohjausta. Osallisuus sisältää aina lapsen edun huomioimisen.
Kouluikään tullessaan lapsi alkaa opetella uudenlaista vastuuta, reilua kaveruutta ja omien mielipiteiden ilmaisua ryhmässä. Kouluikäisen tärkein tehtävä on oppia vastuulliseksi koululaiseksi, mikä tarkoittaa sekä koulunkäyntiin liittyvien, että sosiaalisten taitojen kehittymistä. Lapsi alkaa opetella itsenäisyyttä, kun hän saa vastuulleen koulukirjoja, kotiavaimet ja usein myös matkapuhelimen. Lapsen tulee opetella omista tavaroista huolehtimista, läksyjen tekoa ja kouluun kulkemista. Kouluikäisen elämässä tapahtuu paljon ja ajoittain se herättää voimakkaita tunteita niin koululaisessa itsessään, kuin hänen vanhemmissaan. Koululaisen kanssa on tärkeää käydä keskustelua erilaisista realistisista uhkista, joita hän mahdollisesti kohtaa alkaessaan liikkua kodin ulkopuolella itsenäisemmin. Sama koskee lapsen Internetin käyttöä. Lapsen tulee saada koulusta ja kotoa median lukutaitoja ja tietoa omista oikeuksistaan.
Aikuisen tehtävä on mahdollistaa lapsen koulunkäynti ja uuden oppiminen. Lapsen perustarpeista huolehtiminen ja turvallisen kasvuympäristön takaaminen ovat uuden oppimisen edellytyksiä. Peloissaan oleva, nälkäinen tai väsynyt lapsi ei opi eikä jaksa keskittyä opetukseen. Osallisuus tässä elämänvaiheessa on kouluikäisen lapsen mielipiteen kuulemisen ja huomioimisen lisäksi, lapsen elämässä mukanaoloa; kiinnostusta lapsen koulunkäynnistä, harrastuksista ja kaverisuhteista. Lapselle määrätyt kotitehtävät ovat usein sellaisia, joista hänen oletetaan selviytyvän itsenäisesti mutta aikuisen on tarjottava lapselle tukeaan, mikäli tämä sitä kaipaa. Lapsen kanssa voidaan keskustella siitä, tuleeko läksyt tehdä heti koulun jälkeen vai sovitaanko yhdessä, että läksyt tehdään sitten kun vanhemmat ovat kotona. Myöhemmin lapsen tulee opetella myös kokeisiin valmistautumista, silloin aikuisen tehtävä on muistuttaa lasta kokeista ja kannustaa häntä kokeisiin valmistautumisessa. Lasta ei tulisi jättää pärjäämään yksin vaan hänen itsenäistymistään tulisi tukea turvallisesti, vierellä kulkien. Kouluikäisen lapsen osallisuus on myös syrjäytymisen ehkäisyä. Jos aikuinen havaitsee lapsen joutuneen kiusatuksi, vetäytyvän sosiaalisesta kanssakäymisestä esimerkiksi tietokonepelien maailmaan tai joutuvan muuten ryhmänsä ulkopuolelle, tulee aikuisen auttaa lasta ja hakea tilanteeseen apua esimerkiksi lapsen opettajalta.
Lapsen mielipidettä tulee kuulla ja se tulee yhä vahvemmin huomioida mm. harrastuksia valittaessa, pukeutumisen ja ystävien suhteen. Kouluikäisen osallisuutta kotiaskareiden hoidossa voi lisätä, antamalla hänelle tehtäviä, kuten tiskikoneen tyhjennys, oman huoneen imurointi ja pyykkien ripustaminen. Viikkorahakäytänteistä voidaan yhdessä keskustella, tärkeintä on opettaa kouluikäiselle vastuullista rahankäyttöä ja taloustaitoja. Osallisuuden tarkoitus on lapsen edun toteutuminen, hyvän ja tasapainoisen elämän mahdollistaminen.
Teini-ikään mennessä lapsi pystyy jo jonkin verran arvioimaan tekojensa seurauksia. Teini-ikäisen osallisuus tähtää ennen kaikkea itsenäiseen aikuisuuteen. Lapsen päätösvaltaa häntä koskevissa asioissa lisätään porrasmaisesti, tarkoituksena kasvattaa nuorta kohti päätöksiä ja niiden seurauksia pohtimaan kykeneväksi aikuiseksi.
Teini-ikäistä tulee kuulla ja hänen mielipiteensä huomioida kaikissa häntä koskevissa päätöksissä. Nuoren tulee saada esimerkiksi valita jatko-opintonsa ja häntä tulee tukea näissä pyrkimyksissä. Nuori saa päättää omista rahoistaan. Nuori saa valita harrastuksensa, ystävänsä ja seurustelukumppaninsa. Nuori saa päättää omista vaatteistaan, hiustyylistään ja esimerkiksi sen meikkaako hän vai ei.
Aikuisen on kuitenkin tärkeä muistaa, että nuori on alaikäinen 18 –vuotiaaksi asti. Nuori on edelleen lapsi ja tarvitsee aikuisen ohjausta monissa asioissa, vaikka alkaakin jo ulkoisesti muistuttaa aikuista. Vanhemman tehtävä on edelleen turvata lapsen kasvu ja kehitys. Nuoren usein hektinenkin elämänvaihe voi jättää perustarpeista huolehtimisen toissijaiseksi. Nuori saattaa nukkua liian vähän, syödä epäsäännöllisesti eikä hän välttämättä osaa ilmaista läheisyyden tarvettaan. Vanhemman tehtävä on huolehtia siitä, että nuori nukkuu ja syö riittävästi ja että hän saa turvallista läheisyyttä osakseen. Nuoren ja vanhemman välinen suhde on, kuten lapsenkin kohdalla – aikuisen vastuulla. Nuoren osallisuus ei voi toteutua, ellei vanhempi tiedä miten hänen lapsensa voi ja mitä tälle kuuluu. Keskusteluyhteyden pohja on lämmin ja luottamuksellinen suhde. Vanhemman tehtävä on pitää itsenäisyyttä harjoitteleva nuori riittävän lähellä ja samaan aikaa antaa riittävästi tilaa ja ilmaa nuorelle harjoitella aikuisuutta. Monista asioista, kuten kotiintuloajoista tulisi pystyä keskustellen löytämään ratkaisu, joka takaa nuoren turvallisuuden muttei rajoita nuoren ikätasoon liittyviä kehitystehtäviä, joista merkittävin on itsenäistyminen.
Nuoren osallisuus ei ole sitä, että hän voi käyttäytyä itsetuhoisesti, rikollisesti tai väkivaltaisesti, jos hän niin valitsee. Mikäli nuori käyttää päihteitä, tulisi siihen välittömästi puuttua ja hakea nuorella tarvittaessa kodin ulkopuolista apua. Mikäli nuori kieltäytyy menemästä kouluun, tulisi vanhemman hakea tilanteeseen aktiivisesti muutosta. Osallisuus näissä pulmatilanteissa on nuoren kuuntelemista, hänen mielipiteensä ja omien ratkaisuehdotustensa huomioimista niin, ettei hänen elämänsä ja tulevaisuutensa vaarannu.
Lapsen oikeuksien sopimuksen yksi ydinteema on osallisuus. Osallisuuden vastakohtia ovat osattomuus, syrjäytyminen ja ohittaminen. Lapsen oikeuksien sopimus haastaa aikuista tarkastelemaan lasta yksilönä, jolla on oikeus ikätasonsa mukaan (iästään riippumatta) tulla kuulluksi ja näkemys huomioiduksi häntä koskevia päätöksiä tehdessä. Lapsella on oikeus mielipiteeseen ja vapaus ilmaista myös eriävä näkemys.
Joskus lapsen mielipiteen vapaus ja kuulluksi tuleminen ymmärretään arkikeskustelussa niin, että lapsi saisi vapaasti määrätä omasta elämästään ja tehdä päätöksiä vastoin aikuisen parempaa tietoa lapsen edusta. Tämä on virheellinen tulkinta. Lapsi tarvitsee ohjausta ja suojelua. Aikuisen tehtävä on valmentaa lasta kohti vastuullista aikuisuutta siten, että lapsen osallisuus kasvaa asteittain hänen ikänsä ja yksilöllisten valmiuksiensa mukaisesti. Lapsi, jolla on kokemus kuulluksi tulemisesta ja osallisuudesta oppii kuuntelemaan muita, kantamaan vastuuta ja pohtimaan tekojensa vaikutuksia suhteessa itseensä, muihin ihmisiin ja ympäristöön nähden.
Turvallisuus on osallisuuden edellytys. On tärkeää huolehtia siitä, että lapsi voi tuntea olonsa turvalliseksi niin kotona kuin muissa elinympäristöönsä kuuluvissa paikoissa, kuten koulussa, hän voi luottaa ympärillään oleviin aikuisiin ja siihen, että hänen näkemyksillään on aikuisille merkitystä. Aikuisten tehtävä on ennen kaikkea mahdollistaa osallisuuden kokemukset ja pitää huoli turvallisuuden toteutumisesta arjessa.
Lisätietoa aiheesta:
Unisef
Lapsenoikeudet.fi
Lapsioikeus murroksessa, toim. Suvianna Hakalehto-Wainio & Liisa Nieminen, Lakimiesliiton Kustannus, 2013