Turvakodin vapaa huone muutti elämäni

Soitto turvakotiin muutti elämäni. Oli onni, että yksi huone oli vapaa sillä, siitä alkoi muutos, pois pelon ja väkivallan sävyttämästä elämästäni.

Olin elänyt 10 vuotta miehen kanssa, joka oli muuttunut ihanasta ja rakastettavasta miehestä kontrolloivaksi ja kaiken minua paremmin tietäväksi neroksi.

Mies, johon olin aikoinaan rakastunut vei minulta ihmisarvoni ja itsetuntoni. Väkivallan eri muodot tulivat minulle tutuiksi aikojen saatossa.

Mieheni sanoi, että lähden suhteesta jalat edellä, ruumisarkussa. Uskoin ja pelkäsin.

”Minulle pitäisi antaa kunniamitali, kun joudun elämään noin mielisairaan akan kanssa ja kukaan tervejärkinen mies ei sinua katselisi” oli yksi monista lauseista, joita sain kuulla. Hän ei ymmärtänyt miksi halusin pois. Silloin minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin jäädä.

Kävin ostamassa apteekista mustelmavoidetta, jolla rasvasin kohtia, joihin niin rakastava mieheni oli lyönyt ja potkinut.

Olin lakannut uskomasta parempaan huomiseen, katosin ja lakkasin elämästä. Salasin ja häpesin koska enhän minä voi olla niin heikko, että pysyn paikoillani enkä lähde.

Ulospäin kaikki näytti hyvältä, vaikka oikeasti tuntui, että olen yksin maailmassa ja vanki ilman ulospääsyä.

Turvakoti oli minun vapauteni vankeudesta, pahoinpitelyiltä, ehkä myös kuolemalta.

Turvakotijakson jälkeen alkoi pitkä ja vaikea toipuminen niistä traumoista, jotka väkivalta ja pelko minulle aiheutti. Lähisuhdeväkivaltatyön yksikkö Koivulassa sain purkaa ahdistustani ja pystyin viimeinkin kertomaan mitä kaikkea olin kokenut.

Tuntui hyvältä, että minua kuunneltiin ja uskottiin. En ole hullu vaan minua kohdeltiin julmasti ja olisi epänormaalia, jos en tuntisi mitään. Oli tärkeää kuulla nuo sanat, sillä luulin, että olen sekoamassa.

Vajosin mustaan pimeyteen ja oli hyvä, että sain tukea ja minusta välitettiin. Vähitellen tuli päiviä, jolloin huomasin auringon paistavan ja olevani elossa.

Jouduin vielä kerran palaamaan turvakotiin sillä mies vainosi minua. Hän sai lähestymiskiellon ja vähitellen olen saanut rauhan. Enää koskaan en halua pelätä omassa kodissani ja toivon että kukaan nainen ei joudu pakenemaan keskellä yötä, yö vaatteet päällä ilman tietoa mihin voi mennä.

Rakensin vähitellen uutta minää ja elämääni uudelleen. Tarvitsin ammattiapua, ilman sitä en olisi selvinnyt, siitä helvetistä mikä oli pääni sisällä.

On tärkeää, että on paikka, johon voit mennä, kun kotona oleminen on vaarallista. Tuo yksi vapaa huone muutti elämäni.

Tänä päivänä opiskelen Sosionomiksi, en pelkää ja mikään ei saa minua enää murtumaan.

Elämäni on elämisen arvoista!

Miia, kokemusasiantuntija