Ensi- ja turvakotien liitosta haki viime vuonna apua ennätyksellisesti 23 787 henkilöä. Vuonna 2019 vastaava määrä oli 16 081. Lähisuhdeväkivallan vuoksi apua haki 11 500 henkilöä.

Korona-epidemia on aiheuttanut perheissä vaikeuksia ja lisännyt erityisesti väkivaltaan avun hakemista. Poliisin kotihälytysten määrän kasvu kertoo samasta ilmiöstä. Tilanteet kotona ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja perheillä on vaikeuksia selviytyä. Lähisuhdeväkivaltaan apua hakeneita oli 11 500, kun vastaava luku oli edellisenä vuonna 7399. Avun hakeminen näkyi muun muassa avopalveluissa, joista haetaan apua silloin, kun ei voi tai tarvitse mennä turvakotiin.

Lähisuhdeväkivallan lisääntyminen on vakava hälytysmerkki perheiden pahoinvoinnista.

– Korona-aika on ollut vaikeaa aikaa lähes kaikille, mutta erityisen kuormittavaa se on, kun lähisuhteissa tapahtuu väkivaltaa. Väkivallan uhrilla – kuten meillä kaikilla – on vähemmän sosiaalisia kontakteja ja mahdollisuuksia kertoa tapahtumasta ystävälle tai ammattilaiselle ja hakea apua, muistuttaa kehittämispäällikkö Tiina Muukkonen, Ensi- ja turvakotien liitosta.
– Yhtä lailla väkivallan tekijällä mahdollisesti normaalioloissa olevat väkivaltaista käytöstä estävät omat sosiaalisiin suhteisiin ja vapaa-ajan muuhun tekemiseen perustuvat keinot eivät ole saatavilla. Erityisen kuormittava tilanne on lapsille, jotka ovat väkivallan uhreja joko suoraan tai altistuvat aikuisten väliselle väkivallalle. Heille kaikille on pystytty tarjoamaan avopalveluissa ja chateissä aikaisempaa enemmän apua, Muukkonen jatkaa.

Eniten lisääntyi avunhaku chatissä, sillä väkivaltaan haki chatistä apua viisinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna. Chatin aukioloaikoja ja vastaajien määrää lisättiin systemaattisesti korona-ajan alusta lähtien. Matalan kynnyksen avun vahvistaminen näyttää olleen oikea ratkaisu. Monet kertovat hakevansa apua ensimmäistä kertaa, eivätkä olisi tehneet sitä muualla kuin chatissä. Usein ensimmäinen askel kasvokkaiseen apuun on yhteydenotto chatissä.

– Nopea vastaaminen ihmisten kasvaneeseen hätään kertoo järjestöjen joustavuudesta ja hyvästä kyvystä reagoida muuttuneeseen tilanteeseen, sanoo Riitta Särkelä, Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri.

Ensi- ja turvakotien liiton lähisuhdeväkivallan avopalveluista sai viime vuonna apua 5513 henkilöä. Avopalveluista saa apua perhe- ja lähisuhdeväkivallan aiheuttaman tilanteen ratkaisemiseen ja kriisistä selviytymiseen. Apua on tarjolla kaikille väkivallan osapuolille: lapsille, väkivaltaa kokeneille ja väkivaltaa käyttäneille. Väkivaltatyön avopalveluita on 22 jäsenyhdistyksessä ympäri Suomen. Avopalvelusta voi saada apua turvakodissa olon jälkeen tai silloin, kun väkivaltaa kokenut ei tarvitse turvakotia. Myös väkivaltaa käyttänyt saa apua avopalveluista.  Apu voi olla puhelinneuvontaa, keskusteluapua, ohjattu vertaisryhmä tai tuettua asumista.

Nuorten pahoinvointi näkyy chatissä

Nuorten vaikea tilanne näkyy myös liiton palveluissa. Liitto avasi syksyllä uuden lasten ja nuorten chatin, jonne voi tulla juttelemaan kodin kiristyneestä tilanteesta. Nimettömälle ja lasten ja nuorten omalle chatille on ollut selvä tarve ja heidät voidaan huomioida paremmin kuin aiemmin osana aikuisten väkivaltatyön chattia. Keskusteluja käytiin mm. vanhemman henkisestä väkivallasta nuorta kohtaan, vaikeuksista keskustella asioista vanhempien kanssa sekä oman seurustelusuhteen pulmista.

Nuorille chattääminen on luonteva tapa ottaa ensimmäisen kerran yhteyttä. Chatissa vastaavat yhdistystemme ero- ja väkivaltatyön ammattilaiset, jotka voivat tarvittaessa ohjata yhdistysten kasvokkaiseen apuun.

Korona-ajan pitkittyessä, myös perheiden tilanteet ovat vaikeutuneet. Jo keväällä perheille toteutettu nettikysely näytti sen, että perheillä, joissa tilanteet ovat kärjistyneet ja pulmia entuudestaan jo paljon, korona-aika on entisestään syventänyt vaikeuksia.

– On syntynyt palveluvajetta, johon pitää varautua eri tahojen yhteistyöllä vastaamaan ja apua tarvitaan pitkäjänteisesti, toteaa Särkelä.
– Liiton apua tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Ihmisten auttamisen halu on herännyt ja olemme saaneet paljon tukea ja lahjoituksia. Lahjoitusten turvin pystymme auttamaan esimerkiksi lasten ja nuorten chatissä entistä useampaa ja lisäämään chatin aukioloaikoja.

Lisätietoja

Tiina Muukkonen, kehittämispäällikkö, Perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön tiimi, Ensi- ja turvakotien liitto
p. 044 526 5256

Riitta Särkelä, pääsihteeri, Ensi- ja turvakotien liitto
p. 050 636 63