Perheet hakevat nyt vaikeuksiin apua verkon välityksellä. Ensi- ja turvakotien liitto on tehostanut verkkoauttamista ja apua on tarjottu yhä enemmän liiton matalan kynnyksen chatissa. Kuluneen kahden viikon aikana keskustelujen määrä on moninkertaistunut. Erityisesti vauvaperheiden vanhemmat ovat löytäneet chatin ja saaneet keskustelusta apua. Lisääntyneet kotiviikot ovat saaneet ihmiset hakemaan yhä enemmän apua myös kiristyneisiin tilanteisiin ja väkivaltaan kotona.
Ensi- ja turvakotien liitto on huolissaan perheistä, joissa on jo valmiiksi vaikeuksia. Eristyksen aikaan pulmat saattavat kärjistyä, kun läheisiltä ei saa apua ja elämä rajoittuu neljän seinän sisään. Chat- ja verkkoauttamista on tehostettu ja tilanne on nopeuttanut uusien auttamismuotojen käyttöönottoa. Ensi- ja turvakotien liitto ottaa valtakunnallisesti käyttöön kahdenkeskiset suojatut videopuhelut, jolla toivotaan tavoitettavan eristyksissä olevat, apua tarvitsevat perheet.
Ensi- ja turvakotien liiton chatissä on autettu nyt tehostetusti. Kuluneiden viikkojen aikana chattien aukiolo on laajentunut tänä aikana yhteensä yli 80 tuntia. Yhdistysten työntekijöitä on koulutettu chatissä auttamiseen ja into tukea perheitä verkon avulla on suuri.
Poikkeusolojen aikaan ihmiset ovat löytäneet aiempaa paremmin nimettömään verkkochattiin. Kahdenkeskeisiä keskusteluja on jo käyty kuluneen kahden viikon 274, kun koko alkuvuonna chatistä on saanut apua 373 henkilöä. Näyttää siltä, että keskustelun aiheet ovat samoja, mutta sävy koronan aikaan on huolestuneempi.
− Perheet ovat huolissaan arjestaan ja omasta tilanteestaan. Epävarmuus esimerkiksi taloudellisesta tilanteesta ja yksinäisyys ovat lisääntyneet koronaeristyksen myötä. Olo neljän seinän sisällä ahdistaa, kertoo Riitta Särkelä, Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri.
− Palautetta jättäneet keskustelijat kertovat hyötyneensä avusta.
Keskusteluapua on hakenut aiempaa useampi vauvaperheen vanhempi. Chatissä on keskusteltu perheen voimista, arjen hallinasta ja vauvan unirytmistä. Vauvan selkeä uni- ja päivärytmi tukee koko perheen jaksamista ja siitä kannattaa aina pitää kiinni. Chatissä on keskusteltu myös siitä, että kotona olon myötä alkoholinkäyttö on lisääntynyt joko itsellä tai puolisolla. Vauvan vanhempien yksinäisyys korostuu.
Väkivaltaan on haettu chatistä runsaasti apua. Huoli omasta tilanteesta on kova ja korona on selkeästi vaikeuttanut kotonaoloa. Chatistä on saatu selkeästi apua ja ihmisiä on ohjattu myös turvakotiin tai väkivallan avopalveluihin omalla alueella. Jo pelkkä asiasta kertominen chatissä on helpottanut oloa ja antanut toivoa tulevasta.
Eronneet vanhemmat ovat huolissaan lasten tapaamisten toteutumisesta ja koronan tuomista muutoksista lasten käynteihin toisen vanhemman luona. Keskusteluissa on ratkottu käytännön pulmia, kuinka yhteistyö toisen vanhemman kanssa toteutetaan ja kannustettu löytämään ratkaisuja. Joskus keskustelussa tuuletetaan tunteita ja on tärkeää, että peilaa omia ajatuksia toisen aikuisen kanssa. Yksinäisyys tuntuu raskaalta silloin, kun lapset ovat toisen vanhemman luona.
− Lyhyelläkin keskustelulla chatissä voi olla iso merkitys jaksamiselle. Meidän lähes 80 päivystäjää on nähnyt ja kuullut monenlaista. Pieniä ja isoja huolia on ratkottu yhdessä ja aina on mahdollista löytää yhdessä tie ulos vaikeastakin tilanteesta. Yksin ei pidä jäädä, muistuttaa Särkelä.
Ensikodeissa ja turvakodeissa toistaiseksi hyvin tilaa
Kaikki liiton jäsenyhdistysten ensikodit ja turvakodit ovat edelleen auki ja auttavat. Apua kannattaa hakea, jos kotona oloon liittyy pelkoa, ahdistusta ja huolta ja uuden epävarman tilanteen tunteet purkautuvat riitoina tai uhkaavina tilanteina. Myös parisuhde voi ajautua kriisiin, kun turvaverkosto murtuu ja arjen rutiinit puuttuvat. Joskus päihteet voivat olla pakokeino arjesta, joka tällä hetkellä monissa perheissä on tavallisuudesta poikkeava.
Esimerkiksi kaikissa liiton jäsenyhdistysten turvakodeissa koronakriisi ei ole vielä näkyvästi kasvattanut kysyntää ja paikoista on valtakunnallisesti kolmannes vapaana. Tilanne voi muuttua nopeasti, sillä turvakotien nykyiset paikkamäärät ja resurssit eivät kaikkialla riitä, jos avuntarve tulee lisääntymään.
Ensi- ja turvakotien lisäksi yhdistyksen tarjoavat monipuolisesti apua avopalveluilla. Ryhmämuotoisia toimintoja on lopetettu, mutta tapaamiseen perustuvaa apua saa edelleen niin, että terveysturvallisuus on huomioitu. Avun hakeminen avopalveluista on merkittävästi lisääntynyt.
Ensi- ja turvakotien liiton chat auttaa arkipäivisin klo 10–15 sekä maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 17–19.
Lisätietoja
Riitta Särkelä
Pääsihteeri
p. 050 63 663