RAYn avustusehdotus Ensi- ja turvakotien liitolle on noin 5,2 miljoonaa euroa (5 227 067€) vuodelle 2017. Avustus käytetään heikossa asemassa olevien perheiden tukemiseen vaativassa vauvatyössä, väkivallan ehkäisyssä, kansalaistoiminnassa sekä eroauttamisessa. Päihteitä käyttävien äitien Pidä kiinni -hoitojärjestelmän koordinaatiota, avopalveluita ja kehittämistyöhön käytetään RAY avustusta. Kokonaisavustuksesta yli puolet ohjataan liiton jäsenyhdistysten toimintaan eri puolille Suomea.
Lisäksi hankkeissa muun muassa kehitetään uusia tapoja tukea väkivaltaa kokeneita naisia arjen ympäristöissä sekä vuonna 2017 alkavassa hankkeessa tuetaan vapautuvien pitkäaikaisvankien vanhemmuutta.
Autamme vuosittain yli 11 600 apua hakevaa, usein vaikeassa elämäntilanteissa olevia perheitä. Joitain perheitä auttaa vauvan unikoulu, toisia perheväkivallan katkaiseminen. Apua on myös annettu, kun päihteet tai mielenterveyden ongelmat ovat vaarantaneet lapsen turvallisen kasvun.
 Historiansa viimeinen avustusehdotus
RAY julkaisi viime viikolla historiansa viimeisen avustusehdotuksen Raha-automaattiavustusten jaosta sosiaali- ja terveysalan järjestöille. Jaettava avustus on RAY:n historian suurin, yli 317 miljoonaa euroa.
Vuoden 2017 alussa toimintansa aloittavan uuden Veikkaus Oy:n pelitoiminnan voitoista ehdotetaan jaettavaksi sosiaali- ja terveysalan järjestöille 317,6 miljoonaa euroa. Avustusta haki RAY:ltä tänä vuonna yli 1 200 järjestöä noin 2 600 avustuskohteelle. Myönteisen avustusehdotuksen RAY:ltä sai 858 järjestöä, ja avustusta esitetään 1 833 avustuskohteelle.
RAY:n viimeinen avustusehdotus siirtyy nyt sosiaali- ja terveysministeriön (STM) käsittelyyn. Sosiaali- ja terveysministerin päätöstä avustuksista odotetaan tammi-helmikuussa 2017. RAY:n avustustoiminta siirtyy sosiaali- ja terveysministeriön yhteyteen perustettavaan Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukseen (STEA) vuoden vaihteessa, jolloin myös RAY:n toiminta päättyy ja uuden Veikkaus Oy:n toiminta alkaa.
Uusi rahapeliyhtiö Veikkaus vastaa jatkossa ainoastaan rahapelitoiminnasta, eli Veikkaus ei käsittele minkään edunsaajaryhmän avustuksia.
 Hyvinvoinnin tekoja 10,5 miljardilla
Raha-automaattiyhdistys on ollut erittäin merkittävä suomalaisen sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnan mahdollistaja ja maailmassa ainutlaatuinen sosiaalinen innovaatio. Vuodesta 1938 toiminut RAY on tukenut sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toimintaa 10,5 miljardilla eurolla. Ensi- ja turvakotien liitto on yksi RAY:n perustajajärjestöistä.
– Rahoilla on vähennetty eriarvoisuutta, luotu uutta kansalaistoimintaa, vertaistukea, vaikuttamista sekä rakennettu siltaa ja kumppanuuksia järjestöjen ja julkisen vallan ja entistä enemmän myös järjestöjen ja yritysten välille, totesi Riitta Särkelä RAYn päätösjuhlassa pitämässään juhlapuheessa.
– Avustustoiminnassa on koko RAYn toiminnan ajan ollut erityisen arvokasta se, että avustamisen painopisteet ja avustaminen ovat heijastelleet ihmisten arjessa olevia tarpeita, ihmisten halua liittyä yhteen yhdistyksissä, toimia yhdessä ja myös auttaa toisiaan, Särkelä muistuttaa. Moniin sellaisiin tarpeisiin, joihin julkinen palvelujärjestelmä ei ole kyennyt vastaamaan, on syntynyt RAY:n tuella järjestöjen tarjoamaa monimuotoista apua, hän kiittelee.
– On hyvin tärkeää, että uuden Veikkauksen aikana tuottoja jaettaessa STEAn kautta valtiovalta kunnioittaa arpajaislain henkeä ja avustustoiminnan linjauksia, Särkelää toivoo.
Tiukan markan aikoina valtiovallalle voi tulla kiusaus käydä järjestöjen kukkarolla ja ohjata tuotot muuhun kuin järjestöjen toimintaan.