Ensikodin eteiseen kantautuu hellyyttäviä vauvanääniä. Peremmältä löytyy myös 15-vuotias Inka juttelemassa toisen nuoren äidin kanssa.
Molemmilla on pienet vauvat sylissään. Inka syöttää pullosta omaa vauvaansa, jota kutsuu enimmäkseen lempinimellä ”Sepi”. Varsinaista nimeä kaksikuisella pojalla ei vielä ole, ristiäiset ovat vasta tulossa.
– Sillä on monta nimeä, jolla on kutsuttu. Muut alkoivat kutsua Sepoksi, kun tällä on tällaiset hiukset, sanoo Inka ja hipaisee vauvan hentoja haivenia.
Sepi syö maitoa tyytyväisesti tuhisten. Välillä Inka pyyhkii rätillä suupielestä valuneet nesteet pois.
Avopalvelusta
ensikotiin
Inkan piti muuttaa ensikotiin jo odotusaikana, mutta koska vauva syntyi
odotettua aiemmin, vauva oli aluksi pari viikkoa sairaalassa, jossa Inka kävi häntä ensikodista käsin hoitamassa.
– Kun olin raskaana, kävin Ainossa (avopalveluyksikkö), ja sieltä ehdotettiin, että tämä voisi olla hyvä paikka. Päätös tulla oli aika helppo.
Maitopullo tyhjenee ja Inka nostaa Sepin olkapäälleen ja taputtelee pientä selkää. Otteet ovat varmat ja levolliset. Hyvät kanto-otteet neuvottiin jo sairaalassa. Inkan mielestä ainakaan vielä vauva-arjessa ei ole ollut mitään yllättävää tai ylivoimaisen vaikeaa.
– Mulla on pikkusisko ja pikkuveli, joita olen hoitanut pienempänä. Varsinkin pikkuveljeä.
Sepin kynnet ovat miniatyyriset, mutta edes niiden leikkaaminen ei ole
tuottanut vaikeuksia.
– Ajattelin, että se olisi ollut paljon vaikeampaa, mutta hyvin Sepi pysyi
paikoillaan.
Apua saa
Inka röyhtäyttää Sepin ja siirtää hänet syliinsä, kyynärvarttaan vasten. Inka on aina pitänyt vauvoja söpöinä. Sepin silmät alkavat lupsua ja suupielissä häivähtää hymy. Miltä se tuoreesta äidistä tuntuu?
– Kivalta, sanoo Inka hymyillen vauvalle.
Enimmäkseen Sepi vielä nukkuu, varsinkin nyt, kun on vähän kipeänä.
– Yleensä se herää parin kolmen tunnin välein, mutta nyt on nukkunut
melkein koko päivän.
Äitinsä sylissä uinaileva Sepi vaikuttaa rauhalliselta ja tyytyväiseltä vauvalta.
– Ei se kyllä kovin useasti itke, vain kun vaihdan vaippoja tai sillä on
nälkä.
Ensikodissa Inka on viihtynyt hyvin. Ohjelmaan kuuluu yhteispalavereja,
joissa koko ensikodin väki on mukana ja joissa suunnitellaan yhdessä
tulevaa viikkoa. Sitten on tiistaisin musiikkiterapiaa, vauvavartti torstaisin
ja vanhempainryhmä ja vauvamuskari perjantaiaamuisin.
– Olen saanut sellaista apua, mitä olen pyytänyt, esimerkiksi kylvetykseen. Ollaan käyty läpi myös vuorovaikutusjuttuja.
Vuosittain ensikodissa arkea opettelee myös muutama hyvin nuori äiti.
Inka saa tukea vauva-arjen ensimmäisiin hetkiin Keski-Suomen ensikodissa. Inka kertoo oppineensa ohjaajilta muun muassa sen, että vauvaa kannattaa pitää myös vatsallaan, jolloin vauva voi harjoitella päänsä kohottamista.
Toiset äidit
Täällä on selvää, että jokainen äiti hoitaa lastaan melko itsenäisesti. Tarpeen tullen autetaan, jos äiti vaikka kaipaa huilihetkeä. Ohjaajia on tukena päivin öin.
Ehkä parasta apua vauva-arjen keskellä ovat Inkan mielestä olleet
ensikodin muut nuoret äidit, heidän kanssaan oleminen ja puhuminen,
vauvojen hoitaminen yhdessä.
– Heiltä voi aina kysyä neuvoa, jos ei itse tiedä.
Inkan huoneessa on hyllyllä on kaksi pientä taulua, joista toisessa on kaksi pientä jalkaa ja toisessa pikkuruinen käsi: äidin ja vauvan yhteisen askartelutuokion aikana syntyneet taideteokset.
Inka ei vielä tiedä, kuinka kauan aikoo viipyä ensikodilla. Se päätös
syntyy yhdessä oman sosiaalityöntekijän kanssa. Tulevaisuudelta Inka toivoo eniten yhtä:
– Että tällä olisi kaikki hyvin, hän sanoo ja katsoo Sepiä hellästi.
Teksti: Tuija Siljamäki, kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen. Juttu on ilmestynyt Enskassa 5/16.
Ensikodista vanhemmat saavat erityistä ja tiivistä tukea sekä pitkälle kantavan alun elämään.