Ensi- ja turvakotien liitto on myöntänyt vuoden 2018 Hyvä teko lapselle -palkinnon FinnBrain- tutkimusryhmälle. Ryhmä tutkii raskauden ja lapsuuden aikaisten elämäntapahtumien ja olosuhteiden vaikutuksia vauvan kehitykselle. Tutkimusryhmä on tuonut esiin vauva-ajan korvaamattoman merkityksen aivojen kehitykselle ja lapsen koko elämälle innovatiivisella tavalla. Kiistaton tutkimustieto auttaa vaikuttavien palvelujen kehittämisessä ja lisää ymmärrystä vauvojen elämään pitkäkestoisesti vaikuttavista päätöksistä.

FinnBrain-tutkimus on aloitettu vuonna 2010. Sen tarkoituksena on selvittää ympäristön ja perimän vaikutusta lapsen kehitykseen. Vuonna 2015 tutkimuksessa oli mukana jo yli 4000 vapaaehtoista perhettä.  Perheitä on pyydetty mukaan tutkimukseen ensimmäisen ultraäänitutkimuksen yhteydessä. Vanhempia, lasta ja perheen elinympäristöä tutkitaan odotusajasta lähtien.

Raskauden ja lapsuuden aikaisten elämäntapahtumien sekä olosuhteiden tiedetään vaikuttavan lapsuudessa ja vielä aikuisenakin, mutta asiasta on aikaisemmin tiedetty liian vähän. FinnBrain-tutkimus keskittyy lapseen ja hänen kehitykseensä sekä vanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen. Tarkoituksena on seurata tutkimuksessa mukana olevia lapsia aina aikuisikään saakka. Lapsista kerätään kattavasti tietoa kyselylomakkeilla muun muassa heidän elinympäristöstään ja elämäntapahtumistaan sekä temperamentista, unesta ja puheen kehityksestä. Lisäksi pienemmillä osatutkimuksilla kartoitetaan esimerkiksi lapsen aivojen rakennetta ja toimintaa, stressin ja infektiosairauksien yhteyksiä sekä tulehdusproteiinien ja stressihormonien toimintaa.

– Finnbrain-tutkimusryhmä tuottaa täysin uutta ja uraauurtavaa tietoa lapsen aivojen kehityksestä ja kehitykseen vaikuttavista tekijöistä, toteaa Tuula Haatainen, Ensi- ja turvakotien liiton puheenjohtaja.
– Päätöksenteon tueksi tarvitaan faktoja ja tietoa siitä, miten erilaiset tekijät vaikuttavat vauvojen elämään pitkällä aikavälillä ja miten vauvaperheitä voidaan parhaiten tukea, Haatainen muistuttaa.

Tutkimusryhmä on nostanut esiin vahvasti vauva-ajan korvaamattoman suuren merkityksen aivojen kehitykselle ja koko vauvan tulevaan elämään. Tutkimusryhmä on tuonut esiin mm. äidin raskauden aikaisen stressin merkittävän vaikutuksen vauvan kehitykselle.

Finnbrain – tutkimusryhmän tuloksilla on suuri vaikutus Ensi- ja turvakotien liiton toiminnan kehittämisessä ja vauvavaiheen merkityksen ja tärkeyden esiin nostamisessa vaikuttamistoiminnassamme. Tiedolla pysytään vaikuttamaan päätöksentekoon ja lisäämään ymmärrystä siitä, mikä merkitys odotus- ja vauvavaiheella sekä tuolloin tarjotulla tuella -tai sen puutteella- on läpi myöhemmän elämän.

Tutkimusryhmä on innovatiivinen, innostunut ja ajassa mukana sekä sitoutunut nostamaan esiin ja julkiseen keskusteluun vauvavaiheen erityistä merkitystä ja heille suunnatun tuen suurta tärkeyttä.

Hyvä teko lapselle -palkinto on kuvanveistäjä Erkki Kannoston pronssiveistos ”Ylittäjä”. Palkinto on myönnetty vuosittain lasten hyväksi tehdyssä vaikuttamistoiminnassa tai käytännön työssä ansioituneille henkilöille tai yhteisöille vuodesta 1985 alkaen.

Ensi- ja turvakotien liiton toiminnan yksi ja perinteisin toiminnan kivijalka on haavoittavissa olosuhteissa elävien vauvaperheiden auttaminen ja kuntoutus. Vuonna 2017  Ensi- ja turvakotien liiton verkostossa autettiin yli 12 000 apua tarvitsevaa. Sen jäsenyhdistysten yhdistysten ylläpitämissä 10 ensikodissa autettiin 316 äitiä, 245 lasta ja 87 isää.  Päiväryhmät tavoittivat 92 perhettä 10 paikkakunnalla. Baby Blues -työntekijät auttoivat 269 perhettä ympäri Suomea.

Lisätietoja

Riitta Särkelä
pääsihteeri, Ensi- ja turvakotien liitto
p. 050 63663